Saanko mäkin valittaa? Kommentoikaa jotain, pliis.

[väsynyt ap]

Masentanut jo pitempään tää tilanne, tyhjä olo.
Eli oon ollut avomiehen kanssa n. 8 vuotta. Hiukan alle 30 -vuotiaita ollaan. Mä olen pitkään halunnut naimisiin ja lapsia, hän ei vielä. Ei tiedä haluaako välttämättä koskaan. Ei tiedä mitä haluaa elämältään.
Sanoo rakastavansa mua, mutta välillä vähemmän. Ollaan parhaat ystävät ja rakastavaiset, hellyyttä on vieläkin riittämiin joka päivä.
Mutta mä haluaisin eteenpäin, hän ei. Tää tilanne alkaa turruttaa mua, välillä tuntuu ettei ole mitään odotettavaa tulevaisuudelta. Ei oo montaa vuotta että täytän jo 30.
En ole puhunut tästä kenellekään ystävälleni, jotenkin aihe on liian kipeä. Siis mulla on kamala kipu siitä, että en ehkä koskaan saa lapsia tai muutenkaan mitä haluan.
Mitä tehdä? Neuvokaa mua tai sanokaa edes jotain. Meistä molemmat on liian voimattomia tehdäkseen isoja ratkaisuja.

 

[x]

Ystävälläni oli samantapainen tilanne ja päätyivät eroon monen vuoden jahkaamisen jälkeen. Ratkaiseva tekijä oli juuri se, että mies ei halunnut lapsia. Eron jälkeen mies on sit tullut toisiin ajatuksiin ja sanonut, että haluaisi nyt lapsiakin jos vaan saisi ystäväni takaisin. No myöhäistä se nyt on, kun ystävälläni on jo uusi suhde. Eikä kuulemma muutenkaan olis palannut kun eihän tuolta pohjalta aleta lapsia yrittään..

 

[Keittiönoita]

Saat valittaa :hug: Nosta kissa pöydälle ja sano kumppanillesi, mitä toivot elämältä ja kysy suoraan, toteutuvatko toiveesi hänen kanssaan.

 

[x]

Lisään vielä, että ystäväni oli teitä kyllä muutaman vuoden vanhempi ja mies ystävääni vanhempi

 

[vieras]

Saat valittaa :hug: Nosta kissa pöydälle ja sano kumppanillesi, mitä toivot elämältä ja kysy suoraan, toteutuvatko toiveesi hänen kanssaan.

tää on hyvä. sitten on sun aika ratkaista mitä teet.

 

[vieras]

jospa kerrot miehelle, että sinun on aika jatkaa elämää eteenpäin, voisi miehen laittaa miettimään vakavasti mitä itse elämältä haluaa

 

[vieras]

Olin ikäisenäsi itse samassa tilanteessa. Jäin sitten odottamaan että mieskin on valmis sitoutumaan ja saamaan lapsia. Nyt olen 36v ja kahden lapsen äiti. Esikoinen syntyi kun olin 33v. Tuossa vaiheessa missä sinä nyt olet, pistin elämäni uusiksi vähemmän ralikaalisti eli lähdin opiskelemaan uuden ammatin.

 

[ap]

Saat valittaa :hug: Nosta kissa pöydälle ja sano kumppanillesi, mitä toivot elämältä ja kysy suoraan, toteutuvatko toiveesi hänen kanssaan.

Näin olen tehnytkin eikä tiedä silti.. Ainakin on rehellinen.

Kun ongelmahan on siinäkin, että vaikea uskoa yksin jäämisen auttavan mitään, varmaan jäisin ilman lasta sekä miestä siinä tapauksessa. En kerta kaikkiaan osaa kuvitella haluavani olla toisen miehen kanssa. Vaikka tietysti se elämä voi yllättää, mutta monta vuotta siinäkin varmaan menisi.

 

[ap]

Kellään muulla mitään sanottavaa? Kiitän nöyrimmästi niitä jotka jo vastasivat, tää on mulle tärkein asia tällä hetkellä ja olo on aivan tyhjä. Kiitos.

