Rv5 ja ihan kauhea ahdistus. Menisipä tämä raskaus kesken. :-(

Odotan ensimmäistä lastani ja tämä raskaus on toivottu ja yritetty, mutta pian plussatestin jälkeen alkoi ahdistaa ihan hirvittävästi ja toivon vain keskenmenoa. Aborttiin en pysty, eikä mieheni siihen suostuisikaan. Ihan kamala olo.

 

Mikäs ahistaa? Siis raskaudessasi.

 

Jotenkin tullut ihan hirveä pelko kaikesta siitä muutoksesta mitä raskaus ja lapsi toisi mukanaan, pelottaa ettei pärjättäisikään taloudellisesti, sellainen kamala tunne että olisin varmasti ihan epäonnistunut äiti jne.

 

Kannattaa mennä juttelemaan vaikka neuvolaan tuntemuksista. Jos raskaus on kovasti toivottu ja yritetty, niin onko nyt vaan kyse paniikista, joka iskee varmaan aika monelle jossain vaiheessa.. Kun on ekasta kyse, niin edessä on todella suuret muutokset ja raskauskin saattaa olla pelottava ja outo asia, joten ei ihme, jos ahdistaa.
Väittäisin, että tuntemukset menee suht nopeaa ohi,, ellei sinulla sitten ole ennestään ollut jotain masennukseen yms. viittavaa.

 

Ääh, mä sanoisin että ihan normaali tuntemus. Ainakin ite oon plussahuuruissani ehtiny suurinpiirtein vetää koko olojen kirjon läpi. Kyllä se siitä tasaantuu kun hetken totuttelee ajatukseen.

 

Kuulostaa ihan normituntemuksilta. Mulle on jysähtänyt aina raskaustestin teon jälkeen kamala huoli ja pelko omasta pärjäämisestä, kasvatuskyvyistä jne. vaikka lapset on olleet "tekemällä tehtyjä" ja odotettuja.
Mutta uskon että hyvin te pärjäätte, ei kukaan muukaan ole ollut tuossa vaiheessa mikään kokenut vanhempi eikä tarvitsekaan olla.

 

Kuulostaa varsin normaalilta
Luontoäiti on antanut naiselle kaikessa viisaudessaan 9kk aikaa valmistautua ajatukseen! Ja mulla tuo tunne oli toisen lapsen kanssa välillä vielä kuukausi syntymän jälkeenkin, vaikken häntä olisi pois antanutkaan ja rakastin.

 

Ihan normaaleja tuntemuksia. Lapsi muuttaa asioita ja varmaan jokaisella menee aikaa sopeutua suureen elämän muutokseen.
Pelot ja epävarmuus kuuluvat asiaan ja ne täytyy vain käsitellä.

 

Todellakin toivoisin että tällaiset tuntemukset menisivät ohi. Niin kuin minä tätä raskautta niin kovasti toivoin, ja nyt sitten vain itkettää ja meinaa kaduttaa koko juttu. Miehelle en oikein uskalla näistä ikävistä aatoksistani puhua.

 

Kyllä mulla kans on ollu samoja tuntemuksia. Toki, jos olosi on tosi vaikea, kannattaa puhua asiasta vaikka neuvolassa! Raskausaika on yhtä tunteiden vuoristorataa.

 

[QUOTE="siru";28849893]Jotenkin tullut ihan hirveä pelko kaikesta siitä muutoksesta mitä raskaus ja lapsi toisi mukanaan, pelottaa ettei pärjättäisikään taloudellisesti, sellainen kamala tunne että olisin varmasti ihan epäonnistunut äiti jne.[/QUOTE]

Ihan normaalilta kuullostaa. Moni esikoistaan odottava varsinkin käy noita samoja tuntemuksia läpi, kaikki on niin uutta ja outoa. Ja just tyypillisiä ovat raha-asiat ja onnistuminen vanhempana.
Voin kertoa, että kaikki menee hyvin. Suomessa on hyvät sosiaaliturvat, jos ei muuten pärjää ja minusta niitä voi myös ihan hyvällä omallatunnolla hyödyntää, niin tekevät muutkin.
Ja vanhemmuus taas. Siihen kasvaa vähitellen ja uskon, että varsinkin ne, jotka uskaltavat arvostella ja kyseenalaistaa omat kykynsä, ovat juurikin niitä "parempia" vanhempia.

 

Ottaa vaan ihan rauhassa, antaa viikon pari aikaa ja keskittyy niihin ihaniin juttuihin joita on edessä )

 

Mulla on rv 38 menossa ja mua ahdistaa. Pelottaa kohtukuolema. Haluisin tän jo syliini.

 

Voi, ihania olette, kun sanotte että tämä on ihan normaalia. Valmiiksi kun on ollut niin kurja olo, niin on kyllä tullut sätittyä ja syyllistettyäkin itseä näistä ajatuksista ja tuntemuksista. Ja tietty sitä helposti ajattelee, että kaikkien muiden raskaus on alusta pitäen pelkkää onnea ja auvoa.

 

[QUOTE="siru";28849936]Voi, ihania olette, kun sanotte että tämä on ihan normaalia. Valmiiksi kun on ollut niin kurja olo, niin on kyllä tullut sätittyä ja syyllistettyäkin itseä näistä ajatuksista ja tuntemuksista. Ja tietty sitä helposti ajattelee, että kaikkien muiden raskaus on alusta pitäen pelkkää onnea ja auvoa.[/QUOTE]

Hehe, ei oo todellakaan onnea ja auvoa D Ku tosissaan alkaa raskaus tuntua niin vaivoja ehtii kirota vielä moneen kertaan. Mutta eiköhän ne ole sen arvoisia )

 

[QUOTE="siru";28849922]Todellakin toivoisin että tällaiset tuntemukset menisivät ohi. Niin kuin minä tätä raskautta niin kovasti toivoin, ja nyt sitten vain itkettää ja meinaa kaduttaa koko juttu. Miehelle en oikein uskalla näistä ikävistä aatoksistani puhua.[/QUOTE]

Hei, niistä kannattaa puhua ääneenkin vaikka neuvolassa. Yksin ei kannata hautoa. Paniikki jne ei oo mitenkää epätavallista jne kun saa tietää tulevasta elämänmuutoksesta kaikkine asioineen. Mullekaan se ei ollu iha helppoa ja monenlaisia pelkoja oli mielessä. Mut se raskaus kestää sen 9kk ihan syystä. Ehtii sopeutua ja ajatella.

 

Se menee ohi. Mullakin oli alkuun ihan hirveät epävarmuudet kaiken suhteen.

 

Voi aivan normaaleja ajatuksia, tosin jos häiritsee liikaa olemista niin kannattaa hakea ajoissa neuvolan kautta apua. Itselle kävi niin, että plussan jälkeen tajusi, että vauva todella on tulossa ja alkoi hieman ahdistamaan. No se raskaus meni kesken ja sitten oli aivan kauhea syyllisyys niistä ajatuksista, mitä oli ollut Tuo keskenmenon kokeminen kuitenkin teki itselle selväksi sen, että kyllä todella haluan lapsen. Onneksi nyt rv 36+2 näyttäisi siltä, että meille todella tulee vauva
Tsemppiä raskauteen ja muista, että noista tunteista on lupa ja kannattaa puhua!! Hae ajoissa apua jos siltä tuntuu ja luota myös mieheesi ja kerro hänelle tunteistasi.

 

Hei! Olen itsekkin viikolla 5 ja tätä ollaa toivottua, tekemällä tehty. Ja kun plussa pärähti
testiin itkin onnesta ja pari tuntia sen päälle olin ihan ahistunu ja mietein kans,että apua..mihin sitä on lusikkansa laittanu ja oliko tää nyt oikea aika ja oonko valmis jne. Mutta sitte mieten,että varmasti on ihan normaalia "pelätä" ja olla kauhuissaan vaikka ois kuinka toivottu raskaus.. isosta asiasta kuitenki kyse. Mutta eiköhän me pärjätä niinku monet muutki naiset on pärjänny ja tulee pärjäämään..tsemppiä odotukseen ja hienoa,että uskalsit "ottaa asian ääneen" täällä