Mielestäni kasvatus on nykyisin muutenkin mennyt jotenkin pieleen, kuin tämän kysymyksen osalta. Liian usein ajatellaan itsekeskeisesti, että lapselle tekee hyvää olla vain perheen kanssa.
Mielestäni on oikein, että ympäristö reagoi lapsen sääntöjen puuttumiseen tai sääntöjen rikkomiseen. Itse paimennan toisten muksuja. Minun lyyliäni täytyy komentaa, jos itse en hoksaa tai ole paikalla. Minusta ne tilanteet kasvattavat lasta enemmän kuin se, että äiti on kaikkivoipaisesti paikalla. Samalla hän oppii kunnioittamaan toisia aikuisia.
Ennen tässä on ollut paremmin. Kaikki, koko lapsen sosiaalinen yhteisö on kasvattanut lasta. Yhteisössä on opittu yhteiset säännöt ja niiden merkitys. Sosiaalistuminen kehittyy ryhmässä. On hyvä, että osataan perheessä olevat säännöt, mutta pitäisi mieltää myös säännöt jotka ovat olemassa perheen ulkopuolella.