Saanko purkaa pahaa mieltäni!?

["Onneton"]

Olen kaksi kk:tta sitten synnyttänyt ihanan pienen lapsen. Kaikki on sujunut todella hyvin ja vauva on ihana. MUTTA jostain syystä silti (mitä en itsekkään ymmärrä) törmään joka viikko ja joskus useammankin kerran todealla paskaan fiilikseen. Itkettää, tympii ja mieli on matalalla vaikka kaikki on hyvin. Tuntuu suorastaan ihan typerältä valittaa koska asiat on kunnossa ja lapsi on ihana mutta en vaan voi omille tuntemuksilleni mitään. Missään nimessä nämä fiilikset ei liity vauvaan vaan omaan itseeni. En näe itseäni enää mitenkään kauniina, vaan rumana ja lihavana. En ole puhunut asiasta kenellekkään, en viitsi. Vaikka olo on tosi paha. Miksi ihmeessä tunnen näin vaikka minun pitäisi olla maailman onnellisin ihminen koska asiat elämässäni on kunnossa ja olen saanut noin ihanan lahjan niinkuin tuo pieni lapsi on.

 

["vieras"]

[QUOTE="Onneton";22137359]Olen kaksi kk:tta sitten synnyttänyt ihanan pienen lapsen. Kaikki on sujunut todella hyvin ja vauva on ihana. MUTTA jostain syystä silti (mitä en itsekkään ymmärrä) törmään joka viikko ja joskus useammankin kerran todealla paskaan fiilikseen. Itkettää, tympii ja mieli on matalalla vaikka kaikki on hyvin. Tuntuu suorastaan ihan typerältä valittaa koska asiat on kunnossa ja lapsi on ihana mutta en vaan voi omille tuntemuksilleni mitään. Missään nimessä nämä fiilikset ei liity vauvaan vaan omaan itseeni. En näe itseäni enää mitenkään kauniina, vaan rumana ja lihavana. En ole puhunut asiasta kenellekkään, en viitsi. Vaikka olo on tosi paha. Miksi ihmeessä tunnen näin vaikka minun pitäisi olla maailman onnellisin ihminen koska asiat elämässäni on kunnossa ja olen saanut noin ihanan lahjan niinkuin tuo pieni lapsi on.[/QUOTE]

Synnytyksen jälkeinen masennus? Juttele asiasta vaikka neuvolassa.

 

[Non compos mentis]

Puhu, se helpottaa. Tietänet itsekin nimen vaivallesi: synnytyksen jälkeinen masennus.

 

[Dina*]

Puhu, se helpottaa. Tietänet itsekin nimen vaivallesi: synnytyksen jälkeinen masennus.

ei tarvi olla edes masennusta. Elämänmuutoksen aiheuttama ahdistuskin on tuota. Masennus asteen verran vakavampaa.

Ap, se helpottaa ajan kans. Saathan levättyä tarpeeksi? Jos ei helpota niin otapa puheeksi neukussa, saat avun.

 

["Onneton"]

En tiedä uskallanko ottaa neuvolassa puheeksi. Ottavatko minut jotenkin "silmätikuksi". Tuntuu etten halua nykyään enää edes hirveästi tavata muita ihmisiä vaikka normaalisti olen tosi sosiaalinen ja viihdyn ystävien seurassa.

 

["Ellamaaria"]

Mä luulen et aika moni äiti käy läpi noita samoja asioita ja paljon rankempiakin ajatuksia, oli vauva "helppo tai vaativa" ilman että se ois masennusta. Toki sekin on hyvä tunnistaa, mutta itse olin pitkään tosi herkillä ja kun kaikki oli niin uutta, niin sitä joutui koville tuon tuosta (eikä itkevä lapsi helpottanut tuskaa). Saatoin olla hitusen masentunut, mut enemmän koen niin, että en antanut lupaa niille negatiivisille tunteille. Kun uskalti jotenkin tunnustaa, et okei, kaikki tuntuu välillä vaan paskalta ja on paska olo, vaikka syytä ei ole niin se alkoikin helpottaa. Mä ainakin lisäsin sitä oloa syyllistämällä just itseeni, et eihän mun pitäis näin tuntee.

Ajan kanssa helpottaa. Nauti hyvistä hetkistä, muista huonoina et ne menee ohi. Jos pahenee, niin juttele läheisille ja neuvolassa. Mutta anna itselles aikaa ja oo armollinen - se on vaan sitä äitimyyttiä ja toisaalta sitä, et kaiken pitäis olla ihanaa. Muutos on suuri niin omassa kropassa, elämäntavassa, arjessa kuin muussakin!

Tsemppiä!

 

["Halikatti"]

[QUOTE="Onneton";22137543]En tiedä uskallanko ottaa neuvolassa puheeksi. Ottavatko minut jotenkin "silmätikuksi". Tuntuu etten halua nykyään enää edes hirveästi tavata muita ihmisiä vaikka normaalisti olen tosi sosiaalinen ja viihdyn ystävien seurassa.[/QUOTE]

Siis kannattaa vain rohkaistua kertomaan olotilastasi neuvolassa. Osaavat kyllä suhtautua, älä pelkää. Jos sanot vain kaiken olevan hyvin he mielellään uskovat sen, siksi sinun on itsesi kerrottava vain mikä on tilanne. Mäkin olen masentunut ja saanut apua.

Asioihin kannattaa tarttua heti niin ne voi hoitaa pienemmällä "vaivalla" kuin jos ongelma mutkistuu.
Luottamusta että saat avun!

 

["vieras"]

[QUOTE="Onneton";22137543]En tiedä uskallanko ottaa neuvolassa puheeksi. Ottavatko minut jotenkin "silmätikuksi". Tuntuu etten halua nykyään enää edes hirveästi tavata muita ihmisiä vaikka normaalisti olen tosi sosiaalinen ja viihdyn ystävien seurassa.[/QUOTE]

En usko, että joudut silmätikuksi vaan saat apua ja tukea. Muista, että se on lapsesikin etu. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että itse kärsin suhteellisen vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tila jäi hoitamatta. Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin oma lapseni on masentunut. En voi olla ajattelematta, että varhainen vuorovaikutus kärsi vointini takia ja nyt kärsii taas lapseni. Kamalat syyllisyyden tunteet omassa sydämessäni toivon, että muut osaisivat hakea apua hyvissä ajoin.

 

[muumimamma1983]

Onneton, minulla on samat tunteet, jos haluat kirjoitella laita yv:tä

 

[?]

Itsellä tuo oman ruumiinkuvan muuttuminen ja yhtäkkinen vastuu aiheutti samanlaista..Samoin tämän kolmannen raskauden aikana olen tuntenut samoja. Vaikka pääasiassa on onnellinen vauvasta, niin jotenki tuo muutos vie aikaa sopeutua taas uuteen.. Voimia sulle! Jos et neuvolassa pysty puhuun niin puhu edes jollekin luotettavalle ihmiselle ja ota omaa aikaa välistä. Jos vauva on helppo tapaus, niin ainahan se on silloin helpompi jättää toisille vähäksi aikaa hoitoon. Tiedän kyllä ettei sekään ole helppoa..Miksi viedä hoitoon kun itse pärjää pääasiassa vauvan kanssa? No ihan siksi että saa tuulettaa omia ajatuksiaan rauhassa.