Saankohan mä kirpparilta niin paljon rahaa, että pystyn maksamaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Idiootti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Idiootti

Vieras
kaikki laskut, tankkaamaan auton ja niin edelleen...

Mä olen tunnontuskissani haalinut puolet vaatteistani, kengistäni, laukuistani ja asusteistani kirpparille. Samaan syssyyn pistin elokuvia, kodinkoneita ja lamppuja.

Eilen tuli tuhlattua niin helkkaristi, että olen äärettömän vihainen itselleni. Ostin kaikkea, mitä en edes tarvitse - sen sijaan, että olisin käyttänyt rahani fiksusti! Siis perustarpeisiin, laskunjenmaksuun tai edes sellaisiin vaatteisiin, mitä todella tarvitsen.

Saa nähdä, tuleeko tiliä kirppikseltä. Yleensä on tullut muutama satanen. Toivon parasta.
 
Sen olisinkin tehnyt, jos ko. liikkeissä olisi palautusoikeus! Mutta kun ei ole. :| Vaihto-oikeus kyllä on, mutta palauttaa ei voi. Soitinkin jo toiseen, että oisko mitenkään mahdollista palauttaa, mutta kuulemma ketjun käytäntö on sellainen, että ei vaan voi.
 
Ostin siis kahdesta eri liikkeestä näitä vaatteita ja kenkiä (monella sadalla), ja valitettavasti liikkeet olivat juuri tällaisia, joissa ei palautusoikeutta. Olinpa shoppailut vaikka HenkkaMaukassa tai ihan missä vaan muualla. :headwall:
 
Todella fiksua rahankäyttöä. Uutta sisään ja vanhaa pakolla ulos.

Vaikka liikkeessä on vain vaihto mahdollinen, niin vie tavara takaisin ja ota vastaan lahjakortti. käytä lahjakortti vasta kun on oikeata tarvetta tai myy ystävälle, joka on menossa ko kauppaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:

Mutta kun mä en tarvitse noista liikkeistä oikeasti mitään. En nyt tai huomenna.
Eli lahjakortti on ihan turha. Tarvitsen sitä rahaa myös mahdollisimman pian, joten saan sitä todennäköisemmin nopeammin kirpparilta entä kuin odottelemalla, että joku kaveri menis ko. liikkeeseen.

Ja ei, en ole missään vaiheessa itsekään ollut tyytyväinen rahankäyttööni saati sitä jotenkin ihanteellisena pitänyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Idiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Vaikka liikkeessä on vain vaihto mahdollinen, niin vie tavara takaisin ja ota vastaan lahjakortti. käytä lahjakortti vasta kun on oikeata tarvetta tai myy ystävälle, joka on menossa ko kauppaan.

Mutta kun mä en tarvitse noista liikkeistä oikeasti mitään. En nyt tai huomenna.
Eli lahjakortti on ihan turha. Tarvitsen sitä rahaa myös mahdollisimman pian, joten saan sitä todennäköisemmin nopeammin kirpparilta entä kuin odottelemalla, että joku kaveri menis ko. liikkeeseen.

Luulisi että saat paremmin rahaa kirpputorilla/huutonetissä lahjakortista kuin saman liikkeen tavarasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ainomieli:
No voi kökkö. Onko sulla muutenkin ongelmaa rahakäytön kanssa, tuhlaat enemmän kuin mihin on varaa?

Jep, oikeastaan aina kun lähden kaupungille "shoppailemaan" (siis otan sen asenteen, että nyt voi ostella), tulee tuhlattua enemmän kuin mihin on varaa. Olen äärettömän huono rahankäyttäjä, mikä kostautuu aina jollain tavalla - milloinkahan lie oppisin... :headwall: Tosin sen verran pidän huolen, että mitään luottotietomerkintöjä ei tule tai että johonkin velkakierteeseen joutuisin! Mutta nekin voisivat olla mahdollisia, jos vanhempani eivät yhä tukisi minua taloudellisesti. :headwall:
 
En minä näitä uusia hankintoja ole myymässä, vaan kaikkea sitä vanhaa, mitä en enää tarvitse. Ja sellaisia kuteita on paljon! Joten niistä helposti kertyy suurehko summa, jos vaan menevät kaupaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Idiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja Ainomieli:
No voi kökkö. Onko sulla muutenkin ongelmaa rahakäytön kanssa, tuhlaat enemmän kuin mihin on varaa?

Jep, oikeastaan aina kun lähden kaupungille "shoppailemaan" (siis otan sen asenteen, että nyt voi ostella), tulee tuhlattua enemmän kuin mihin on varaa. Olen äärettömän huono rahankäyttäjä, mikä kostautuu aina jollain tavalla - milloinkahan lie oppisin... :headwall: Tosin sen verran pidän huolen, että mitään luottotietomerkintöjä ei tule tai että johonkin velkakierteeseen joutuisin! Mutta nekin voisivat olla mahdollisia, jos vanhempani eivät yhä tukisi minua taloudellisesti. :headwall:

Ota mukaan vana käteistä rahaa sen verran kun on varaa. Kortti ym kotiin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja n:

Kiitos hyvästä vinkistä! Näin taidankin tehdä seuraavalla kerralla; eli sitten joskus, kun uskaltaudun uudelleen kaupungille. :)
 
Tuon lisäksi voisit koittaa, että et lähde "shoppailemaan", siis asenteella, että nyt voi ostella. Mietit aina etukäteen mitä tarvitset, ja ostat vaan niitä. Voi kuulostaa mahdottomalta tai tylsältä, mutta itse toimin pitkälti näin.. Vaatteet tosin ostan lähes täysin heräteostoksena, koska en oikeastaan tykkää vaatteiden shoppaamisesta. Huom, en silti tee yleensä tyhmyyksiä vaateostoksilla (toki muutama käyttämättä jäänyt vaate on tullut hankittua, mutta kuitenkin..)
 
Yhteistyössä