Mielestäni ruumiillisen kurituksen TÄYSkielto oli monella tapaa todella huonosti harkittu juttu. Ja varsinkin Suomen hallituksen näkökulma on mielestäni hieman ontuva.
Tämä addressi puhuu viimeaikaisten, ammattilaisten tekemien tutkimusten pohjalta ja vaatii ruumiillisen kurituksen laillistamista kotona, ei kouluissa:
Lasten ruumiillinen kuritus lailliseksi kotona - Adressit.com
Minä sain selkääni pienenä aika lahjakkaastikin, mutta eipä se minua rikkonut millään tavalla. Myös teininä muistan voimakeinoja käytettäneen joskus, joskaan ei enää selkäsaunoja. Kaikki hyvin ja oloni oli ja on turvallinen ja rakastettu ja olen vahva ja hyvä ihminen. Miielestäni lapsissa ei pitäisi nähdä ensisijaisesti heikkoutta, saatika vanhemmilta viedä oikeuksia kasvattaa omia lapsiaan, kun kuitenkin vain isät ja äidit voivat tietää ja nähdä mikä omille lapsilleen on parhaaksi. Ei hallitus ole meidän lapsiamme joka päivä katselemassa ja kasvattamassa ja sitten he kuitenkin päättivät mielivaltaisesti pakottaa kaikki seuraamaan yhtä tiettyä aatetta. Ihan kuin jo lapsen yksilöllisyys ei tekisi siitä täysin hullua.
Minä sain selkääni kotona, 3-vuotiaasta 17-vuotiaaksi asti. Haukuttiin, halveksuttiin. Lyötiin, piestiin, uhkailtiin aseilla, kuristettiin, syljettiin päälle, potkittiin.. Ja kaikki siksi, että "se joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" ja "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa", nuo olivat vanhempieni mottoja.
Mitä tuosta kaikesta seurasi? Pelkään luottaa ihmisiin, pelkäsin pitkään kosketusta, ihan halauksia tms, koska olin niin tottunut siihen, että lyödään ja satutetaan, en osannut olettaa muuta. Vanhemmiltani en saanut koskaan rakkautta, aina vain vihattiin ja poljettiin maahan. Sairastuin masennukseen, syömishäiriöön, ahdistuneisuushäiriöön, heidän takiaan. Kaikki alkoi parantua vasta KAHDENTOISTA VUODEN terapiakäyntien jälkeen, ja en olisi koskaan edes alkanut parantua ellen olisi lähtenyt kotoa ja pistänyt kokonaan yhteyksiä vanhempiini poikki. En pysty antamaan heille anteeksi, tai unohtamaan, mutta sen pystyn takaamaan, että en koskaan toimi samoin kuin he.
Ei ole oikein, että lyödään ja satutetaan henkilöä jota pitäisi rakastaa. Jos rakastaa, ei lyö eikä satuta. Eihän kukaan muksi ystäviäänkään, tai sukulaisiaan. Miksi omaa LASTA tai PUOLISOA pitäisi? Herrajumala, sairasta hommaa. Väkivaltaa lasten "kasvatuskeinona" käyttävät ne, joilla ei ole hermoja/tietämystä toimia toisin.
Sen sijaan, heti lapsuuteni naapurissa, asui perhe jossa ei koskaan, koskaan käytetty väkivaltaa. Heidän lapsensa kasvoivat hyvin tasapainoisiksi, onnellisiksi ihmisiksi joilla on hyvä itsetunto, ja menestyvät, ja osaavat keskustella asioista ja käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Miksi? Koska heille opetettiin miten ongelmatilanteet ratkaistaan, opetettiin pyytämään anteeksi, opetettiin kunnioittamaan muita (ja ei, väkivallalla saatu pelko ei ole sama asia kuin kunnioitus!) ja opetettiin, että he ovat arvokkaita, hienoja ja ihania ihmisyksilöitä. Heillä menee nykyäänkin hyvin, minä taas kieriskelen vielä varsin katkerana kaikessa mitä vanhempani ovat minulle aiheuttaneet. Pahin on toki jo takana, mutta mietin, toivunko tästä koskaan?
"saatika vanhemmilta viedä oikeuksia kasvattaa omia lapsiaan, kun kuitenkin vain isät ja äidit voivat tietää ja nähdä mikä omille lapsilleen on parhaaksi. "
Ai vain isät ja äidit näkevät ja tietävät mikä on heidän lapsilleen parhaaksi? Esim. Josef Fritzl toimi sitten oikein, siittäessään tyttärelleen liudan lapsia, ja pitäessään näitä kellarin pimennoissa? Ruotsalaisäiti, joka oli vastikään uutisissa, teki oikean ratkaisun, murhatessaan poikansa? Ne äidit ja isät, jotka lyövät ja haukkuvat lapsiaan, eivät tosiaankaan toimi oikein. Ei se, että on vanhempi lapselle, tarkoita sitä, että osaa aina toimia oikein ja tietää mikä on lapselle parasta.