Saako / pitääkö hoitajan tervehtiä asiakastaan (potilastaan) myös hoitoympäristön ulkopuolella?

[kertokaas]

Mä ymmärrän, että kaikkia ihmisiä ei millään muista ulkonäöltä. Ymmärrän senkin, että ei halua vaihtaa kuulumisia työpaikkansa ulkopuolella. Ei tarvitse olla kiinnostunut työajan ulkopuolella työasiasioista.

Mun kanssa eräässä harrastuksessa käy lapsemme sh. Lapsella siis sairaus, joka vaatii säännöllisiä polikäyntejä ja siellä useasti tapaamme myös tämän hoitajan. Iloisesti vaihdetaan kuulumisia ym. Mutta työajan ulkopuolella tämä hoitaja ei ole meitä (siis lähinnä minua siellä harrastuksen parissa) tuntevinaankaan. Tulee vähän hölmö olo, että edellisenä iltana ollaan oltu ventovieraita, mutta sitten hänen työaikana voidaan tuntea. Tuntee ja tunnistaa, mutta on kuin ei tuntis.

Tiedän senkin, että hoitaja ei saa tervehtiä potilastaan ensin. Mutta kun itse sanon ohimennessäni moi (ilman aikomusta jäädä jaarittelemaan) niin tämä vastaa vaisusti ja on kuin ei huomaisikaan. Minusta moin vois sanoa ihan hyvin, eihän se tarkoita että siinä mitään arkaluonteisia asioita paljastuisi tai että sitä tarvitsisi minuuttitolkulla haastella.

Nyt mä en osaa suhtautua tuohon ihmiseen ollenkaan...

 

["vieras"]

Saa, ei pidä.

 

[Mep]

Mä rummutan aina hyvien käytöstapojen puolesta. En ole hoitoalalla, mutta saatan muuten törmätä asiakkaisiin. Mitä sitten? Moikkaa ja jatkaa matkaa jos on kiire.

Olen kyllä kuullut esim. lastenohjaajilta miten rasittavaa on käydä vaikkapa Prismassa kun joka toinen on tuttu kerhoympyröistä ja pysähtyis hölisemään...

 

[mä...]

Tuokin on niin kaksipiippuinen juttu. Itse tervehdin, jos asiakas tervehtii ensin. Jos ei tervehdi niin olen kuin en tuntisikaan. Tämä siksi, kun on olemassa vaitiolovelvollisuus eikä hoitaja saa millään tavoin osoittaa ulkopuolisille hoitosuhteen olemassa oloa. Erityisesti meillä psykiatrisella puolella tämä on suuressa merkityksessä.

 

[sh]

Saa, ja ei tarvitse.

Ehkäpä tuo hoitsu haluaa pitää välinne asiakas-hoitaja välisenä, eikä halua sen koommin tehdä "sinun-kauppoja" ja pysyttelee sen takia huomaamattomana teitä kohtaan. Ainakin itse toimin noin, jos potilaani tulee vastaan tms. Ei mulla ole tarvetta eikä varsinkaan haluja kaveerata potilaitteni kanssa.

 

["vieras"]

Potilasta ei saa tervehtiä työpaikan ulkopuolella, ellei potilas tervehdi ensin. Tämä on kaikissa ammateissa yleispätevä sääntö.

 

[Nooh]

Ehkä se hoitajakaan ei oikein tiedä kuinka suhtautua. Kyllä muakin vähän pelottaisi että saa alkaa harrastuksissaan puhumaan potilaan äidin kanssa työasiaoita. Mutta kun kerran et tällaisesta anna mitään viitteitä niin on minustakin hieman hassua että ollaan niinkuin ei tunnettaiskaan.

Ja samahan pätee kaikkiin joita tapaa työn merkeissä. Itse morjestan kaikkia tuttuja naamoja, vaikka ei olisi aikomustakaan pysähtyä sen enempää juttelemaan. Toiset vastaa tervehdykseen reilummin ja toiset menee hämilleen, niin me ollaan erilaisia.

 

[ap.]

Olen kyllä kuullut esim. lastenohjaajilta miten rasittavaa on käydä vaikkapa Prismassa kun joka toinen on tuttu kerhoympyröistä ja pysähtyis hölisemään...

