Niin, ei kai ihminen tuntemuksilleen mitään voi...itse en nyt varsinaisesti inhoa omaani, mutten voi väittää hänestä pitävänikään. Siedän pieninä annoksina. :ashamed:
saako omaa äitiään inhota tai vihata?
- Viestiketjun aloittaja plääh
- Ensimmäinen viesti
kyllähän tämäkin läheinen ihmis suhde joskus siihen menee, että alkaa vihaamaan sitä äitiään tai isäänsä tai jopa sitä lastaan. mutta olis se aika karseeta kun näin kävis
?
.....
Vieras
mulla on aivan hirveä äiti, mutta en mä häntä vihaa, en mä jaksa enää vihata, mä voisin luettella tähän vaikka kuinka paljon juttuja mitä se on tehnyt tai sanonut jne....
mun mies tosin vihaa äitiäni
mun mies tosin vihaa äitiäni
M
Minä
Vieras
Olen puhunut äitini kanssa viimeksi muistaakseni vuonna 2001.
Mulle ei mikään ongelma katkaista välejä. Ei kaikkea tarvitse sietää. Mutta se on ollut yllätys ja ehkä vähän järkytyskin, että muutamat mulle läheisetkin ihmiset jankuttaa vaan iänkaiken että "sehän on sun äitis", vaikka kuinka olen koittanut perustella miksi mun velvollisuuteni on suojella lapsiani siltä naiselta. Ihan niinkun se, että kyseinen nainen on sattunut mut joskus ulos putkauttamaan ja sen jälkeen keskittyneesti tehnyt mun elämästä helvettiä, ois jotenkin oikeutettu johonkin pyhään ja ikuiseen rakkauteen mun taholta, koska "sehän on mun äiti".
Vanhempiaan ei voi valita, eikä niistä kannata valittaa. Mutta mikään ei estä valitsemasta täydellistä radiohiljaisuutta sinne suuntaan. Parantaa elämänlaatua merkittävästi.
(Nyt saa sitten kertoa kuinka mun pitäis pyrkiä eheyttään meidän välejä koska "sehän on sun äitis")
Mulle ei mikään ongelma katkaista välejä. Ei kaikkea tarvitse sietää. Mutta se on ollut yllätys ja ehkä vähän järkytyskin, että muutamat mulle läheisetkin ihmiset jankuttaa vaan iänkaiken että "sehän on sun äitis", vaikka kuinka olen koittanut perustella miksi mun velvollisuuteni on suojella lapsiani siltä naiselta. Ihan niinkun se, että kyseinen nainen on sattunut mut joskus ulos putkauttamaan ja sen jälkeen keskittyneesti tehnyt mun elämästä helvettiä, ois jotenkin oikeutettu johonkin pyhään ja ikuiseen rakkauteen mun taholta, koska "sehän on mun äiti".
Vanhempiaan ei voi valita, eikä niistä kannata valittaa. Mutta mikään ei estä valitsemasta täydellistä radiohiljaisuutta sinne suuntaan. Parantaa elämänlaatua merkittävästi.
(Nyt saa sitten kertoa kuinka mun pitäis pyrkiä eheyttään meidän välejä koska "sehän on sun äitis")
R
Rukoilijasirkka
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja KaksiKertaaPienempi:
Ehkä se viha on sikäli hyödyllinen, että ilman, että sitä tuntee, sitä ei voi käsitellä, eikä päästä siitä yli. Muuten se lukkiutuu sisään ja lopulta ei ehkä tunnu miltään, ahdistaa vaan.
V
vihaaja
Vieras
M
mä
Vieras
Mä inhoan ja vihaan äitiäni ja äiti tietää sen, on meillä siti vielä jonkinlaiset välit, tänäänkin soitin äidille. Yhteen veljeen olen katkaissut yli 2v sitten välit, siihen oli täysin ainakin aihetta, eikä se tilanne ikinä tule muuttumaan.
V
vieras
Vieras
Viha syö itseä sisältä. Paras yrittää hyväksyä asia. Jos äiti on ilkeä ja itsekäs, se on hänen henkilökohtainen tappionsa.
