Saatiinko Suomen hyvinvointivaltio nalkkiin Natojäsenyydellä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kummasti heti Natojäsenyyden jälkeen jättileikkauksia perusturvaan ja hyvinvointipalveluihin tekevä OrpoPurran hallitus saa Yhdysvalloista käskyn laittaa Naton puolustusmenoihin 5% eli 11,5 mrd euroa vuosittain.

Oikeiston tuntien varallisuus- ja omaisuusmassoja omistavat Putinin valloittamasta Suomesta eniten kärsivät eivät osallistu näihin puolustuslisämenoihin, jonka kertoo kamala kokoomuksen ulina siitä ehdotuksesta, että yli 100 000 euroa varallisuutta omistavat osallistuisivat 1-2 eurolla jokaista 1 000 euron varallisuutta kohden, joka menee yli 100 000 euron (ei sisällä edes kotia, autoa jne. perusomistusta) puolustusverona. Tarkoitus on kokoomuksessa ja arvatenkin persuissa niistää tämä puolustusmenojen järkky korotus köyhällistöltä, duunareilta ja hyvinvointipalveluista. Taas keksittiin kummasti syy purkaa hyvinvointivaltiota - sattumaako, vai suunniteltu näytelmä ja agenda?
 
Sanoisin että NATO-jäsenyydelle ei ollut vaihtoehtoja, mutta Trumpin vaatimus puolustusmenojen kasvattamiseksi 5% on selvästi poliittinen vaatimus ja suunnattu Eurooppalaisia hyvinvointivaltioita vastaan. Trumpille sopii hyvin että Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot romahtavat, hänen eehkä kaikkein tärkein tavoitteensa on estää USA:aa tulemasta samanlaisekseksi hyvinvointivaltioksi kuin Eurooppan valtiot ovat.
 
Mammonan epäjumalan Rahan palvojien kirkon antikristillinen kapitaali-imperiumin keskusvalta haluaa kaikista imperiuminsa alusmaista plutokratioita ja nielaista niiden varallisuuden ja omaisuuden itseensä.
 
Seuraavan välikysymyksen aihe voisi olla: Kuka päättää Suomen puolustusmenojen suuruudesta? Suomen hallitus vai Donald Trump? Toinen kysymys voisi sitten koskea puolustusmenojen rahoitusta!
 
Suomen hyvinvointivaltion arkku tehtiin kun liityttiin EUhun, siihen lyötiin naulat kun liityttiin euroon, ja se haudattiin kun liityttiin Natoon. Onnittelut teille siitä.
 
Hyvinvointivaltio oli utopia ja sen pitikin romuttua. Yhteiskunta käsitteenä on hämärtynyt sen suhteen mitkä ovat jokaisen sen kansalaisen velvollisuus ja vastuu. Yhteiskunta ei ole velvollinen eikä vastuussa sen yksittäisistä yksilöistä.
 
Kummasti heti Natojäsenyyden jälkeen jättileikkauksia perusturvaan ja hyvinvointipalveluihin tekevä OrpoPurran hallitus saa Yhdysvalloista käskyn laittaa Naton puolustusmenoihin 5% eli 11,5 mrd euroa vuosittain.

Oikeiston tuntien varallisuus- ja omaisuusmassoja omistavat Putinin valloittamasta Suomesta eniten kärsivät eivät osallistu näihin puolustuslisämenoihin, jonka kertoo kamala kokoomuksen ulina siitä ehdotuksesta, että yli 100 000 euroa varallisuutta omistavat osallistuisivat 1-2 eurolla jokaista 1 000 euron varallisuutta kohden, joka menee yli 100 000 euron (ei sisällä edes kotia, autoa jne. perusomistusta) puolustusverona. Tarkoitus on kokoomuksessa ja arvatenkin persuissa niistää tämä puolustusmenojen järkky korotus köyhällistöltä, duunareilta ja hyvinvointipalveluista. Taas keksittiin kummasti syy purkaa hyvinvointivaltiota - sattumaako, vai suunniteltu näytelmä ja agenda?
Sanna, tuo politiikan supertähti, vei Suomen Natoon.
 
Yhteistyössä