Ruskeaa vuotoa ja kaksi keskenmenoa takana... Apua!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pipsa1978
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pipsa1978

Vieras
Nyt olen omien laskujeni mukaan 5+3 raskausviikoilla ja seuraavana päivänä kun kuukautisten piti alkaa alkoi ruskea vuoto. Sama juttu kummassakin keskenmenossani. Nyt pelkään pahinta jälleen kerran.

Sekä kättärille, naistenklinikalle ja omalle neuvolaterkallekin ennätin jo tällä viikolla soittaa. Ja ennätin varata yksityiselle omalle gynellenikin ajan ensi viikolle. Paniikkia pukkaa eikä jaksaisi odottaa ensi viikon lopulle, että pääsee tarkastamaan tilanteen.

Ensimmäisessä keskenmenossa tosin epäilen syyksi kotijuustosta saatua listeriaa kun en kielloista silloin vielä tiennyt. Silloin ei tutkittu tosin kyseistä bakteeria, ja lisäksi alkanut keskenmeno keskeytyi viikolla 6+3. Alkio oli kuolleena kuukauden, ennen kuin tehtiin ensin lääkkeellinen tyhjennys ja loput jouduttiin poistamaan kaavinnalla.

En jaksaisi samaa ruljanssia enää uudelleen tai edes tavallista ns normaalia keskenmenoa. Nyt jo kaksi vuotta yritetty lasta.

Olen vain koko ajan paniikissa ja juoksen vessassa tarkastamassa onko vuoto muuttunut pahemmaksi. Onko kellään muulla ollut vastaavaa tilannetta ja silti raskaus jatkunut?
 
Mulla ei ole keskenmenoja takana, mutta samanlaisia alkuraskauden vuotoja kyllä. Ja meilläkin 2v yritystä takana, joten ehkä siksi olin kaikesta epänormaalin tuntuisesta tosi hysteerinen.

Ekan kerran tuli ruskeaa vuotoa juuri samoihin aikoihin kuin sinullakin nyt. Soitin myös paniikissa Naistenklinikalle ja sain sieltä ohjeen vaan tarkkailla tilannetta ja "jos se on keskenmeno, niin kyllä se vuoto sitten yltyy, muuttuu veriseksi ja tulee kipuja". En todellakaan pystynyt jäämään vaan odottelemaan mahdollista vuodon yltymistä vaan menin samantien yksityiselle. Siellä näkyi kohdun sisällä oleva alkio, eikä mitään syytä hätään. Yksityinen gyne myös rauhoitteli, että alkuraskauden vuodot ovat hyvin yleisiä. Ruskea vuoto loppui hetkeksi, mutta jatkui niukkana myöhemmin. Olin koko ajan ihan paniikissa, mutta yritin rauhoitella itseäni, että se kuuluu asiaan. Rv 12 holahti sitten kunnolla ruskeaa housuun ja seassa oli myös verta. Olin täysin varma, että se oli nyt siinä. Itku kurkussa varasin samantien taas ajan yksityiselle ja luojan kiitos kaikki olikin täysin kunnossa! Kohdunsuu veresti (joka on kuulemma hyvin yleistä) ja oli kerännyt jotain verihyytymiä, jotka valahtivat pois. Gyne sanoi, että vuoto voi jatkua jopa kuukauden, että ei kannata huolestua. Ehkä viikon verran jatkuikin ja sen jälkeen loppui täysin. Nyt porskutellaan onnellisesti rv 29 :)

Vuotojen tullessa itsekin luin paniikissa keskustelupalstoja ja "kyllä toi nyt keskenmenolta vaikuttaa" -kommentteja. Itselläni onneksi kuitenkin kaikki kääntyi parhain päin. Näinkin siis voi käydä. Paljon tsemppiä sinulle ja varmaan ihan turha sanoa, että älä stressaa, koska ei sitä oikein voi olla stressaamatta. Tiedän kyllä :) Hyvä, että olet menossa gynelle ensi viikolla. Se rauhoittaa mieltä, kun pääsee näkemään tilanteen, eikä tarvitse vaan pelätä ja odotella tilanteen mahdollista pahenemista. Pidän peukkuja, että raskautesi jatkuu onnellisesti!
 

Yhteistyössä