Saanko valittaa (jälleen raskaudesta)

Onko mulla oikeus kärsiä tästä raskaudesta? Kun siis kauan ollaan lasta yritetty ja nyt on viimeinkin ns. kala koukussa. Tää on uskomattoman ihana juttu, ollaan koko perhe asiasta onnemme kukkuloilla.

Kuitenkin fakta on, että mulla tuottaa vaikeuksia jaksaa ihan normaaliakin elämää. Mä olen NIIN väsynyt etten jaksa siivota, kokata, tehdä töitä samoin kuin ennen yms. Nukun valtavasti ja päivisin on vielä pakko ottaa nokoset. Hereillä ollessanikin olen kuin veltto paska, vaikka normaalisti olen täynnä energiaa.

Toinen mikä rassaa on jatkuva pahoinvointi. En oksenna, vaan kyökin aamusta iltaan. Tai siis mulla on kestona tosi etova olo ja tasaisin väliajoin n.5-10 krt/pvä pitää käydä kakomassa vessassa.

Mä en ihan oikeesti tykkää tästä yhtään. Tottakai olen onnellinen että näitä tuntemusia on kun ne kuitenkin todistaa että jotain siellä vatsassa kasvaa. Mutta miten ihmeessä jaksan tällaista vielä pahimmassa tapauksessa monta viikkoa? Ja nythän mun esimies hengittää niskaan kun on ollut (muka) liikaa poissaoloja ja työtehot on laskeneet. Ei se mua pellolle voi potkia, mutta puoli vuotta tässä olis vielä työaikaa jäljellä.

Mä luulin että olisin maailman onnellisin ihminen raskauduttuani. Kun sitä/tätä NIIN paljon toivoin. Nyt vaan väsyneenä pillitän milloin mitäkin ja välillä tervehdin mr.pyttyä .

Sori sori pitkä valitusvirsi, hävettää jo valmiiksi :ashamed:

 

Toi on aika tuttu tunne..
Mulla on kans tosi kaamee väsymys ja raskas työ.
Mä en millään jaksais selviytyä kaikesta.
No ehkä se helpottaa kun tulee viikkoja lisää.

 

:hug:

 

Kyllä se helpottaa :hug:
Alku on monesti tollasta. Sitä kuvittelee, että nyt kaikki luistaa kun SE vihdoin tapahtui. Karu totuus iskee tajuntaan kun halaa vessanpönttöä kymmenettä kertaa samana päivänä
Mutta ajattele sitä palkintoa, jonka tuosta alkukärsimyksestä saat :heart:

 

mä yritän lohduttaa sanomalla et kyllä siitä selviää, mä olen selvinnyt jo kahdesti! tosin tältä toiselta en ollut töissä raskausaikana... mut usein se helpottaa kun viikkoja tulee lisää, tosin ei kaikilla kuten ei myöskään minulla...

 

Joo täytyis vaan tosiaan muistaa että tää menee ohitse. Mutta tässä väsymyksessä tuo ei paljoa lohduta. Just tänään mietin että miten ihmeessä jaksan valvoa vauvan kanssa, vaihtaa vaipat ja hoitaa jatkuvasti.

Joo joo, mä tiedän että on tyhmää miettiä tuollaisia nyt. Mutta kun tää väsymys meinaa tiputtaa mut polvilleen ja kaikki tuntuu sulalta mahdottomuudelta.

Miten ihmeessä muuten jaksan vääntää mitään joulua :headwall: .

 

mä yritän lohduttaa sanomalla et kyllä siitä selviää, mä olen selvinnyt jo kahdesti! tosin tältä toiselta en ollut töissä raskausaikana... mut usein se helpottaa kun viikkoja tulee lisää, tosin ei kaikilla kuten ei myöskään minulla...

Oi joi, et olis laittanut tuota viimeistä lausetta . Siis mä teen lakon jos tää ei lopu alkuraskauteen :headwall:

 

Valitin myös eilen melkein samaa asiaa, 24/7 pahoinvointia. Viime raskaudessa sentään oksensin koko ajan melkein. Nyt ei oo yhtään helpotusta tähän pahoinvointii.
Minä en edes odota tän menevän ohi koko raskauden aikana niin käynyt aikaisemminkin se vain helpottuu hiukan jossain vaihees kunnes on viimeinen kolmannes taas. Toivotaan et se lahja mikä/minkä takia kärsitään on täydellinen ja kaunis. :flower:

 

Voi vitsit... Voisi olla kuin minun kynästäni! Ihan samanlaisten tuntojen kanssa täällä kärvistellään!

