Saako teidän lapsille antaa karkkia / keksejä / pullaa tms. kylässä?

lapsen jo koulussa eli aika lailla itse tietävät jo mitä haluavat ja minkäverran soveliasta ottaa. Mutta pienempiäkin ovat olleet.... Minusta se normaali kahvipöytätarjous jos kerran vanhemmatkin pullaa ja kakkua mussuuttaa, niin kyllä minusta lapsellekin pitää jo jotakin tarjota (jollei vielä vauva ole), 1-2 v jo mussuttaa keksiä tyytyväisenä ja joku tuntee jo muutkin herkut. Karkit on vähän eri juttu, eli syökä aikuisetkin eli tarviiko kenellekään tarjota, ei lapsi yksin tarvitse jos kahvipöydästä jotakin saa. Ja suklaakohvehteja tai yleensä ei välttämättä pienelle lapselle ainakaan, jotta ei tule sitten sitä ongelmaa että entäs kun vaatteet likaantuu tai kyläpaikan sohva. en tiedä paljonko ihmiset miettii huonekaluja, mutta minulla on vielä noiden kymmenen vuoden molemmin puolin olevien lasten kaverienkin kanssa se tyyli että jos sottaista syömistä niin syönnin jälkeen komennan kaikki, myös vieraat lapset, käsienpesulle.
 
jep
allergiota riesana, eli vahtaan kyllä suupalat. kahvipöytään saa siis tulla muiden kanssa, mutta mä sitten katonmitkä on sopivia syötäviä (tai kaivan kassista omat). Ei tartte yli n. 1,5 vuotiaan vaan vierestä seurata muiden mässäämistä.Ai, sen lisään vielä, että jos tiedän että ruoka-aika tuloillaan, ei herkkuja ennen sitä, ja saattaa lapsi jäädä ilman silloinkin, kun mielummin leikkii. mitä vähemmän välipalaherkkuja, sen parepi pienelle, mutta totaalikieltäjä en siis ole.
 
juu, saavat kyllä kahvipöydästä sitä mitä aikuisetkin, eli n.1v eteenpäin on kyllä löytynyt aina jotain tarjottavaa, pullanpala tai keksiiä =) en oikein tajua että kolme veelle sanottais, että tässä on sulle ompunpala, äiti ja isi syö nyt näitä kakkuja, nää on vaan aikuisten...?
 
Greippi
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Mitä eroa on karkilla ja rusinalla? Molemmissa runsaasti sokeria, lisäksi rusinat tarttuvat hampaisiin. Mietin vaan, kun jotkut antaa rusinaa, muttei karkkia...

.

Toinen on luonnontuote, jossa ei ole lisättyä sokeria ja lisäaineita. Siinä se ero on.

Meillä sai poika keksejä, jäätelöä ja pullaa jne. jostain kaksivuotiaasta, mutta ei karkkia ennen kuin täytti 3 v. Eikä ollut koskaan mitään ongelmia eikä häntä todellakaan tarvinnut muiden sääliä...

Kummallinen ajatus, että lapsi, joka ei saa esim. karkkia yksivuotiaana, olisi jotenkin säälittävä.
 
vieras
Meillä myös herkutellaan kohtuudella. Ekan lapsen kanssa olin alkuun tarkempi. Oli allergioita ja muutenkin ei-herkkuja-alle 3-vuotiaalle aivopesty äiti :D Toisen kohdalla ei voinut enää olla niin tarkka, koska mun mielestä pitää olla ensisijaisesti tasapuolinen, joten pienempi sai nuorempana herkkuja, kun isovelikin sai. Osaavat kyllä palata arkeen mummolan mehujen ja keksien jälkeen. Tai no, parit keskustelut sekin on vaatinut, mutta hyvä oppia arjen ja juhlan ero. Samoin kylässä syövät aika maltillisesti. Melkeinpä luulen, että tässäkin turha kieltäminen vain tekee herkuista jotain todella odotettua. Ainakin mitä muutamaa tiukemman perheen kasvattia katsoo. Syövät kaksin käsin, kun luvan saavat. Lupa kun heltiää niin harvoin, että silloin on syötävä :D
 
mie
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Mitä eroa on karkilla ja rusinalla? Molemmissa runsaasti sokeria, lisäksi rusinat tarttuvat hampaisiin. Mietin vaan, kun jotkut antaa rusinaa, muttei karkkia...