Missä menee edes raja, milloin ihminen on vastuussa luonteestaan?
Jos äiti käyttäytyy ikävästi lapsiaan kohtaan, ei se normaalia ole.
Onko meillä oikeus tuomita epänormaali ihminen? Sääli olisi sopivampaa, mutta parempi vain olisi yrittää hyväksyä erilaisuus.
Ollaan iloisia siitä, että itse erotamme normaalin tavan käyttäytyä lasta kohtaan. Huonomminkin voisi mennä: jos itse kunnioittaisi sitä äitiä, jonka muut näkevät tekevän väärin. Se vääristäisi omankin äitiyden
Missä menee edes raja, milloin ihminen on vastuussa luonteestaan?
Jos äiti käyttäytyy ikävästi lapsiaan kohtaan, ei se normaalia ole.
Onko meillä oikeus tuomita epänormaali ihminen? Sääli olisi sopivampaa, mutta parempi vain olisi yrittää hyväksyä erilaisuus.
Ollaan iloisia siitä, että itse erotamme normaalin tavan käyttäytyä lasta kohtaan. Huonomminkin voisi mennä: jos itse kunnioittaisi sitä äitiä, jonka muut näkevät tekevän väärin. Se vääristäisi omankin äitiyden
V
vieras
Vieras
kertokaa syitäkin miksi vihaatte äitejänne ? (ehkä samalla voimme kaikki oppia olemaan parempia äitejä lapsillemme.)
Alkuperäinen kirjoittaja turkilmas:Saa jos siihen on aihetta. Mä en vihaa omaani, mutta kannan niin valtavaa katkeruutta että välillä tuntuu että se myrkyttää mut sisältä
Sama täällä vihaan en päiviäni halua kuluttaa. Mutta oma äitini on elämässäni turhin ihminen.
H
harmautui asian arkuudesta
Vieras
Kerron isästäni joka ei tullut edes äitinsä hautajaisiin.
Hänen äitinsä salli isän väkivallan kotona. Esim. Isä oli läimäissyt isän veljeä ja veli satutti päänsä ja sai epilepsian, isä löi kehdossa huutavaa 1 vuotiasta että pitäisi huoranpentu turpansa kiinni, jne,,, Tarvinneeko jatkaa
Vieläkin toivuttuaan alkoholismista akateeminen isäni 60 vuotta.. Inhoaa äitiään ja nauraa sille että sisko teki itsemurhan äitienpäivän aattona. Siskojaan hän rakastaa ( isäni ) , sitäkin tietenkin joka riisti henkensä.
Ihmettelinkin lapsena että kävimme vain kerran vuodessa toisessa mummolassa.. Kun toisessa melkein joka vkl.
Hänen äitinsä salli isän väkivallan kotona. Esim. Isä oli läimäissyt isän veljeä ja veli satutti päänsä ja sai epilepsian, isä löi kehdossa huutavaa 1 vuotiasta että pitäisi huoranpentu turpansa kiinni, jne,,, Tarvinneeko jatkaa
Vieläkin toivuttuaan alkoholismista akateeminen isäni 60 vuotta.. Inhoaa äitiään ja nauraa sille että sisko teki itsemurhan äitienpäivän aattona. Siskojaan hän rakastaa ( isäni ) , sitäkin tietenkin joka riisti henkensä.
Ihmettelinkin lapsena että kävimme vain kerran vuodessa toisessa mummolassa.. Kun toisessa melkein joka vkl.
H
harmautui asian arkuudesta
Vieras
Lisäys: Isän äiti salli väkivallan lapsia kohtaan että säästyisi itse kovimmilta iskuilta. Hän myös vei aina ennen lapsia ruoat isän isälle joka röyhkeästi saattoi syödä kaikkien viiden lapsen ruoat.
V
vieras
Vieras
jaa-a, olen joskus vihannut...ja paljonkin...mutta mitä se vihaaminen auttaa, ei mitään, eikä ne mun äidinkään lapsuudenkodin eväät elämälle häävit olleet...
Noitten arpien kanssa olen tottunut elämään ne on osa minua ja menneisyyttä, en osaa olla vihainen niistäkään.
Joskus vieläkin tuntuu pahalta ettei äiti koskaan soita muuta kuin kysyäkseen rahaa lainaksi, vaikka pitää kumpaankin sisarukseeni yhteyttä säännöllisesti.
Ai niin, omien lasteni takia olen useinkin ollut pahoillani,koska he ovat sellaisia toisen luokan lapsenlapsia äidilleni, sisarusteni lapset ovat aina olleet rakkaampia.
Noitten arpien kanssa olen tottunut elämään ne on osa minua ja menneisyyttä, en osaa olla vihainen niistäkään.
Joskus vieläkin tuntuu pahalta ettei äiti koskaan soita muuta kuin kysyäkseen rahaa lainaksi, vaikka pitää kumpaankin sisarukseeni yhteyttä säännöllisesti.
Ai niin, omien lasteni takia olen useinkin ollut pahoillani,koska he ovat sellaisia toisen luokan lapsenlapsia äidilleni, sisarusteni lapset ovat aina olleet rakkaampia.
H
harnautuu
Vieras
Minun vihani äitiäni kohtaan juontaa juurensa lapsuudesta. Äiti varmaan yritti ja koetti olla mulle hyvä äiti, omalla tavallaan. Vaan oli siinä hällä sitten muutakin murhetta ja mietittävää,joten koen ensinnäkin jääneeni vaille jotain suurta. Äiti oli masentunut silloin kun olin teini-iässä, sitä vain ei silloin osattu diagnosoida tai hoitaa ja pienellä paikkakunnallahan se olisi ollut suuri häpeä! Jossain vaiheessa meille tuli jostain sanaharkkaa ja minäkään en ollut siitä helpoimmasta päästä, helpommalla olisin päässyt kun olisin tehnyt niinkuin käskettiin, muttamutta en tehnyt. Siinä vaiheesa äiteellä kilahti, hän otti farkut ja hakkasi mua niillä niin että napit ja vetoketju raapi kasvoja. Minä menin siitä aivan sekaisin ja rikki, hän on kuulemma pyytänyt anteeksi mutta sitä en muista.
Tästä tapauksesta lähtien sisälleni kertyi vihaa valehtelematta 15 v ja sitten se purkautui jokunen vuosi sitten mökillä, karkasin mutsin kimppuun. Sitä en enää muista mikä asia sen laukaisi. Pikkuveljeni kanssa puhuin asiaa läpi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta ikuinen epäluottamus siitä jää ja minä olin silloin kuitenkin lapsi. Enää en niinkään tunne vihaa vaan epäluottamusta sitä ihmistä kohtaan.
Tästä tapauksesta lähtien sisälleni kertyi vihaa valehtelematta 15 v ja sitten se purkautui jokunen vuosi sitten mökillä, karkasin mutsin kimppuun. Sitä en enää muista mikä asia sen laukaisi. Pikkuveljeni kanssa puhuin asiaa läpi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta ikuinen epäluottamus siitä jää ja minä olin silloin kuitenkin lapsi. Enää en niinkään tunne vihaa vaan epäluottamusta sitä ihmistä kohtaan.
H
harmautuu
Vieras
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja harmautuu:
No se, että kun näkee ja kokee vähän enemmän elämään, alkaa ymmärtämään monia asioita.
H
harmautuu
Vieras
Just. Pahoinvoinnin syy on äiti, siitä ei pääse mihinkään. Sen asian kanssa on tehtävä töitä jotta siitä pääsee yli, joten mielestäni helppo toisen sanoa että kasva aikuiseksi. Et toivottavasti ole samaa kokenut.
M
minna
Vieras
Saa.
Mä olen kyllä huomannut, että jostain kumman syystä olen antanut äidilleni anteeksi, nyt yhtäkkiä. En tiedä edes että miksi.
Tosin ei meistä vieläkään olisi viettämään aikaa yhdessä kovin paljon.
Mutta tulemme toimeen jo, puhumme. Ja minä olen ymmärtänyt, että mennyt on mennyttä eikä sille voi enää mitään. Ja että mikään vastaus kysymyksiini ei voisi olla sellainen, mikä olisi vienyt sen tuskan pois.
