Rutiinin ja lahjonnan raja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pstilli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pstilli

Vieras
Rupesimpa tässä aamutuimaan kyseenalaistamaan meidän perheen käytäntöjä. Lapsi on 2,5 v, ja innostunut viimeisen parin kuukauden aikana syömään ksylitolipastilleja. Aiemmin niitä ei ole ollut mitenkään erityisesti käytössä, koska lapsi ei suostunut niitä syömään, mutta nyt pyytelee niitä silloin tällöin, vähän väliä. Pastillin saa, jos sattuu pyytämään tai minä satun muistamaan, niin ruoan jälkeen, mutta ennen sitä en anna. Mitään vakiintunutta rutiinia ei siis ole, että aina syömisen jälkeen tulee pastilli.
Nyt on kuitenkin vakiintuneeksi käytännöksi muodostunut aamupastilli, jonka saa suuhunsa päiväkotimatkalle, ovesta ulos lähtiessä, kun kaikki vaatteet on saatu puettua päälle. Tähän päädyttiin niin, että poika monena päivänä heti herätessään pyysi pastillia, mutta annoin sen vasta lähtiessä, koska useimmiten aamun aikana tuo kuitenkin syö tai juo jonkinlaista esiaamupalaa -varsinaisen aamupalan syö sitten päiväkodissa. Siis logiikalla että syömisen jälkeen vasta.
Tänään tajusin, että käytän nyt tota pastillia houkuttimena, jos lapsi ei halua pukea. Siis tyyliin: "No niin, laitetaanpa nyt vaatteet päälle, ja otetaan sitten lähtöpastillit." Lapsi kyllä yleensä muistaa pastillinsa myös pyytää, jos siitä ei ole aiemmin puhuttu, mutta ei aina. Tänään rupesin kuitenkin miettimään, että onko tämä nyt hyvä rutiini, vai vaan ihan silkkaa lahjontaa, missä menee raja? Pitäiskö tästä käytännöstä hankkiutua eroon, siitäkin huolimatta että se säilyttää aamu hitusen rauhallisempana, kuin ne muuten olisivat?
 
Meilläkin on käytössä sama pastillitekniikka, en näe siinä mitään ongelmaa. Meilläkin lapset syövät usein kotona jonkun ns. evään ja varsinaisen aamupalan vasta päiväkodissa. Vakiolause on "nyt haalarit päälle niin sitten otetaan pastillit" :)
 
Mä tunnustan, että käytän törkeästi lahjontaa apuna päiväkotiaamuina, että pääsisin ajoissa töihin ja saisin poikaan vauhtia. Meillä se lahjonta tapahtuu angry birds-pelillä, jota saa pelata automatkan ajan... :( Olenko mä huono äiti? Olen vaan ajatellut että tällä tavalla selvitään ulos talosta vähemmällä huudolla mitä aamuäreä ja -uninen poika muuten päästelee ilmoille, ja samalla herättää myös usein vielä nukkuvan pikkusiskonsakin.
 
Uskomatonta, että ketju on ollut olemassa pian tunnin, ja ei vielä yhtään: "Olet huono äiti ja tulet palamaan helvetin tulessa"-kommenttia. Kiitos siitä arvon vastaajat, meillä syödään jatkossakin se pastilli aamuisin...
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Minusta se ei ole lahjontaa (huonossa mielessä), että tekee esim. automatkasta miellyttävän. Jos tulisi riita vaatteista, ja siinä kesken kaiken hätäpäissään alkaisit lupailemaan sitä sun tätä, se olisi mielestäni huono juttu. Mutta teillä on tapa, joka tekee pukemisesta mielekästä ja matkasta mukavan, eikä siinä kyllä minusta voi olla mitään kovin pahaa :)
 
Ei tulisi mieleenkään että tuossa olisi jotain väärää, vaikka olisikin lahjotaa. Meillä tyttö pääsee pulkkakyydillä eskariin jos pukee aamulla reippaasti. Ruuan jälkeen saa purkan jos syö kiltisti. Ja erilaisin palkinto taulukkoja meillä on ollut jos mihinkin tilanteeseen.
 

Yhteistyössä