R
Röffeli
Vieras
Nyt olen surullisempi ja enemmän peloissani
Valtakunnallinen media on näyttävästi uutisoinut Tukholmassa tänään järjestetystä mielenosoituksesta, missä kansalaiset sankoin joukoin vastustivat rasismia. Vähemmistökielemme äänitorvi innostui vieläpä kehumaan, että koko Helsinki vastusti rasismia kauppatorin kupeessa. Vilkkaamman mielikuvituksen omaava varmasti kuvitteli paikalle toisinnon vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruushumusta, mutta todellisuudessa paikalla oli kourallinen meille hyvin tuttuja äärihörhöjä vahvistettuna muutamalla somalilla. Paikallaan onkin tuoda esille näkökulma Tukholman tapahtumasta, mikä aamun Hesariin ei mahdu.
Minun oli pakko mennä Kärrtorpiin vastustamaan nazismia. Monet meistä ajattelivat samoin. 16.000 vastaan 28 on rökälevoitto. Siitä huolimatta kotiin matkustaessani olin enemmän peloissani ja surullisempi kuin Kärrtorpiin mennessäni.
Jouluvapaani oli jo alkanut, mutta lauantaina mielessäni kypsyi ajatus. Minun on mentävä Kärrtorpiin. Keskiviikkona olin tavannut muutamia Ruotsin väkivaltaisimmista nazisteista Södertörnin käräjillä. Näin oikeussalissa kolmen heistä joutuvan vangituksi. Salin ulkopuolella oli loput 25, jotka oli otettu kiinni viime sunnuntaina ja vapautettu. Joillain heistä näkyi kähinöinnistä syntyneitä vammoja.
Olin päättänyt mennä Kärrtorpiin yksityishenkilönä, mutta sitten pomo soitti ja kertoi, että minun pitäisi kirjoittaa mielenosoituksesta.
Kun nousin tunnelbanan vihreälle linjalle numero 17, silmäkulmani kostuivat. Sunnuntaiaamupäivänä vaunun pitäisi kumista tyhjyyttään. Nyt se oli täynnä ihmisiä, joista useimmat olivat nuoria. Kaikki jäivät pois Kärrtorpin asemalla. Kärrtorpin torilla törmäsin naapureihin ja ystäviini. Jotkut heistä olivat ottaneet mukaan koko perheensä kolmessa sukupolvessa. Aika monella oli mukanaan pieni plakaatti, mihin oli sydämen sisälle raapustettu teksti rakkaus ja demokratia. Ostin makkaraa Abbelta, joka nakkikioskin sisätiloihin ripustetun Expressenin lööpipisetelin mukaan on kaupungin mukavin makkaraukko.
Oli hieno nähdä, kuinka tori täyttyi sitä mukaa kun uusi metrojuna saapui asemalle. Lopulta tori oli aivan täynnä ihmisiä. Meitä kaikkia yhdisti sellainen inho natsismia kohtaan, että mikään ei estänyt meitä saapumasta paikalle kaksi päivää ennen jouluaattoa.
Talojen välitse marssiminen mielenosoituksen päänäyttämölle urheilukentälle tuntui vieläkin mahtavammalta. Poliiseja oli kaikkialla. Millainen nazisti uskaltaisi tulla paikalle?
Olin iloinen ja ylpeä saadessani olla osa tätä tapahtumaa ja tuntea oloni turvalliseksi, koska meitä oli paikalla niin monta. Urheilukentällä Linje 17, paikallistoimijoiden ryhmittymä, joka järjesti sekä tämän että viime sunnuntaisen mielenosoituksen, otti ohjat käsiinsä.
Puhetta pitänyt Linje 17:n edustaja, Petri Myllykoski, esiteltiin bussikuskina, alueen asukkaana sekä viime viikonlopun mielenosoituksen järjestäjiin kuuluvana. Sen sijaan unohdettiin kertoa, että Myllykoski on merkittävä toimija äärivasemmistolaisessa sosialistisessa oikeudenmukaisuuspuolueessa.
Myllykoski käynnisti puheensa hyökkäämällä poliisin ja median kimppuun, koska nämä ovat väittäneet, että viime sunnuntain kähinässä oli kyse siitä, että kaksi ryhmittymää kähinöi keskenään. Sitten hän sanoi, että ne 25 kiinniotettua nazistia pitää laittaa häkkiin hulinoinnista ja näitä tulee syyttää murhan yrityksestä. Hän ei muistanut mainita samassa mielenosoituksessa huseeranneesta ääriliike Revolutionära frontenin 34-vuotiaasta johtajasta, jota epäillään tapon yrityksestä.
Kun tämän yhdistää lavan muuhun väkivaltaiseen tarjontaan, lauluihin Jimmie Åkessonista siasta, mikä pitää teurastaa, sekä aivan muista aiheista pidettyihin poliittisiin palopuheisiin, ymmärisin lopulta, etten ollutkaan antinazistisessa mielenosoituksessa, vaan äärivasemmiston kokouksessa. 15.000 mielenosoittajaa häippäsi pois paikalta vähin ääniin ja paikalle jäi tuhat nyrkkiä ilmaan puivaa aktivistia.
Arvelen tämän olleen suurin koskaan näkemäni poliittinen oma maali. Matkustin takaisin kotiin linjalla 17, pettyneenä. Toisella puolella on hirvittäviä nazeja, toisella puolella tämä viha. Mielenosoituksen valopilkku oli Highwon-yhtye, joka esittiin kappaleen Laskekaa aseenne.
