Saako teillä muilla lapset muka juoda niin paljon maitoa kun haluavat?

Maitola
Meillä kaksi lasta, joista kouluikäinen on maitopoika, eli juo ruuan kanssa, janoonsa ja muutenkin maitoa. Joskus harvoin myös mehua, muttei koskaan limsaa. Kaksivuotias puolestaan juo maitoa pakollisen huikan joka ruokailun yhteydessä, joskus janoonsa kok lasillisen. Mehua, mitä mehua tahansa joisi kuinka paljon tahansa.
 
mysteeri
Kysymys 'äitix6':lle: Miten takaat lapsille vahvat luut? Mistä ottavat kalsiumin kovaan kasvuunsa? Lähiaikoina olen kuullut tapauksia, joissa koululaisten jalka tai käsi on murtunut. Ihmettelin, miten se voi mennä niin herkästi poikki.. oli suurperheestä kysymys. Oli säästetty väärässä asiassa. :-/
Minä en juonut lapsuudessa koskaan maitoa enkä syönyt muitakaan maitotuotteita. Silti ei ole ikinä kertakaan murtunut yksikään luu, ei vielä aikuisenakaan.
 
zurp
Puoltoistavuotias ei suostu tod maitoa juomaan, syö vähän juustoa ja vihdoin alkoi jugurtti kelpaamaan. Itse join lapsena sen mikä oli pakko, mutta siis maks lasi päivässä koulussa. Ihan hyvät luut on, tuo laskuri sanoi että vähän yli tarpeen tulee meikäläisen lakto-ovovegeruokavaliolla kalsiumia. Mies juo satunnaisesti ruoan kanssa maitoa, mutta pääasiassa kahvimaitona menee. Hämmästyn kyllä jos tuo nappula jostain oppii maitoa latkimaan. Vettä juo janoonsa tyytyväisenä.
 

Yhteistyössä