Mä itse olen päivähoidossa työssä ja kyllä mä lapsia ja niiden vanhempia tervehdin myös työaikani ulkopuolella. En todellakaan jää juttelemaan, mutta tervehdin. Ei meidän tuttavuus rajoitu hoitopaikan seiniin

 

["vieras"]

Tuttu juttu. Vaikka tuntuu ongelmalliselta, niin ajattele niin, että hoitajalla on vaikeaa tuossa asiassa, koska pitää käyttäytyä tiettyjen sääntöjen mukaan ja siihen päälle vielä se, että haluaa pitää ammattinsa erossa yksityiselämästään. Jos olisi erilainen, niin silloin ihmiset (et sinä) alkaisivat puhumaan terveysasioitaan vapaa-aikanaan. Häne ei voi tietää kumpaan ryhmään kuulut. Kaikki hoitajat eivät ole sosiaalisten tilanteiden mestareita, vaikka olisivatkin hyviä ammatissaan. Ajattele sitä huumorilla mieluummin, että tuleepas huvittavan kökköjä tilanteita.

 

[Turbojurpo]

Hoitajakin haluaa viettää yksityiselämää ja olla välillä pois töistä. Siksi hän ei rohkaise juttelemista potilaiden tai heidän vanhempiensa kanssa, koska jutut kovin helposti kääntyvät työasioihin.

 

[ap.]

Tuokin on niin kaksipiippuinen juttu. Itse tervehdin, jos asiakas tervehtii ensin. Jos ei tervehdi niin olen kuin en tuntisikaan. Tämä siksi, kun on olemassa vaitiolovelvollisuus eikä hoitaja saa millään tavoin osoittaa ulkopuolisille hoitosuhteen olemassa oloa. Erityisesti meillä psykiatrisella puolella tämä on suuressa merkityksessä.

Tää on tota, MUTTA... Mistä ihmeestä joku ulkopuolinen voi päätellä mistä tunnet Liisan tai Pertin? Ei kait kellään ole kaulassa lappua, että "osasto X:n potilas" ?

 

[Anatolia]

Saa tervehtiä. Mutta ei ole mikään pakko.

Mulle kävi jokin aika sitten niin, että osuin samaan hissiin potilaani kanssa. Sädehoitopotilaan. Hän oli perheensä kanssa liikkeellä, kuten minäkin. Tunnistimme toisemme, hän ei tervehtinyt tms, mutta hissistä poistuessaan vinkkasi silmää ja hymyili. Hymyilin takaisin

Yhden potilaan kohdalla taas teeskentelin, että hän on erehtynyt henkilöstä :snotty:

Niin ja sama toisinpäin; jos joku tuttu (ei ystävä, ei kaveri, mutta tyyliin pk:n toisen ryhmän täti tai naapuritalon mies) tulee potilaaksi, niin en mitenkään osoita tuntevani häntä, ellei hän itse ala "mainostamaan" sitä että tunnemme toisemme. Tervehdin, teen hommani, se siitä.

 

[riiviöiden äiti]

No minä tervehdin vain jos potilas/potilaan vanhemmat tervehtii. Ja myönnän ihan rehellisesti etten toivo törmääväni asiakkaisiin työni ulkopuolella, koska koen silloin olevani suurennuslasin alla. Kun sairaala-sarjaa kuvattiin Tampereella, meni niiltä hoitajilta yksityisyys kokonaan.
Olen töissä ammattilainen, vapaa-ajalla äiti kaikkine virheineni.
Samoin meillä teini toivoo ettei asiakkaisiin törmättäisi vapaa-ajalla (lähinnä miehen), koska se leimaa hänet kuulemma kiltiksi pojaksi kun isä (puoli) on alueen häirikköjen silmissä" kova tyyppi" laitoksesta.

 

[Turbojurpo]

Tää on tota, MUTTA... Mistä ihmeestä joku ulkopuolinen voi päätellä mistä tunnet Liisan tai Pertin? Ei kait kellään ole kaulassa lappua, että "osasto X:n potilas" ?

Joku Sherlock voi tunnistaa hoitajan ja päätellä, että hän tuntee toisen nimenomaan työnsä kautta. Siksi hoitaja ei tervehdi ensin, vaan jättää tuntemisen potilaan päätettäväksi.

 

[uuh]

Jos se ei tunnista sua. Mä en tunnista mun hoitolasten vanhempia meidän pihan ulkopuolella. Tämä on ihan tosi. Tervehdin kyllä kaikkia, jotka mua tervehtii, mutta vaisusti, kun en heitä tunnista.

 

["mamma maalta"]

Heh, minun gynekologini tervehtii miestänikin kun tapaavat vaikkapa ruokakaupassa sattumalta. Mutta tosiaankin; ellei hoitoalalla (tai millä tahansa muulla alalla) työskentelevä voi olla varma ettei se "terve" johda hemmetinmoiseen ammattikeskusteluun niin parempi on olla moikkaamatta.