Olen kai 10-vuotiaasta asti tiennyt, että haluan jonain päivänä äidiksi, ja vuosien mittaan olen kehitellyt mitä ihanimpia mielikuvia siitä ajasta, kun olen raskaana. Elämäni onnellisinta aikaa ja loistan niin, että se näkyy.

Nyt, kun olen neljättä kertaa raskaana (ei synnytyksiä, vaan kaksi varhaista keskenmenoa ja yksi istukkasyövän esiasteeksi kehittynyt keskeytykseen päätetty kaksosraskaus), olemme onnemme kukkuloilla, että vihdoin kaikki näyttää hyvälle. Monta vuotta meni surressa sitä, ettei haavetta voi toteuttaa, mutta nyt olemme raskaana. Ja tämä raskausaika on ollut ihan hirveää.

Pahoinvointi repesi kun oli täynnä rv 6. Paino putosi yki kymmenen kiloa ja olen ollut kahdessa erässä kolme viikkoa sairaalassa neste- ja ravinnetiputuksessa. Kilpirauhasarvot häiriintyi. Vatsa tähystettiin ja todettiin, että ruokatorvi haavautui oksentamisesta, mistä syystä happolääkkeet verioksennusta korjaamaan. Mikään pahoinvointilääke ei ole kunnolla helpottanut, mutta nyt vihdoin (14. rv) on löytynyt eräs, joka on saanut oksentamiskerrat jotenkin kohtuulliseksi. Aikakin lienee auttanut. Tosin lähes aina kun nousen makuulta -siinä asennossa oln viettänyt viimeiset 8 vkoa- alkaa oksentaminen.

Vessassa käyminen on uroteko, johon voimat juuri ja juuri riittää. Työpaikalta jo painostetaan töihin, mutta hirvittää edes ajatella, kuinka kauan vielä vie, että oksentelu vähenee ja voimat palaa niin, että kykenen töihin.

Hirveitä omantunnon tuskia, kun pitäisi olla kädet kyynärpäitä myöten ristissä kiitollisena siitä, että saimme tämän lahjan (=tulimme raskaaksi). Samaan aikaan oma oleminen on niin kurjaa ja ankeaa, että koko ajan toivoo raskauden olevan pian ohi. Olen aivan vakuuttunut, etten enää uudestaan tähän ryhdy, kunhan tämä lapsi on saatu maailmaan. Raskaushanke on vienyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta elämästäni, ja olen joutunut olemaan sairaalassa tosi paljon. Sekä fyysisesti että henkisesti tämä on ollut jotain ihan muuta kuin haaveilin.

Ihana lukea, että jollain muullakin on samanlaisia tuntoja... Vaikka samalla kyllä, ap, pahoittelen, että Sinullakin menee rankan kautta. Ei ole herkkua tämä, ei.

 

Tuttu tunne. Raskautta yritettiin kauan ja vihdoin kun tärppäs, niin ei se ehkä ollutkaan niin ihanaa. Oksensin alusta loppuun enemmän tai vähemmän. Raskas seisomatyö, töissä olin kuitenkin loppuun asti ilman sairaslomia.
Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Onhan se pitkän yrittämisen jälkeen aivan epätodellista olla vihdoinkin raskaana. Mäkin nukuin alussa paljon ja aina kun siihen oli mahdollisuus. Pikku hiljaa mahan kasvaessa ja vauvan liikkeiden alettua raskaus tuntui todellisemmalta ja siitä nautti.
Onnea odotukseen. Laiha lohtu mutta kyllä se pahoinvointi viimeistään vauvan synnyttyä loppuu, väsymyksestä en niin mee takuuseen
Noin kävi mulla.

 

Onko meitä näin paljon..? Ja että joku on uudestaankin raskaana, vaikka aikaisemmin pahoinvointia 24/7, 9 kuukautta?

