Siis tuo mies on jotain niin aaargh |O
Pääsi tänään töistä klo 13 jälkeen. Haahuili kartsalla. Tuli kotiin sopivasti sen jälkeen, kun mä olin ehtiny jalan lähtee hakemaan lapsia tarhasta. Sit meni kellariin hommiin, kun kotiuduin lasten kera. Mä lähdin kauppaan,lapset meni naapurin pihaan leikkimään. Sanoin, että viimeistään klo 16 kotiin ja syömistä heille. Tulin kaupasta klo 17 aikoihin. Lapset edelleen naapurissa. Kannoin kassit sisään, hain lapset, aloin laittaa ruokaa. Mies edelleen kellarissa. Tuli sit sopivasti, kun ruoka oli pöydässä. Söi. Istui hetken koneella. Meni alakertaan. Tuli taas pyörähtämään koneella. Meni alakertaan. Tuli ilmoittamaan, että lähtee 19 aikaan viemään kaveria asemalle. Ja saattaa käydä samalla oluella. Vissiin kotiutuu sopivasti, kun lapset on menny nukkumaan. Istahtaa sit tähän koneelle ja on siinä aamuöille, aamulla kun voi nukkua niin pitkään kun tahtoo, onhan lauantai, hänen vapaapäivänsä.
Ja kun tästä kaikesta nätisti puhumalla huomautin, oli heti herne nokassa. On kuulemma MINUN syy, että hän ei jaksa edes yrittää. Kun pikkujutuista jaksan marista. Juu, ihan vaan yhtä pikkujuttuahan tää arjen ja kodin pyörittäminen onkin