Rutiinit?

Pienten lasten vanhemmille usein painotetaan rutiinien tärkeyttä ja sitä miten tarkat rutiinit helpottavat arkea. Ymmärrän tämän tiettyyn rajaan saakka. Ymmärrykseni kuitenkin loppuu siihen jos rutiinit ovat niin tiukkoja ettei niistä voi juurikaan poiketa.

Meillä on muutamia ystäviä joiden kanssa tapaamiset pitää sopia heidän tarkan aikataulunsa mukaan. Tämä tarkoittaa usein sitä että nämä tapaamiset eivät kauaa kestä. Meillä taas hommat on hoidettu hyvinkin liukuvalla aikataululla ja se on myös hyväksi todettu. Nukkua ja syödä voi myös reissun päällä. Ja jos päiväunet nukutaan myöhään ei ole katastrofi vaikka ilta vähän venyisikin pitkäksi.

Onko niin että toiset lapset kaipaavat rutiineita toisia enemmän? Vai ovatko rutiinit sittenkin enemmän vanhemman mukavuudenhalua? ( Vai enkö vain yhden lapsen kokemuksella vielä ymmärrä niiden hienoutta?)

Entä onko teillä tarkat rutiinit päivien kulussa vai poikkeaako päivät paljonkin toisistaan?

 

Mulla oli sotilaallisen täsmälliset rutiinit kun lapset (varsinkin esikoinen) oli pieniä. Ja lähinnä ne oli sellaiset oman mielenterveyteni takia.

 

Rutiinien tärkeys riippuu myöskin lapsesta, tokinesikosien kohdalla moni( itsekin olin ) on vähän turhantarkka niistä rutiineista. Sitte ku on useampi lapsi nii joku joutuu aina joustaamaan toisen unien tms vuoksi. Mielestäni on hyvä että lapset oppii myöskin joustamaan rutiineista, vaikka arjessa se on tärkeää. Ei se lapsi traumatisoidu vaikka se olisi joskus väsynyt ja nälkäinen. Äidin täytyy vaan myöskin se lapsen väsymys ymmärtää ja ottaa kiukku vastaan sitten jos rutiineista on poikettu.

 

[QUOTE="Annika";26746100]Rutiinien tärkeys riippuu myöskin lapsesta, tokinesikosien kohdalla moni( itsekin olin ) on vähän turhantarkka niistä rutiineista. Sitte ku on useampi lapsi nii joku joutuu aina joustaamaan toisen unien tms vuoksi. Mielestäni on hyvä että lapset oppii myöskin joustamaan rutiineista, vaikka arjessa se on tärkeää. Ei se lapsi traumatisoidu vaikka se olisi joskus väsynyt ja nälkäinen. Äidin täytyy vaan myöskin se lapsen väsymys ymmärtää ja ottaa kiukku vastaan sitten jos rutiineista on poikettu.[/QUOTE]

Juuri tällaista osoittamaasi tervettä järkeä toivoisin tähän rutiineiden noudattamiseen. Eli ei pitäisi luoda sellaisia rutiineita joista ei voi poiketa.

 

Meillä ei ole rutiineja. Syödään aamulla, päivällä, keskipäivällä ja illalla ja joskus muulloinkin. Ulkoillaan, kun halutaan. Ulkoillaan vaikka koko päivä tai ei ulkoilla ollenkaan. Lapset kiukkuaa välillä, minäkin kiukkuan välillä ja mieskään ei aina jaksa hymyillä leppoisasti. Ei se mitään. Pitää oppia luovimaan ja improvisoimaan.

Meillä on astmaatikko, diabeetikko ja epileptikko perheessä. Ehkäpä se on opettanut siihen, että niuhotus ei vaan kannata. Tarkat suunnitelmat kusee 97% varmuudella. En pidä itse kellontarkasta elämästä. (Diabeetikko otetaan huomioon ihan kaikessa ja koko ajan. Aina on evästä mukana, samoin inskat yms. Pakko kertoa tuo erikseen, ettei tää kanala posahda)

 

Meillä on suurinpiirtein rutiinit, mutta niistä poiketaan tarpeen tullen eikä mitään suurempaa vahinkoa ole näyttänyt tapahtuvan. Jos päivärytmi on ollut sekaisin yhtenä päivänä, meillä ainakin on pystytty aika hyvin palaamaan ruotuun seuraavana.

 

Tärkeimmät lienee ruoka aikojen noudattaminen (tunnin? tarkkuudella), niistäkin voi joustaa antamalla välipalaa. Tärkeää verensokereiden kannalta. Nukkuminen jotta lapsi saa riittävän määrän unta kasvua ja oppimista ajatellen.. Kaikesta muusta voi joustaa. Jos ilta venyy pitkäksi, voi suihkussa käydä vasta aamulla jne..