Meillä on sen vuoden rajapyykin jälkeen saanut syödä karkkia, pullaa, rusinaa... lähes kaikkia herkkuja. Ainoa mitä en anna, on tikkarit ja muut kovat karkit. Pelkään, että nuo maitohampaat on vielä liian pehmeät käsittelemään niitä.
Oliskohan noissa karkeissa lisäaineita ? Väriaineita? ja kaikkea muuta moskaa, rusinoissa on hedelmän oma sokeri eikä kaikkea muuta paskaa mitä karkeissa on.
 
vieras vielä jatkaa
Meillä kyllä kelpaa lapsille hedelmät ja rusinatkin herkuista. Usein pöydässä onkin jotain hedelmänpaloja tai kurkkua/porkkanaa ja keksejä, jotta löytyy sitten kaikille syötävää. Karkkia on aika harvoin. Tosin meillä käy vieraana ihan tavallisia mammoja, joten ei olla niin kauhean aattellisia ruokapöydässä :D
 
äiti vuosikkaalle
meillä kotona on lapselle cracotteja,riisikakkuja ja maissinaksuja,mutta vieraisilla saa piparia kyllä. Kakkua söi synttäreillään muttei muuten. Mehuja ei olla annettu.

Jätskiä syö joskus jos mekin.
 
Totta hitossa saa.

Ei tulisi mieleenkään lykätä 5- ja 3-vuotiaille retiisinpalaa ja vesilasia eteen ja sanoa että ollos hyvä, kun samassa pöydässä muut mussuttaa kakkua, keksiä, pullaa, mehua... :D. Vuoden vanhasta saakka ovat kohtuudella saaneet sitä mitä muutkin, ja kohtuudellahan me aikuisetkin kahvipöydässä syödään.

Lapset kyllä herkuttelee hedelmillä ja vihanneksillakin, kotosalla ja isovanhempien luona, esim. eilen pyysivät mua tekemään "herkkulautasen" missä oli porkkanaa, kurkkua, päärynää, omenaa ja viinirypäleitä. Mutta jos kahvipöydässä ollaan niin lapset saavat sitä mitä muutkin, eikä aleta kaivamaan kaapista rehuja :saint:
 
Saraldo harmaana
Niin... mä ajattelin noita rusinoita vaan hampaiden kannalta, en niinkään sitä ravitsemuksellista puolta. Koska hampaiden kannaltahan rusinat on ihan yhtä pahoja kuin karkitkin. Mutta jos tosiaan ajattelee ravitsemuksen kannalta, niin mieluummin rusinat kuin karkit :).
 
Annu
Alkuperäinen kirjoittaja vitsake:
Kyllä saa. Kotona ollaan erilailla kuin kylässä...
Samoin! Kotona ei syödä karkkia, mutta jos kylässä muut saa ja varsinkin jos vanhemmat syövät, niin lapselle pitää antaa kans! Minusta on tosi härskiä, jos vanhemmat syövät itse, mutta eivät anna esim 2-vuotiaalleen mitään hyvää. Eriasia, jos ei halua antaa vuosikkaalle.
 
Pulla ja kakku kyllä, mutta karkki ei. Siinä asiassa pidän tiukkaa linjaa. Tosin jos tiedetään, että mennään sunnuntaina synttäreille, niin siirrän ainoastaan sen viikon karkkipäivän sunnuntaille. Limut on myös kinkkisiä. Ja tätä linjaa pidän, koska oma suukalusto on heikkoa ja helposti reikiintyvää kamaa, ernkä halua, että tyttö joutuu ramppaamaan jatkuvaan hammaslääkärillä paikattavana niinkuin minä pienenä.
 
no
Meillä poika ei ole kotona mitenkään herkkujen perään niin jos kylässä jotain innostuu syömään lähinnä hämmästyn!!!! Poika 4 v. Ei tykkä juuri muusta kuin rusinoista ja manteleista ja joistain kuivakakuista ja joskus pullasta. Pari kertaa on kylässä innostunut muutakin esimerkin innostamana syömään. Antaa palaa vaan! Kiva kun joskus nauttii herkuttelustakin. :)

Minusta on epäkohteliasta emäntää kohtaa jos kielletään syömästä, kun emäntä on selkävääränä herkkuja pöytään vääntänyt. :)Yleensä ne läskit vanhemmat on heti ekana lapsiaan kieltämässä vaikka itse sitten syövät senkin edestä!!! :)
 

Yhteistyössä