Britta Svensson
Expressen
Valtakunnallinen media on näyttävästi uutisoinut Tukholmassa tänään järjestetystä mielenosoituksesta, missä kansalaiset sankoin joukoin vastustivat rasismia. Vähemmistökielemme äänitorvi innostui vieläpä kehumaan, että koko Helsinki vastusti rasismia kauppatorin kupeessa. Vilkkaamman mielikuvituksen omaava varmasti kuvitteli paikalle toisinnon vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruushumusta, mutta todellisuudessa paikalla oli kourallinen meille hyvin tuttuja äärihörhöjä vahvistettuna muutamalla somalilla. Paikallaan onkin tuoda esille näkökulma Tukholman tapahtumasta, mikä aamun Hesariin ei mahdu.
Minun oli pakko mennä Kärrtorpiin vastustamaan nazismia. Monet meistä ajattelivat samoin. 16.000 vastaan 28 on rökälevoitto. Siitä huolimatta kotiin matkustaessani olin enemmän peloissani ja surullisempi kuin Kärrtorpiin mennessäni.
Jouluvapaani oli jo alkanut, mutta lauantaina mielessäni kypsyi ajatus. Minun on mentävä Kärrtorpiin. Keskiviikkona olin tavannut muutamia Ruotsin väkivaltaisimmista nazisteista Södertörnin käräjillä. Näin oikeussalissa kolmen heistä joutuvan vangituksi. Salin ulkopuolella oli loput 25, jotka oli otettu kiinni viime sunnuntaina ja vapautettu. Joillain heistä näkyi kähinöinnistä syntyneitä vammoja.
Olin päättänyt mennä Kärrtorpiin yksityishenkilönä, mutta sitten pomo soitti ja kertoi, että minun pitäisi kirjoittaa mielenosoituksesta.
Kun nousin tunnelbanan vihreälle linjalle numero 17, silmäkulmani kostuivat. Sunnuntaiaamupäivänä vaunun pitäisi kumista tyhjyyttään. Nyt se oli täynnä ihmisiä, joista useimmat olivat nuoria. Kaikki jäivät pois Kärrtorpin asemalla. Kärrtorpin torilla törmäsin naapureihin ja ystäviini. Jotkut heistä olivat ottaneet mukaan koko perheensä kolmessa sukupolvessa. Aika monella oli mukanaan pieni plakaatti, mihin oli sydämen sisälle raapustettu teksti rakkaus ja demokratia. Ostin makkaraa Abbelta, joka nakkikioskin sisätiloihin ripustetun Expressenin lööpipisetelin mukaan on kaupungin mukavin makkaraukko.
Oli hieno nähdä, kuinka tori täyttyi sitä mukaa kun uusi metrojuna saapui asemalle. Lopulta tori oli aivan täynnä ihmisiä. Meitä kaikkia yhdisti sellainen inho natsismia kohtaan, että mikään ei estänyt meitä saapumasta paikalle kaksi päivää ennen jouluaattoa.
Talojen välitse marssiminen mielenosoituksen päänäyttämölle urheilukentälle tuntui vieläkin mahtavammalta. Poliiseja oli kaikkialla. Millainen nazisti uskaltaisi tulla paikalle?
Olin iloinen ja ylpeä saadessani olla osa tätä tapahtumaa ja tuntea oloni turvalliseksi, koska meitä oli paikalla niin monta. Urheilukentällä Linje 17, paikallistoimijoiden ryhmittymä, joka järjesti sekä tämän että viime sunnuntaisen mielenosoituksen, otti ohjat käsiinsä.
Puhetta pitänyt Linje 17:n edustaja, Petri Myllykoski, esiteltiin bussikuskina, alueen asukkaana sekä viime viikonlopun mielenosoituksen järjestäjiin kuuluvana. Sen sijaan unohdettiin kertoa, että Myllykoski on merkittävä toimija äärivasemmistolaisessa sosialistisessa oikeudenmukaisuuspuolueessa.
Myllykoski käynnisti puheensa hyökkäämällä poliisin ja median kimppuun, koska nämä ovat väittäneet, että viime sunnuntain kähinässä oli kyse siitä, että kaksi ryhmittymää kähinöi keskenään. Sitten hän sanoi, että ne 25 kiinniotettua nazistia pitää laittaa häkkiin hulinoinnista ja näitä tulee syyttää murhan yrityksestä. Hän ei muistanut mainita samassa mielenosoituksessa huseeranneesta ääriliike Revolutionära frontenin 34-vuotiaasta johtajasta, jota epäillään tapon yrityksestä.
Kun tämän yhdistää lavan muuhun väkivaltaiseen tarjontaan, lauluihin Jimmie Åkessonista siasta, mikä pitää teurastaa, sekä aivan muista aiheista pidettyihin poliittisiin palopuheisiin, ymmärisin lopulta, etten ollutkaan antinazistisessa mielenosoituksessa, vaan äärivasemmiston kokouksessa. 15.000 mielenosoittajaa häippäsi pois paikalta vähin ääniin ja paikalle jäi tuhat nyrkkiä ilmaan puivaa aktivistia.
Arvelen tämän olleen suurin koskaan näkemäni poliittinen oma maali. Matkustin takaisin kotiin linjalla 17, pettyneenä. Toisella puolella on hirvittäviä nazeja, toisella puolella tämä viha. Mielenosoituksen valopilkku oli Highwon-yhtye, joka esittiin kappaleen Laskekaa aseenne.
Britta Svensson
Expressen