Vauvan kanssa oli helpompaa kun oli tarkempi rutiini, vauvan sai helposti nukkumaan kun mentiin aina samaan aikaan jne. Iltakylvyssä jo luppasi silmät kun kylvyn jälkeen oli aina iltavelli ja sänkyyn jne.. Nyt isompien kanssa (7 ja 4-vuotiaat) voi ottaa vähän rennommin.

 

no ekan lapsen kanssa oli toki jonkinlaiset rutiinit, mutta niiden venyminen oli paaljon helpompaa eli niistä pystyi kyllä poikkeamaan suht helposti. Sitten kun lapsia on siunaantunut enemmän niin mä en vaan jaksa enää poikkeamista kovin usein, koska elämä on niin paljon helpompaa rutiinien kanssa.

tässä vaikkapa siis esimerkkinä sellainen tilanne että ekan kohdalla saattoi päiväunet jättää väliin ja sitten iltasella kyllä pärjäsi yhden yliväsyneen lapsen kanssa. Mutta kun lapsia onkin kaksi ja jätetään vaikkapa ne päiväunet välistä niin aaahh sitä kiukun ja metelin määrää kun lapset tappelee väsyneinä.

siis lähinnä oman pään ja hermojen vuoksi on kivempi pitää kiinni tietyistä rutiineista.

toisaalta sitten toiset lapset reagoin herkemmin rutiinien muutoksiin kuin toiset joten sekin varmaan monissa perheissä vaikuttaa. Meillä esim toinen nukkuu hyvin niin kotona kuin vieraassakin paikassa (reissussa), mutta toinen sitten ei todellakaan vaan valvoskelee,itkee jne ja reissussa on tietty sitten tosi kurja kun kukaan ei ole saanut nukkua kunnolla sen yhden "rutinoituneen" takia. Ei tee sen vuoksi mieli tehdä usein yöreissuja.

 

Meillä ei noudateta mitään tarkkoja rutiineja. Reissataan paljo,n joten niitä on vaikea edes pitää reissussa. Lapset nukkuu milloin missäkin, tosin yritetään etteivät nukkuisi päikkäreitä kovin myöhään. Jos taas nukahtavat vielä päiväunille myöhään, niin saatetaan lähteä iltapalle vaikka kaupungille ysin jälkeen (eipä paljon näy muita lapsiperheitä). Lapset 3v ja 1v.

 

Meillä ei ole kummankaan kanssa ollut tietoisesti mitään rutiineja. Aamulla herätään ja illalla käydään nukkumaan, loppu tapahtuu siinä välissä.

En osaa noudattaa tiettyjä tarkkoja rutiineja, tuskin tulen koskaan oppimaankaan. Me pärjätään hienosti näin.

 

Meillä koko perheen hyvinvointia ajatellen noudatetaan melko pitkälle tiettyjä rutiineja. Aamupala syödään tunnin sisällä heräämisestä, pienin päikkäreille puolen päivän aikaan eli lounas kaikille ennen sitä, kahden kolmen aikaan välipala, viiden kuuden välillä ruoka ja puol ysiltä kaikki lapset yöunille eli iltapala ennen sitä. Noissa väleissä tehdään sit mitä tykätään tai ei tehdä mitään kaikki pysyy tyytyväisinä ja turhat kiukuttelut jää pois, kiukuttelua riittää silti riittämiin, lapset 7v, 4v, 3v ja 1v pitää huolen siitä ;D

 

Onko niin että toiset lapset kaipaavat rutiineita toisia enemmän?

On. Piste.

Meitä on siunattu suht joustavalla lapsosella. Kun tissi ja syli on saatavilla, hän sietää melkein mitä vain. Mutta hän esimerkiksi ei nuku missään muualla kuin rattaissa yli 45 minuutin päiväunia ja hän ei valvo yli yhdeksään. Ei millään, vaikka mikä olisi. "Tottumismahdollisuuksia" on ollut vaikka kuinka. Tosin näistä seurauksena hän nukkuu lyhyet päikkärit ja kaipaa syliä enemmän sekä käy yöunille tarvittaessa kantoliinaan, eli seuraukset eivät ole niin "vakavat", mutta tiedän lapsia jotka reagoivat väsymykseen vähän toisin, ja niissä perheissä tuo ei toimisi.