 

[ap]

Olin ikäisenäsi itse samassa tilanteessa. Jäin sitten odottamaan että mieskin on valmis sitoutumaan ja saamaan lapsia. Nyt olen 36v ja kahden lapsen äiti. Esikoinen syntyi kun olin 33v. Tuossa vaiheessa missä sinä nyt olet, pistin elämäni uusiksi vähemmän ralikaalisti eli lähdin opiskelemaan uuden ammatin.

Mäkin opiskelen uutta ammattia parhaillaan... Masentaa kyllä tää tilanne, alan miettiä miten edes jaksaisin lapsia hoitaa kun olen näin väsynyt ja masentunut.

 

[Cassyput]

Jotkut ihmiset joutuvat kai valitsemaan sen lapsen ja miehen väliltä. Voit olla tämän miehen kanssa, joka ei välttämättä koskaan halua lapsia. Tai sitten voit erota hänestä ja toivoa löytäväsi uuden suhteen. Ilman miestäkin voi toki hankkia lapsen.

 

[Hopeinen Kuu]

enhän minä mitään tiedä toisten ajatuksista, mutta kyl minä tietäsin 8v jälkeen haluanko vai enkö halua ko miestä ihan avikseen saakka. kyl se on hyvin koeajettu 8 vuodessa.

 

[ap]

enhän minä mitään tiedä toisten ajatuksista, mutta kyl minä tietäsin 8v jälkeen haluanko vai enkö halua ko miestä ihan avikseen saakka. kyl se on hyvin koeajettu 8 vuodessa.

Niin, siis mä tiedän mutta mies ei.. Eli varmaan mies ei sitten halua mua

 

[Gluteus maximus]

Mieheni veljellä ihan sama tilanne. Mies haluaisi, kihloihin, naimisiin ja lapsia, mutta hänen naisystävä ei! On sanonut, että hänelle riittävät koirat, piste. Tämä on ihan kamala asia mieheni veljelle joka haluaisi jo eteen päin ja 30v. kuitenkin jo mittarissa. Välillä ihan itkettää hänen puolestaan. Mies on sanonut, että pakkohan se on erota jos ei asiaan tule mitään muutosta. :/

 

[Hopeinen Kuu]

enhän minä mitään tiedä toisten ajatuksista, mutta kyl minä tietäsin 8v jälkeen haluanko vai enkö halua ko miestä ihan avikseen saakka. kyl se on hyvin koeajettu 8 vuodessa.

Niin, siis mä tiedän mutta mies ei.. Eli varmaan mies ei sitten halua mua

kuten sanoin et kyl luulis 8v jälkeen tietävän mutta en voi sanoa toisen puolesta. on väärin sua kohtaan pitkittää yhdes oloa jos ei tosiaankaan halua enempää suhteelta.

 

[Juures Suikale]

Miehelläis on vara jahkata ainakin tuota lapsi-asiaa vuoooooooosia kauemmin kuin siulla. Miekkosten biologiset kellot kun ei tikitä ihan niin armottomasti.

Voithan sie vielä jonkun aikaa kahella mihin tilanne kääntyy, mutta ei nyt ihan loputtomiin kannata :hug:

 

[ap]

Mä en tiedä mitä tehdä. En vaan tiedä.

 

[Cassyput]

Mä en tiedä mitä tehdä. En vaan tiedä.

No kyllä se vastaus jossain sun sisälläs on. :hug:

 

[no]

mitä jos puhuisit ihan oikeasti kunnolla miehesi kanssa. tekisitte yhdessä plus ja miinus listat nykyisestä elämästänne ja toivelistat, mitä tahdotte elämästänne. jos huomaatte, että teidän arvomaailma ja elämän tavoitteet ovat ihan erilaisia, silloin ei ehkä kannata jatkaa, vai?