Miten olette vastanneet itselle, jos teille on tullut sellaisia itsesyytöksiä, että on jotenkin epäonnistunut yksilö, kun ei kestä maailman luonnollisinta asiaa eli raskautta? Ihan kuin ei olisi tarkoitettu äidiksi (vaikka ihan luomusti meilläkin raskaudet alkaneet, silti näitä ajatuksia tulee)?

 

Onko meitä näin paljon..? Ja että joku on uudestaankin raskaana, vaikka aikaisemmin pahoinvointia 24/7, 9 kuukautta?

Miten olette vastanneet itselle, jos teille on tullut sellaisia itsesyytöksiä, että on jotenkin epäonnistunut yksilö, kun ei kestä maailman luonnollisinta asiaa eli raskautta? Ihan kuin ei olisi tarkoitettu äidiksi (vaikka ihan luomusti meilläkin raskaudet alkaneet, silti näitä ajatuksia tulee)?

Mä en ole uudestaan raskaana. Antaisin kyllä mitä vaan kun sais taas yrjötä aamusta iltaan ja siinä välissäkin.
Kyl se niin menee, että aika kultaa muistot. Nyt kun 2v2kk poika nukkuu yöt heräämättä niin vauva-aikaakin muistelee uusin ajatuksin. Eihän se nyt niin valvottanut ja kyllähän sitä joskus nukuttiinkin jopa 2 tuntia putkeen
Kaipa tää naisen mieli ja hormoonit vaan vaatii lapsia ja raskauksia. Nytkin kun toista yritetty taas reilun vuoden niin sitä toivoo aina vaan enemmän ja enemmän.

 

Onko meitä näin paljon..? Ja että joku on uudestaankin raskaana, vaikka aikaisemmin pahoinvointia 24/7, 9 kuukautta?

Miten olette vastanneet itselle, jos teille on tullut sellaisia itsesyytöksiä, että on jotenkin epäonnistunut yksilö, kun ei kestä maailman luonnollisinta asiaa eli raskautta? Ihan kuin ei olisi tarkoitettu äidiksi (vaikka ihan luomusti meilläkin raskaudet alkaneet, silti näitä ajatuksia tulee)?



Minusta ainakin tuntuu tosi kurjalta ettei näin luonnollinen juttu onnistu minun kropassa jostain syystä. Ilman ainakaan kaikenlaisia vaivoja erityisesti tätä pahoinvointia. Pitäis muka olla elämänsä kunnossa ym.
Kaikki muut jotka tunnen on juossut maratoonin melkein viimeisillään raskaana tai muuten voinut elää normi elämää ilman minkäänlaisia vaivoja.

 

Minusta ainakin tuntuu tosi kurjalta ettei näin luonnollinen juttu onnistu minun kropassa jostain syystä. Ilman ainakaan kaikenlaisia vaivoja erityisesti tätä pahoinvointia. Pitäis muka olla elämänsä kunnossa ym.
Kaikki muut jotka tunnen on juossut maratoonin melkein viimeisillään raskaana tai muuten voinut elää normi elämää ilman minkäänlaisia vaivoja.

Meidänkään tuttavapiirissä ei ole ketään, kellä olisi ollut näin hankalaa. Päinvastoin, äidit hehkuvat äitiyden onnea, käyvät töissä, harrastavat liikuntaa, syövät terveellisesti ja sisustavat vauvalle... Siksi kai tämä onkin tullut niin yllätyksenä, että voiko tosiaan olla tällaista!

Äitinikin jaksaa koko ajan muistuttaa, ettei ole koskaan kuullut, että voi olla tällaista pahoinvointia.

 

[/quote]

Mä en ole uudestaan raskaana. Antaisin kyllä mitä vaan kun sais taas yrjötä aamusta iltaan ja siinä välissäkin.
Kyl se niin menee, että aika kultaa muistot. Nyt kun 2v2kk poika nukkuu yöt heräämättä niin vauva-aikaakin muistelee uusin ajatuksin. Eihän se nyt niin valvottanut ja kyllähän sitä joskus nukuttiinkin jopa 2 tuntia putkeen
Kaipa tää naisen mieli ja hormoonit vaan vaatii lapsia ja raskauksia. Nytkin kun toista yritetty taas reilun vuoden niin sitä toivoo aina vaan enemmän ja enemmän. [/quote]

Neuvolantäti lohdutteli minua ihan samoin sanoin, kun väitin, etten voi kuvitellakaan enää koskaan ehdoin tahdoin ryhtyväni tähän riskaabeliksi osoittautuneeseen yritykseen... Hän sanoi, että aika kultaa muistot, ja jälkeenpäin ajateltuna viikot ja niiden muuttuminen kuukausiksi tuntuu lyhyelle ajalle elämässä. Etenkin, kun lopussa saatu kiitos on niin uskomaton

Mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt tällä hetkellä meinaa usko loppua kesken...