Jotkut lapset on hyvin tarkkoja siitä milloin nukahtavat, ja jos se oikea vaihe menee ohi, niin sitten se on ohi, ja seuraavaa saakin odotella. Tunnin myöhästyminen päiväuniajasta voi siis joillekin merkitä helvetillistä iltaa. Osa tästä on ihan synnynnäistä herkkyyttä eikä sille mitään voi. Jotkut lapset eivät turhia nälkäänsä valittele, jotkut taas ovat kuin pistettyjä sikoja kun ruoka myöhästyy tunnin (pätee muuten myös aikuisiin ;D).

 

Mä oon kolmivuorotyössä käyvä yksinhuoltaja niin meidän elämä on ymmärrettävästi aika rutiinitonta. Mutta hyvin sujuu silti ja eiköhän tuo lapsi tähän totu kun ei muusta tiedä.

 

Meillä on lapset 11kk, 2v ja 4v. Eipä meillä mitään minuuttiaikatauluja ole, vaan mennään tilanteen mukaan. Oikeastaan meillä joka päivä on vähän erilainen jo siitäkin syystä, että joka päivälle on oma ohjelmansa; kerhot, harrastukset, kyläilyt...joiden puitteissa hoidetaan päikkärit, ruokailut, ulkoilut jne. Etenkin näin miehen ollessa lomalla mennäänn miten lystätään, melkein joka päivä syödään jossain ulkona, päikkärit nukutaan automatkoilla jos nukutaan, ollaan rennosti... ja kyllä tässä vielä kaikki ihan elossa ollaan!!

 

Ihana huomata että tällaisia rennomman päivärytmin omaavia on muitakin

 

Minä itse en pidä tiukoista rutiineista, mutta lapseni vaati niitä jo vauvana. Ne muodostui sitten itsestään. Sitten tuli vielä päälle sairaus, joka vaatii säntillisen aikataulun niin se oli sitten lopullinen sinetti.

 

Omalla kohdallani sanon, että riippuu lapsesta. Esikoinen söi ja nukkui miten vaan ja missä vaan. Aina sopeutunu uusiin paikkoihin ja ihmisiin.

Kuopuksen kanssa taas on tarkemmat rutiinit, ei kellon tarkat, mutta syödä ja nukkua pitää tietyn rytmin mukaan. Tähän ehkä vaikuttaa se, että tytön syömiset ei oo ihan yksinkertaista hommaa, mikä vaatii myös aikaa ja rauhaa.
Tämä tyttö on sitten myös nukkunut yöt heräämättä 2kk ikäisestä :heart:

 

No meillä menee niin, että minä yritän kynsin hampain pitää rutiineista kiinni, mutta lapset niistä vähät välittävät... Homma kusee yleensä jo aamulla, kun lapset heräävät joka aamu vähän eri aikaan... Yleensä nuorempi siinä klo 6, mutta välillä jo klo 5 ja välillä unta riittääkin klo 8 asti. Usein nuorempi myös nukahtaa aamupäivän aikana liian aikaisin päiväunille(esim. autoon tai rattaisiin), ja vaikka ummistaisi silmänsä vain 10 sekuntiksi niin tuntuu että sitten ei enää nukahda päiväunille oikeaan aikaan vaan koko päivä on taas ihan sekaisin...

 

Meillä on rutiinit. Ruoka-ajat, päiväunet ja yöunien aika. Niistä ei nuoremman (1v3kk) kanssa poiketa ellei ole hyvää syytä. Päiväunien aika ollaan kotona jos vain mahdollista enkä silloin mielelläni ota vastaan vieraitakaan (ainoa aika päivästä kun saan jotain tehdyksi, oikeasti).

En näe rutiineja pahana asiana, mutta maalaisjärkeä sopii soveltaa tilanteen mukaan.

 

Meidän arkea rauhoittaa ja tasapainoittaa kyllä omalta osaltaan noi tutut rutiinit, minkä ympärille on sitten hirveen helppo rakentaa muita juttuja, kun siihen on jo tottunut. Varsinkin silloin, kun kaikki kolme olivat vielä pieniä, niin ne rutiinit olivat turvallisia ja varmoja juttuja ihan mulle itsellenikin. Meillä kun perheessä huseeraa tuo yksi rutiiniton säännöllisen epäsäännöllisen työnsä takia, niin jo senkin suhteen koen/koemme, että tietty säännönmukaisuus ei suinkaan ole pahitteiksi . Ja meidän lapsetkin ovat syntymästään saakka olleet jotenkin rutiinihakuisempia, säntillisyyteen taipuvaisempia...mutta jotenkin mulla on semmoinen tutina, että lasten kasvaessa saattaa tässä tulla hyvinkin esiin sellainenkin vaihe, jolloin kaikelle säntillisyydelle pannaan vastaan kaikin voimin ....