Joskin kökkköä käytöstähän tuo on, minäkin tervehdin ihmisiä jotka tunnen ammattini puolesta mutta samantien alan tekemään jotain että toiselle käy selväksi etten ole yhtään halukas alkamaan mitään small-talkia vaan olen paikalla muista syistä.

 

["vieras"]

En tervehdi, en "huomaa", jos potilas ei näin tee. En anna mitään viitettä, mistä tunnetaan.

Toisaalta taas vapaalla haluan olla vapaalla, en välttämättä halua kuulla ruokakaupassa tai lapset harkoissa, että haava on nyt ok ja saikku jatkuu vielä 4 viikkoa.

 

[s h t h]

[QUOTE="vieras";27263930]Potilasta ei saa tervehtiä työpaikan ulkopuolella, ellei potilas tervehdi ensin. Tämä on kaikissa ammateissa yleispätevä sääntö.[/QUOTE]

juuri näin.

 

[Turbojurpo]

Mulle kävi jokin aika sitten niin, että osuin samaan hissiin potilaani kanssa. Sädehoitopotilaan. Hän oli perheensä kanssa liikkeellä, kuten minäkin. Tunnistimme toisemme, hän ei tervehtinyt tms, mutta hissistä poistuessaan vinkkasi silmää ja hymyili. Hymyilin takaisin

Minun entinen sädehoitopotilaani taas jäi ihmettelemään, miksi virnistelin hänelle hammaslääkärin odotushuoneessa. Hän oli sikäli harvinainen tapaus, että hän sai kuratiivista hoitoa useampi vuosi sitten. Toinen keuhko oli poistettu, mutta hänellä oli realistiset mahdollisuudet selvitä keuhkosyövästään hengissä. Muistin hänet erityisesti siitä, että hän tapasi nousta hoitopöydältä vatsalihastensa varassa istumaan käsiä käyttämättä. Nyt, vuosia myöhemmin, näin hänet hengissä ja päiväni parani. Hän ei tunnistanut minua, koska olin istumassa.

 

["vieras"]

Olen asiakaspalvelutehtävässä ja olen ottanut sen kannan, että minun on pakko tervehtiä asiakkaita työpaikallani. Sen sijaan työajan ulkopuolella en lyöttäydy asiakkaiden kaveriksi. Minullakin on oikeus valita ystäväni ja ne joita vapaa-aikana tervehdin. Tässä korostuu tieysti se, kuinka paljon asiakkaita on ja ovatko he tavallisia kaduntallajia, vai onko ammattisuhde hyvinkin henkilökohatinen. Käyn toki joidenkin asiakkaiden kanssa edustustilaisuuksissa ja silloin suhde on läheisempi. Mutta vanha sanonta "apinan tuntee kaikki, apina ei ketään".

 

["..."]

Saahan sitä tervehtiä,mutta pakko ei ole.. Eiköhän tässäki kyseessä,että hoitaja kunnioittaa sun ja lapsesi kohdalla vaitiolovelvollisuutta.

 

[miunmau]

Itse tervehdin lasteni hoitajia ja sairaalamme kätilöitä (olen ollut osastolla niin pitkään, että kaikki minut siellä muistavat) mutta muita lääkäreitä en.

Miksi pitäisi tervehtiä jotakin setää, joka on katsonut minun nivustyrääni ja laittanut siitä lähetteen toiselle lääkärille?

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";27263980]Toisaalta taas vapaalla haluan olla vapaalla, en välttämättä halua kuulla ruokakaupassa tai lapset harkoissa, että haava on nyt ok ja saikku jatkuu vielä 4 viikkoa.[/QUOTE]

Pukuhuoneessa pikainen ja ohimennen huikattu moi tuskin antaa viitteitä siitä, että alkaisin lapseni kuulumisia kertomaan. Mutta en tietysti voi tietää, mitä hän luulee. Parempi siis olla tuntematta.

 

["vieras"]

Huomaatko, että hoitaja on kökkö, mutta niin olet sinäkin. Yritä olla vähän joustavampi.

 

[mä...]

Tää on tota, MUTTA... Mistä ihmeestä joku ulkopuolinen voi päätellä mistä tunnet Liisan tai Pertin? Ei kait kellään ole kaulassa lappua, että "osasto X:n potilas" ?

Ei ole ei, mutta riski on suuri, että joku tunnistaa minut ja arvaa siitä, että mahdollisesti kyseessä on potilas.