 

[Ihana]

Toisaalta parisuhde on molempien osapuolten tarpeiden huomioimista. Sä olet huomioinut tieten miestäsi, kun olet pysynyt rinnalla vaikka haaveet tuntuvat olevan vähän erit. Mutta kannattaa varmaankin kysyä että onko miehellä lainkaan aikomusta huomioida jossain vaiheessa taas sitten sinua, eli avioitua ja saada lapsia sun kanssa?

Pidemmällä tähtäimellä jos mies ei halua muutoksia tämän hetkiseen elämään, ei se ole oikein sua kohtaan. Mutta myöskään painostus lapsilla sun puolelta ei olisi oikein. Kakspiippunen juttu :/

 

[ap]

mitä jos puhuisit ihan oikeasti kunnolla miehesi kanssa. tekisitte yhdessä plus ja miinus listat nykyisestä elämästänne ja toivelistat, mitä tahdotte elämästänne. jos huomaatte, että teidän arvomaailma ja elämän tavoitteet ovat ihan erilaisia, silloin ei ehkä kannata jatkaa, vai?

Näin kai..

Mulla on ihan toivoton olo. Katkera olo, etten saa mitä haluan.

Sit välillä läikkyy yli ja syytän miestä et se pilaa mun elämän tuolla jahkaamisella, vaikka se nyt on kaikkein lapsellisinta, itsehän mä valintani teen.

 

[no]

ei toinen ihminen voi pilata elämääsi, jos he ovat luodut toisilleen ja rakkaus on oikeaa.

 

[RYPÄLE VoittamatonHerkkusieni]

Kova kovaa vastaan vaan. Turha vetkutella suhteessa, jossa ei oo onnellinen. Sanot miehelles, et asia on nyt niin, että se on joko avioliitto ja lapset tai ero. Miehet on just tollasia saamattomia, ettei mitään tapahdu, ennenku on jo myöhästä. :hug:

 

[Cassyput]

Kova kovaa vastaan vaan. Turha vetkutella suhteessa, jossa ei oo onnellinen. Sanot miehelles, et asia on nyt niin, että se on joko avioliitto ja lapset tai ero. Miehet on just tollasia saamattomia, ettei mitään tapahdu, ennenku on jo myöhästä. :hug:

Ai? Ei mun oma vaan oo.

 

[nibbler]

minä olin samassa tilanteessa kuin sinäkin. vaikka biologinen kello ei sinäänsä tikittänyt niin samat pelot kuin sinullakin oli mulla.

neuvot jotka jo oot saanu on ihan varteen otettavia. oletuksena pidettäköön että asiat jolle et itse mahda mitään juuri nyt, niistä ei voi valittaa. mutta sähän voittehdä tuolle tilanteellesi vaikka mitä. kyse on siitä mitä sä haluat elämältäs ja jos mies ei sitä voi sinulle antaa niin asia on sitten niin. niin julmalta kuin se kuullostaakin ja saattaa olla että tää viesti kuullostaa haukkumiselta. se ei oo mun tarkoitus missään nimessä.

mulla oli se ajatus silloin aikoinaan että on kaksi vaihtoehtoa. hyväksy tai hylkää. kuitenkin oon yrittänyt elää elämääni niin että mä oon siinä se päähenkilö, ei kukaan muu. mun toiveet ja haluamiset on ne asiat joihin pitää kiinnittää tarkaa huomiota.

siinä sitten miettiessäni elämää ja mitä mä teen pidin suuni kiinni miehelle (ja ventiloin tuolla vauvakuumeen puolella toivottomissa haaveilijoissa*mainosmainos*) tulikin mies mun luo ja sanoi että nyt olisi korkea aika hankkia ne asukkaat noihin ylijäämähuoneisin.

tilanne oli sillion tosiaan se että mä olin lähössä. rakkautta oli vaikka muille jakaa parisuhteessa, ja sitähän mä halusin. halusin jakaa sen meidän lapsille.mä en silloin enään jaksanut kuvitella meitä yhdessä lasten kanssa koska se teki niin kipeetä.

tästä tuli nyt pitkä vuodatus, mutta et tosiaankaan oo ajatustes kanssa yksin. :hug: