Saako ystävän kanssa puhua mistä vaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LisaMarie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

LisaMarie

Aktiivinen jäsen
06.04.2005
21 832
7
38
Olin viikonloppuna vertaistukiryhmässä, jossa puhuttiin avoimuudesta ja rehellisyydestä. Siitä, että kun avoimesti oppii hyväksymään elämänsä negatiiviset puolet ja alkaa valehtelematta puhua ystäviensä kanssa, eikä aina vastaa hymyillen "kiitos hyvää" tai pakene paikalta, jos mitä kuuluu kysymys uhkaa, ystävyyssuhteet lujittuvat ja oma olo helpottuu. Muutkin saavat sillätavoin luvan puhua ongelmistaan. Suhteet joissa aina kaikki on hyvin ja hymyillään, ovat osin valheellisa.
Yhdelle ryhmässä tuli niin paha olla tusta avoimuuden ja rehellisyyden ajatuksesta, että hän lähti loukkaantuneena tilaisuudesta pois, todettuaan ensin, ettei ole hyvien tapojen mukaista kuormittaa ystäviä huolillaan :o !
Ryhmä yleiseti ottaen koki tilanteen niin, ettei henkilö ollut vielä valmis kohtaamaan omia huoliaan, elää niin syvällä elämänvalheessa, että ajatus siitä, että pitäisi jollekin ketrtoa, että "tänään on huono päivä" olisi kamala siksi, että samalla sen myöntäisi itselle. Ikävä välikohtaus loi jäljellejääneisiin yhteishenkeä.
Kuitenkin jäin miettimään tuota (varsinkin kun tunteet on juuri vähän pinnassa, luen parhaillaan paloheimon kirjaa kotivammaisuudesta) Onko yleinenkin ajatus, että ystävien kesken ei ole hyvää käytöstä puhua ongelmista, mä kun olin tähän asti pitänyt sitä tunne-elämältään sairaan ihmisen merkkinä!
 
No kyllähän sitä voi hyvin sanoa, miten asiat ovat, ystävälle!

Kuormittamista tuosta tulee siinä kohtaa, kun käyttää ystäväänsä kaatopaikkana eli olettaa tällä aina olevan aikaa vain omille (siis sen joka kaataa niskaa) huolille, eikä homma perustu vastavuoroisuudelle tai ole muutenkaan tasapainossa (jos koko ystävyyssuhde on pelkkää valiltusta, niin ei kai siitä voi mitään positiivista saada irti..)
 
Musta ystävien kanssa voi ja pitää pystyä puhumaan kaikesta. Mutta ystävistä ei saa myöskään tulla terapeutteja, joiden niskaan kaadetaan kaikki eikä ystäväkään välttämättä aina vuodesta toiseen jaksa, jos toisella on päivästä päivään vaan negatiivisia tunteita eikä valonpilkahdustakaan näy.
 
Riipppuu ystävyyden tasosta, ainaki mulla. Mulla on ystäviä jotka tietää mun elämästä vähän ja samoin minä niiden niitä on useita, voisi kutsua sitä kevyt ystävyydeksi. Sitte on pari sellaista joille voi kertoa kaiken ajattelematta että kuormittaa niitä tai on taakka ja nämä ystävät kertoo myös mulle ilot ja surut =) Kaksisuuntainen tie =)
 
Kyllä mä ainakin voin puhua ystävieni kanssa kaikesta. Mulle voi puhua mistä vaan ja mä voin myös kertoa heille kaikki asiani. Mulle saa soittaa vaikka keskellä yötä, jos on huolia.
 
mulla ei ole kuin yksi ystävä, jolle voin kaikki puhua, mieheni. Ennen oli enemmän, mutta liika avoimuus aiheutti kateutta, piikittelyä myöhemmin ja muuta ikävää.
 
Mun mielestä ystävän kanssa saa puhua kaikesta, mistä se ystäväkin haluaa puhua. Ihmiset ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Sillä ystävälläkin voi olla omat murheensa tai hän ei välttämättä juuri nyt jaksaisi kuunnella muiden murheita, kun on jo koko viikon niitä kuunnellut.
 
