Saako mt-ongelmista kärsinyt hankkia lapsia?

[QUOTE="Mielipide";29195895]Minä olen sitä mieltä että ei pitäisi. Miehen ex ei ole ihan terve päästään (käy terapiassa) ja kyllä se näkyy lapsissa. Ei selkeästi tajua, mitä 8- ja 10-vuotiaiden lasten kuuluu kantaa ja millaisi asiot tuon ikäisille voi puhua. Sitä on tosi kuja katsella ja kuunnella. Elämänhallinta on myös kateissa, vaikka omasta mielestään varmasti onkin esimerkillinen vanhempi.[/QUOTE]

Kannattaa muistaa että miehesi ex ei ole yhtäkuin kaikki mt-ongelmaiset.
Mt-ongelmien kirjo on hyvin laaja kuten joku jo sanoikin.
Uskaltaisimpa väittää että suurimmasta osasta mt-ongelmaisia ei mt-ongelmia näe päällepäin.

Yhtä hyvin voi olla myös terve vanhempi,joka ei ymmärrä kuinka paljon lapsille voi asioita kertoa.
Oma äitini oli ihan terve mutta kertoi mielestäni ihan liian rankkoja juttuja kun olin lapsi.
Piti niin fiksuna että ajatteli minun kyllä ymmärtävän, vaikka mieli oli kehittymätön.

 

Se, että ihmisellä on diagnosoitu mielenterveyshäiriö, kertoo (ei aina, mutta useassa tapauksessa), että hän on ollut riittävän nöyrä ja itsekriittinen hakeakseen apua.

Olen kuullut mm. sellaisen ajatuksen perheterapeuttisesta näkökulmasta, että vähiten psyykkisesti oireileva perheenjäsen saattaa toisessa mielessä olla se mieleltään sairain. Esim. narsistisesti häiriintynyt ei välttämättä hae apua, koska ei näe itsessään vikaa - jos ongelmia ihmissuhteissa tulee, vika on tietenkin toisessa osapuolessa. Tällainen henkilö tuskin on esimerkillinen vanhempi. Diagnosoidusta mielenterveyshäiriöstä kärsinyttä toisaalta myös ehkä tuetaan ja seurataan paremmin vaikka neuvolassa kuin keskivertojanikaa, joka saa rauhassa olla melko pitkään masentunut tai aggressiivinen, jos hormonit heittävätkin synnytyksenjälkeisten ongelmien puolelle.

Kaikkinensa pidän "mt-ongelmien" niputtamista hyvin kapeakatseisena ajatuksena. Vaikeistakin psyykkisistä ongelmista voi selviytyä, ja siihen johtava prosessi voi aika lailla lisätä itsetuntemusta ja käsitystä omista vahvuuksista ja rajoituksista, eikä sinänsä menneisyydessä ollut vakavakaan ongelma mielestäni tarkoita kelpaamattomuutta vanhemmaksi. Mutta mielenterveysongelmia kun on lievistä fobioista/masennusoireista aina toistuviin psykooseihin, ei niitä mitenkään voi laittaa samaan nippuun.

 

Jep ja hyvin usein perheissä se sairain jäsen, se joka on diagnosoitu mielenterveydeltään sairaaksi, onkin loppupeleissä se tervein joka vain reagoi sairaaseen ympäristöön.

 

Vähän vaikea vastata oikein mitään, kun kirjo on niin laaja, sillä "mt-ongelmat" pitää sisällään aika paljon.

En osaa sanoa, kuinka paljon meillä Suomessakaan on loppupeleissä ihmisiä, joilla ei ole ja/tai ole ikinä ollutkaan mitään mt-ongelmia.

 

[QUOTE="Vieras";29195249]Mielellään ei. Ei pelkästään perinnöllisyydestä vaan että niillä lapsila ei välttämättä ole kovin turvallinen lapsuus. Oma äitini kärsii mt-ongelmista joka selvisi mulle nyt vasta aikuisena. Lapsuus oli aika ikävä ja luulin äitini olevan vain ilkeä ja vastuuton.

Niin ja nyt saan pelätä että ongelmat periytyvät itselleni ja lapsilleni, great. Kyseessä siis ainakin kaksisuuntainen, ehkä myös skitsofenia.[/QUOTE]

No, sitten ei varmaan sinunkaan kannata lisääntyä! Minun isoäidiltäni kyseiset sairaudet nimittäin hyppäsivät minulle, not so great. Silti olen rakastunut ja haluaisin antaa rakastamalleni miehelle jälkikasvua. Lisääntyminen on kovin luonnollista ja kaikki me ollaan jollain tapaa sairauden kantajia. Tulevaisuudessa lääkkeetkin ovat parempia ja toisaalta hyvinä hetkinä olen tosi luova. Hulluuden ja kekseliäisyyden raja on hiuksenhieno.

 

Lapsen alulle laittamiseen ja saamiseen ei keneltäkään tarvitse lupaa kysyä. Niin se vaan on.
Vaikka joissain tapauksissa pakkosterilointi olisi paikallaan... mutta kyse on yksilön oikeuksista tässä asiassa.

 

Kyllä se kontrolli lähtee ihmisten omasta päästä. On olemassa mielenterveysongelmaisia, jotka eivät halua tunnustaa ongelmaansa. Olen keskustellut näistä asioista mm. neurologian ammatilaisten kanssa. He sanoivat, että monet moniongelmaiset eivät usko ammattilaisten diagnoosiin siitä, että pää ei pelaa, esim. kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät. Uhmakkaasti he synnyttävät lisää lapsia, joiden kasvatuksesta he itse eivät oikeasti edes pysty huolehtimaan, eivätkä tajua mitä vastuunkantaminen lapsesta todellisuudessa tarkoittaa. He haluavat näyttää olevansa ansiokkaita ihmisiä, mutta koska he eivät pääse näyttämään sitä työelämässä, niin suuri lapsikatras on heidän mielestään osoitus siitä, että (ainakin) kroppa toimii.

 

Mulla on kassuuntainen mielialahäiriö ja en käytä lääkitystä kun mikään ei sopinut,lääkkeillä olin ihan harhainen,niiden loputtua oon ollut tosi tasainen ei vauhtia eikä masennusta,energiaa hoitaa yksin kaikki 6 kotona olevaa lasta ja lapsilla ei ole kenelläkään mt-ongelmia.yiedän olevani harvinainen tapaus lääkkeettömyydellä pärjää aika harva.diagnoosi tuli yhden masennuksen ja vauhtijakson takia 7 lapsen synnyttyä.tosin lääkärit olivat lopulta sitä mieltä että kyse onkin postraumaattisesta stressihäiriöstä