Toivottavasti, Vilinäiti, saatte pian iloita toivomastanne plussasta!

 

No niin, meni tuo Vilinäidin lainaus taas ihan putkeen... Hyvä minä, tässäkin lajissa niiiiiiin taitava...

 

Samaa täytyy sanoa minunkin..kyllä se ohi menee, viimestään sit kuhan vauva tulee. Tai no, väsymystä riittää sittenkin, mut ainakin paha olo loppuu

Oon tullut siihen tulokseen että naisen täytyy olla vähän masokisti, kun vaikka kerran kärsii raskausajan vaivoineen kaikkineen, ja silti, useinkin haluaa enemmänkin lapsia..niinkuin allekirjoittanutkin.

 

Samaa täytyy sanoa minunkin..kyllä se ohi menee, viimestään sit kuhan vauva tulee. Tai no, väsymystä riittää sittenkin, mut ainakin paha olo loppuu

Oon tullut siihen tulokseen että naisen täytyy olla vähän masokisti, kun vaikka kerran kärsii raskausajan vaivoineen kaikkineen, ja silti, useinkin haluaa enemmänkin lapsia..niinkuin allekirjoittanutkin.

Ai juu ja tsemppiä kovasti siulle!

 

Mä voin kokemuksella sanoa, että kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu :heart:
Mulle kans työkaverit toitottivat kuinka he olivat elämänsä kunnossa raskaana ollessaan. Samoin mun äiti. Pahoinvointi kyllä vie mehut ja saa olon kurjaksi.

Voimia odotukseen kaikille niille, joilla odotus on odotettua raskaampaa :hug: :heart:

 

ja kaikista kamalinta raskaanan ollessa, pahoinvoinnissa kärvistellä kun ei huimaukselta ulko-ovelle asti pääse on kuulla kun toiset naiset paasaa et raskaus ei ole sairaus...pahinta et yksi näistä on oma äiti.

 

ja kaikista kamalinta raskaanan ollessa, pahoinvoinnissa kärvistellä kun ei huimaukselta ulko-ovelle asti pääse on kuulla kun toiset naiset paasaa et raskaus ei ole sairaus...pahinta et yksi näistä on oma äiti.

:hug: tuttua tuokin. Äidillä ollu aika vaikeeta tajuta kuinka raskasta oli oksentaa koko ajan ja kunnolla, ei mitään pientä pahoinvointia vaan yrjö lensi kaaressa. Samoin sitten pojan ollessa vauva. Ei tajunnu kuinka voi nuorta äitiä väsyttää niin kovasti pienen vauvan hoito. Eihän tuo vauva koskaan valvottanut ei.

 

Minunkin äitini maalamissa kauhuskenaarioissa raskaus tuo tullessaan hirveän himon vanilijajäätelöön, ilmavaivoja ja jalkojen turvotusta. Ai kamalaa, olisipa hirveä kohtalo

 

ja kaikista kamalinta raskaanan ollessa, pahoinvoinnissa kärvistellä kun ei huimaukselta ulko-ovelle asti pääse on kuulla kun toiset naiset paasaa et raskaus ei ole sairaus...pahinta et yksi näistä on oma äiti.

:hug: tuttua tuokin. Äidillä ollu aika vaikeeta tajuta kuinka raskasta oli oksentaa koko ajan ja kunnolla, ei mitään pientä pahoinvointia vaan yrjö lensi kaaressa. Samoin sitten pojan ollessa vauva. Ei tajunnu kuinka voi nuorta äitiä väsyttää niin kovasti pienen vauvan hoito. Eihän tuo vauva koskaan valvottanut ei.

:hug: