Ryyppäävä mies

Mies juopotteli jo raskausaikana käytännössä joka vkl ainakin yhden päivän, mielellään kaksikin. Jopa viimeisenä viikonloppuna ennen suunniteltua sektiota piti saada kaljaa. Olin aika rikki jo raskausajan juomisen takia. Mies kuitenkin lupaili, että juominen vähenee kun vauva syntyy. No, tiesinhän minä sisimmässäni kuinka tulee käymään..

Nyt vauva on vajaa 2vkoa vanha, pääsimme viime viikon pe kotiin. Mies oli ollut kotiutumista edeltävänä iltana baarissa. Viime viikonlopun oli kotosalla, mutta nyt taas eilen juomassa. Eli nähtävästi se siitä juomisen vähentämisestä. Olen todella rikki.. En halua, että vauva joutuu kasvamaan ympäristössä, jossa juodaan joka viikonloppu. Nytkin mies makaa krapulassa ja kirosi äsken kun vauva itkee. Toisaalta yksinhuoltajana oleminen olisi todella raskasta, koska asumme paikkakunnalla, jossa minulla ei ole sukulaisia tai tuttavia.

En tiedä mitä tehdä. Tuntuu pahalta myöntää, että olen jo nyt epäonnistunut.

 

Tuon viimeisen lauseen tuossa viestissä voit unohtaa heti kättelyssä. SINÄ et ole epäonnistunut! Sinä et ole vastuussa miehesi juomisesta, eikä se ole mitenkään sinun tai vauvasi syytä. Ja olet varmasti lapsellesi paras mahdollinen äiti, se ainoa oikea.

Alkoholismi on valitettavasti sairaus, jossa ei toista pysty auttamaan ennenkuin tämä on itse myöntänyt sairautensa ja päättänyt haluavansa siitä eroon. Joku saattaa olla eri mieltä, mutta minusta ehdottomasti on alkoholismia jo yksi päivä viikossa juominen. Varsinkin silloin jos aikomuksista huolimatta ei pysty yhtäkään viikkoa olemaan juomatta. Ei edes oman lapsen hyvinvoinnin takia.

Sinuna punnitsisin hyvin tarkasti kannattaako lasta kasvattaa tuossa ilmapiirissä. Siellähän tahdin määrää kuningas alkoholi. Lapset vaistoavat jo hyvin pieninä homman nimen ja kärsivät.. ja yksinhuoltajissakin on paljon onnellisia ihmisiä :hug:

 

Mä puhun sulle nyt rehellisesti.
Mä olin 3 vuotta sitten just sun asemassa, nyt kahta kauheammassa.
Meille oli syntynyt just ihana tyttövauva, ja mä luotin siihen että miehen viinanhimo talttuu kun vauva-arki alkaa, mut toisin kävi. Mies on vaan jatkanu juomista ja temppuiluaan tähän päivään saakka. kaikki on edelleen samanlaista kuin 3 vuotta sitten, sillä erotuksella että meillä on nyt tytön lisäksi myös 1,5 v. poika. Lähteminen ja jo pelkän arjen pyörityskin on tuskallisen vaikeaa näiiden kahden pienen kanssa, yksin teen kaiken ja yritän jaksaa päivästä toiseen. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni viimein ja hain kk sitten eroa, pois muutan heti kun saan asunnon. Me myös asutaan paikkakunnalla jossa meillä ei ole sukulaisia tai ystäviä, siksipä olenkin päättänyt muuttaa lasten kanssa entiselle kotipaikkakunnalle.
Lapsia en todellakaan kadu, näitten palleroitten takia jaksan elää tänä päivänä. Mutta olen usein ajatellut että voi kun olisin älynnyt lähteä jo ensimmäisen lapsen synnyttyä, silloin olisi ollut vielä kuitenkin helpompaa lähteä kuin kahden kanssa. Eikä mieskään olisi ehtinyt 'imeä minua niin kuiviin' ja tuhota itseluottamustani.
Vaikka eroa olen hakenut ja lähdössä pois yhteisestä kodistamme, ei mies ole vieläkään todella myöntänyt ongelmaansa. Olen ymmärtänyt että hän ei parane sillä että minä toivon ja rukoilen, vaan hänen on itse ymmärrettävä tilanne ja haettava apua, mitä kauheuksia se sitten vaatiikaan tapahtuvan, sitä en halua jäädä enää todistamaan.

Ole hyvä ihminen viisas, äläkä jälkiviisas kuten minä. Miehesi käytös ei muutu ennen kuin hän ITSE tajuaa tilanteensa. Älä jää odottelemaan ihmeitä. Ota hyvä ihminen ja lähde lapsesi kanssa, jottei elämästäsi tule yhtä #&%?$!*ä. Se on vielä helppoa vaikka vaikealta tuntuukin.
Voimia sinulle! :hug:

 

Sinä et ole epäonnistunut etkä syyllinen mihinkään, muista se!!!!!!

Pistä miehelles kortit pöytään: Joko juominen loppuu tai lähdet. Etkä siis usko enää mihinkään lupauksiin vaan vaadi jotain konkreettista näyttöä. Heti!

:hug:

 

Heips!

Ekana haluan kertoa et toi oli ku just mun elämästä sillä erotuksella et vaavi on vielä masussa ja jätin miehen kuukaus sitten juuri tuon käytöksen takia.Eropäätös oli vaikein ikinä!!!Rakastan sitä ihmista,mutta rakastan vielä enemmän vauvaa ja itseäni ja minä olen vastuussa sen pienen kasvuympäristöstä....itse en halunnut että napero kasvaa viinanläträämisen lähellä ja näkee kännistä isää,joka tulee baarista,muuten mies olisi ollut mitä rakastavin isä ja sydämmelinen.Pitää muistaa et alkoholismi on sairaus ja muutos on lähdettävä hänestä ei minusta!Vauva syntyy kesällä ja nyt mulla on positiivinen katse tulevaisuuteen,ei siinä auta jäähä vellomaan ja pilaamaan omaa elämäänsä.Joku päivä voit kiittää itseäsi että lähdit.
Tsemppia ja voit laittaa mailiosotteen jos haluat vaihtaa ajatuksia,ties vaikka oltas samalta paikkakunnalta! :hug:

 

Heips!

Ekana haluan kertoa et toi oli ku just mun elämästä sillä erotuksella et vaavi on vielä masussa ja jätin miehen kuukaus sitten juuri tuon käytöksen takia.Eropäätös oli vaikein ikinä!!!Rakastan sitä ihmista,mutta rakastan vielä enemmän vauvaa ja itseäni ja minä olen vastuussa sen pienen kasvuympäristöstä....itse en halunnut että napero kasvaa viinanläträämisen lähellä ja näkee kännistä isää,joka tulee baarista,muuten mies olisi ollut mitä rakastavin isä ja sydämmelinen.Pitää muistaa et alkoholismi on sairaus ja muutos on lähdettävä hänestä ei minusta!Vauva syntyy kesällä ja nyt mulla on positiivinen katse tulevaisuuteen,ei siinä auta jäähä vellomaan ja pilaamaan omaa elämäänsä.Joku päivä voit kiittää itseäsi että lähdit.
Tsemppia ja voit laittaa mailiosotteen jos haluat vaihtaa ajatuksia,ties vaikka oltas samalta paikkakunnalta! :hug:

 

sori tää kone tiltti ja tuli äskeinen tuplana!