Itse olen joutunut kolme vauvaa herättämään sairaalassa syömään keltaisuuden, painonnousun takia. Kun lapsia on kolme, on mahdotonta pitää kotia niin hiljaisena, että lapsi varmasti heräisi vain itsekseen, onneksi ei olekaan niin herkkä kuin esikoinen, että on kestänyt isosiskon kirkunat ym. mukavat äänet. Jossain luki, että ei turhan takia pidä herätellä, mutta jos mentävä jonnekin, on vauva puettava, eihän vastasyntynyt aina siihen edes herää. Menoakin voi kesällä ennakoida pukemalla sopivasti lähtöä ennen nukkumaan laittoa, sitten vaan liikkeelle, siis jos rattailla menee. Kyllä sekin on hyvä syy herätää joskus päivällä, jos vauva meinaa nukkua päivällä ja valvoa yöllä, sillä vauvan unet ovat aikuisen vastuulla, kuten myös oma jaksaminen. Esim. mulla ei ole mitään mahdollisuuksia nukkua päivällä. Lempeästi vauvaa kuunnellen ja hellästi herätellen silloin, kun on tärkeä syy.