Saako vanhempi tuntea surua lapsensa sairaudesta?

["suru"]

Tuttavapiirissämme syntyi jokin aika sitten vauva, jolla on suuria terveydellisiä ongelmia. Nämä ongelmat eivät sinällään ole hengenvaarallisia, mutta aiheuttavat suuria ja pitkiä hoitoja ja ovat jollain tapaa ikuisia. Asiaa ei siis voi pyyhkäistä yhdellä leikkauksella pois päiväjärjestyksestä. Keskustelimme ystäväni kanssa perheen kuulumisista ja jaksamisesta ja kommentoin asiaa myös siltä kannalta, että vanhempien pitäisi antaa itselleen aikaa surra. Jälkikäteen jäin miettimään, että voiko tuollaisesta kommentista sellaisen käsityksen, että vanhempien pitäisi surra sairasta lastaan eikä sitä sairautta itseään. Missään nimessä en tarkoittanut sitä, että pitäisi olla surullinen saadessaan sairaan lapsen, koska lapsi on joka tapauksessa rakas ja tärkeä. Itse kuitenkin koen, että olisin äärettömän surullinen tuosta tilanteesta, mutta en kyseisestä lapsesta.

Ystäväni kanssa jatkoimme keskustelua eikä meidän välillemme jäänyt mitään epäselvyyksiä. Mietin vaan jatkossa, miten asiasta voisi keskustella. Miten te muut, jotka olette kohdanneet lapsen sairauden, olette asiaa käsitelleet?

 

[tää on hyvä]

MUUTOS LENTOSUUNNITELMAAN- (emily perl kingsley)

Minua usein pyydetään kuvailemaan millaista on kasvattaa vammaista/sairasta lasta, jotta ihmiset, joilla ei ole tätä ainutlaatuista kokemusta ymmärtäisivät ja voisivat kuvitella miltä se tuntuu. Se on jotain tällaistä: kun odotat lasta,se on kuin suunnittelisi ihmeellistä lomamatkaa Italiaan. Ostat nipun opaskirjoja ja teet ihania suunnitelmia. Colosseum, Michelanon Daavid, Gondolien Venetsia. Ehkä opettelet joitain käteviä sanontoja, kaikki se on hyvin innostavaa. Kuukausien innokkaan odotuksen jälkeen suuri päivä viimein koittaa. Pakkaat laukkusi ja lähdet matkaan. Useita tunteja myöhemmin lentokone laskeutuu. Lentoemäntä tulee ja sanoo:"tervetuloa Hollantiin!" "Hollantiin?!, kuinka niin Hollantiin? Varasin paikan Italiaan menevään koneeseen. Minun pitäisi olla Italiassa. Koko elämäni olen unelmoinut pääseväni sinne." Mutta lentosuunnitemaan on tullut muutos. Kone on laskeutunut Hollantiin ja sinne sinun on jäätävä. Tärkeintä on kuitenkin se,ettei sinua ole viety mihinkään hirveään, inhoittavaan,likaiseen paikkaan,jossa on kauheita tauteja ja nälänhätää. Olet tullut vain erilaiseen paikaan. Niinpä sinun on mentävä ostamaan uusia opaskirjoja. Sinun on opittava aivan uusi kieli ja kohtaat joukon uusia ihmisiä,joita et olisi muuten koskaan tavannut. Se on erinlainen paikka. Se on vähemmän loistelias kuin Italia,ja elämänrytmi on hitaampaan kuin Italiassa,mutta oltuasi siellä jonkin aikaa,saatuasi hengityksesi tasaantumaan,katsot ympärillesi ja huomaat,että Hollannissa on tuulimyllyjä ja tulppaaneja, Hollannissa on jopa Rembrandtin maalauksia. Mutta kaikki tuttavasi ovat tohkeissaan Italian matkoistaan ja he kerskailevat,kuinka ihanaa heillä siellä oli. Ja lopun elämääsi sanot:"niin" sinne minunkin piti mennä.Sitä minä olin suunnitellut." eikä se kipu haihdu koskaan,ei koskaan pois,koska unelman menettäminen on hyvin merkittävä menetys. Mutta jos vietät elämäsi surren sitä tosiasiaa,että et päässyt Italiaan,et ehkä milloinkaan ole vapaa nauttimaan niistä hyvin erityislaatuisista,hyvin ihastuttavista asioista,joita Hollanti tarjoaa.

 

[no kyllä]

minä koen surua pienen vauvani synnynnäisestä viasta, joka vaatii hoitoa ainakin tällä hetkellä. En sure lasta, vaan suren, että lapsen täytyy sellaista kokea ja kestää. Suruun sisältyy myös palanen menetyksen pelkoa.