Avoimuus on oikein hyvä juttu, mutta toisaalta ymmärrän myös ettei kaikkea kerro, kaikki ei vaan osaa suhtautua asioihin samoin kuin itse, kun äitini kuoli, huomasin että muutaman kerran kävi niin asiasta puhuessani, että jouduinkin lohduttelemaan järkyttynyttä ystävääni, joka alkoi miettiä omaa elossa olevaa äitiään ja hänen tulevaa kuolemaansa, vaikka hänen olisi pitänyt jotenkin koittaa tukea minua, jolla tämä tuskainen tilanne oli päällä. Sama abortin suhteen, toisille hyville ystävilleni en mitenkään olisi voinut kertoa, vaikka se mielessä pyörikin, eivät vaan olisi osanneet mitenkään suhtautua ja olsi mennyt selittelyksi ja syyttelyksi. Myöskään äidilleni en kertonut nuorempanakaan ongelmistani, hänellä oli niitä jo ihan tarpeeksi itselläänkkin, ja hän olisi vielä jotenkin ollut superhuolissaan minusta, lapsensa kun olen, enkä painavaa taakkaansa mitenkään halunnut enää ainakaan lisätä.
 
No se, että ystävälle puhuisi aina vaan negatiivista ja ns valittaisi ja kierisi itsesäälissä, on vähän semmosta kiduttamista, mutta noin muuten, kun kysytään, mitä kuuluu, niin kyllä siihen voi rehellisesti vastata, jos ei kuulu hyvää.

Eli silleen, että molemmilla ystävillä on tilaa sanoa ääneen ne hyvät ja huonot asiat.
 
Mä elin pitkään 'kaikki hyvin, näkyyks kello'-maailmassa. Se kuluttaa ihmistä sisältä ja tekee sairaaksi. Nyttemmin olen hieman suorasukaisempi, joku on sanonut ilkeäksikin, mutta elämä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No se, että ystävälle puhuisi aina vaan negatiivista ja ns valittaisi ja kierisi itsesäälissä, on vähän semmosta kiduttamista, mutta noin muuten, kun kysytään, mitä kuuluu, niin kyllä siihen voi rehellisesti vastata, jos ei kuulu hyvää.

Eli silleen, että molemmilla ystävillä on tilaa sanoa ääneen ne hyvät ja huonot asiat.
Tästä mä olen samaa mieltä. Mutta ei pidä aina olettaa, että ystävälle voi kipata kaikki murheensa. On hyvä muistaa myös se asia, että ystävällä voi olla muitakin ystäviä ja läheisiä, jotka kuormittavat tätä henkilöä murheillaan. Mulla oli aika, jolloin olin kaikkien olkapää ja se alkoi käydä raskaaksi, kun kenelläkään ei ollut mitään muuta kuin murheita. Aloin ottamaan etäisyyttä tiettyihin ihmisiin ja valita itse ajankohdan, milloin jaksoin heitä tavata ja heidän murheitaan kuunnella. Nykyisin säätelen itse sitä, milloin vastaan kenenkin puheluun ja milloin ystäviäni tapaan. Jos murheidenkuuntelukiintiöni on täynnä, en vastaa puheluihin enkä tapaa sellaisia ihmisiä, jotka todennäköisesti alkavat purkaa murheitaan mulle.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
Semmonen ei ole ystävä, jonka kanssa ei pysty puhumaan kaikesta

No näin mäkin nykyään ajattelen, riittävän kauan pakoiltuani ihmisiä, joita voisi sanoa ystäviksi ja pidettyäni tarkasti juolta, että ympärillä on aina niin paljon "jotain" ettei ainoakaan "ajatus" ehdi saada minua kiinni, etten vaan joutuisi kohtaamaan itseäni ja elämääni.
 
avoimuus on hyvä asia, mutta sitä ei saa vaatia toiselta, vaan on annettava kertoa ja avautua omaan tahtiinsa. "Sä et koskaan kerro mulle mitään" -marinalla ei ainakaan minua saa puhustelemaan. Ystävieni huolia kuuntelen mielelläni, jos ja kun he haluavat minulle puhua, mutta se ei tosiaankaan ole kovin fiksua käytöstä sekään, että tuntikaupalla piehtaroidaan omassa kurjuudessa, maristaan ja valitetaan, ja syyllistetään toista siitä, että hänen elämänsä on niin helppoa. Tai hakemalla haetaan kaikesta jotain negatiivista, ja sitten kaikki yhdessä vietetty aika menee siihen, että ystävä pyörittelee sitä, miksi kolmas henkilö X sanoi tai teki niin tai näin, ja kyllä se oli ilkeä, eikös ollutkin. Sellainen ystävyys oikeasti syö voimia.

Sori muuten kun sanon näin, mutta vaikka ollaankin anonyymeina, mielestäni olisi ollut korrektimpaa laittaa kysymys yleisellä tasolla, kun se kerran aihe huomioon ottaen on mahdollista. Vertaistukiryhmässä puhuttujen asioiden on useimmissa ryhmissä tapana jäädä sinne ryhmään, en siis erikseen lähtisi netissä sanomaan, että ryhmässä joku sanoi niin tai näin, vaikkei tuo tunnistettavissa tuosta olekaan.
 

Yhteistyössä