Olen kai jotenkin päässyt katkeruudesta eroon. Mutta sen pystyin tekemään vain vihan kautta.
Mä olen kyllä huomannut, että jostain kumman syystä olen antanut äidilleni anteeksi, nyt yhtäkkiä. En tiedä edes että miksi.
Tosin ei meistä vieläkään olisi viettämään aikaa yhdessä kovin paljon.
Mutta tulemme toimeen jo, puhumme. Ja minä olen ymmärtänyt, että mennyt on mennyttä eikä sille voi enää mitään. Ja että mikään vastaus kysymyksiini ei voisi olla sellainen, mikä olisi vienyt sen tuskan pois.
Olen kai jotenkin päässyt katkeruudesta eroon. Mutta sen pystyin tekemään vain vihan kautta.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Totta, siksi vihaankin äitiäni. Ei ollut ihan normaali lapsuus meillä.
M
minna
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja harmautuu:
Tiedätkö, mulla se ahaa-oivallus tuli yhtenä päivänä, kun olin itse sairastunut masennukseen ja aloin toipua. Mun äitini oli masentunut kun olin lapsi, jäin täysin vaille rakkaudellista äitisuhdetta, hän oli aggressiivinen ja vihainen. En tiedä voinko sanoa, että jotain minusta rikottiin silloin lapsena, en tiennyt ehtikö niitä koskaan kasvaakaan minulle. Tunnetta siitä että rakastetaan, että on arvokas, että on turvassa.
Yhtenä päivänä tunnistin itsessäni sen voimattomuuden tunteen, tajusin kuinka pahoin äitini oli silloin voinut. En ole painanut menneisyyttä villaisella, en ole unohtanut enkä ole kaikkea antanut anteeksikaan (mm sitä että äiti ei koskaan hakenut itselleen apua) mutta se valtava katkeruus ja osattomuus itseni sisällä hellitti sillä hetkellä kun tajusin, että se mikä teki minun äidistäni "hirviön", oli tappamassa minunkin tunteitani. Koin ymmärryksen siitä, että jos minä en olisi hakenut apua, olisin voinut ajautua samaan tilaan. Tajusin, että minä halusin parantua, oli menneisyyteni ollut minkälainen tahansa. Minulta vietiin jo monella tapaa lapsuus, ei vain äitini toimesta vaan tiettyjen pahojen asioiden, mutta minä tajusin että minä haluan elää ja olla onnellinen, enkä antaa viedä loppuakin elämästäni sen vuoksi mitä silloin joskus minusta on rikottu.
J
joopas-joo
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Viha syö itseä sisältä. Paras yrittää hyväksyä asia. Jos äiti on ilkeä ja itsekäs, se on hänen henkilökohtainen tappionsa.
Missä menee edes raja, milloin ihminen on vastuussa luonteestaan?
Jos äiti käyttäytyy ikävästi lapsiaan kohtaan, ei se normaalia ole.
Onko meillä oikeus tuomita epänormaali ihminen? Sääli olisi sopivampaa, mutta parempi vain olisi yrittää hyväksyä erilaisuus.
Ollaan iloisia siitä, että itse erotamme normaalin tavan käyttäytyä lasta kohtaan. Huonomminkin voisi mennä: jos itse kunnioittaisi sitä äitiä, jonka muut näkevät tekevän väärin. Se vääristäisi omankin äitiyden
Minäkin yritän hyväksyä sen, etä äitini suutuspäissään sanoi, että minun ei olisi kuulunut syntyätähän maailmaan. Lääkärit olivat kehottaneet äitiäni tekemään abortin, mutta äitini oli päättänyt pitää minut. Nyt sitten äitini tokaisi, että kyllä se abortti olisi ollut parempi ratkaisu kuin synnyttää minut tähän maailmaan.
Ai, että kun minulla on ihana äiti!Tuntuu olla niin toivottu ja hyväksytty ihminen
Ei sillä ole mitän väliä, että äitini vei minulta tavallaan elämän sanomalla noin. Oikeastaan minun ei edes kuuluisi olla tässä ja kirjoitella, koska eihän minun pitäisi olla edes syntynyt 
