K
kierre
Vieras
Laitanpa tämän tänne, kun en ole toisella palstalla saanut vastausta. Jotain kommentteja pliis...
onko kellään kokemusta seuraavanlaisesta kokonaisuudesta.
- Kuparikierukka ollut noin puoli vuotta
- Parisuhde alkanut noin puoli vuotta sitten myös
- Tänä aikana jatkuvia oireita mahdollisesta virtsiksestä ja hiivatulehduksista
- Yksi labrakokein todennettu hiivatulehdus, joka myös aiheutti kipua
- Yksi vakava virtsis, johon sain antibioottikuurin, minkä seurauksena sain jälleen hiivan...jesss
- Klamydiaa minulla ei ole ja kierukan jälkitarkastuksessa näytti kaikki ookoolta.
Tällä hetkellä tilanne on seuraava:
Jo viikon ajan on tuntunut, että saan virtsatulehduksen, mutta tulehdus ei ole mennyt pahemmaksi luultavasti vankan itsehoitoni vuoksi (runsaasti karpalomehua ja -kapseleita, c-vitamiinia, vedenjuontia jne).
Nyt kuitenkin on alkanut tuntua kipua, jota on vaikea paikantaa. Kipu toistuu erilaisina päivästä toiseen. Tänään ja eilen kutina alapäässä on myös lisääntynyt entisestään ja lisäksi ensimmäistä kertaa vuoto on mennyt hieman ruskeahkoksi valkovuodoksi, joka ei kuitenkaan haise pahalta.
Ahdistaa ihan pirusti. Soitin YTHS:lle ja hoitsutäti sanoi, että virtsasta olisi bakteerinäyte otettava. Hän sanoi myös, että välivuoto kierukan kanssa on ihan normaalia. Tätä epäilen suuresti itse :/ Lisäksi kun sanoin, etten voi käyttää enää yhtään antibiootteja, vastasi hoitaja, että asiasta voi neuvotella lääkärin kanssa.
Nyt sitten itkettää ja vituttaa ihan tolkuttomasti. Jos saan taas antibiootteja on kierteeni entistä syvempi. Olen jo vuosia kärsinyt hiivasyndroomasta eikä ole varaa ottaa yhtään kuuria lisää tänä vuonna.
Onko kellään mitään vastaavaa kokemusta tai vinkkejä mitä köyhä opiskelija voisi tehdä. Asian kanssa kuukaudesta toiseen stressaaminen ei ainakaan edistä vastustuskykyni paranemista