Runoja surusta, ahdsistuksesta, masennuksesta

[goodis]

Irtoaisiko teiltä?

 

[Ei]

Ei irtoa, mutta kelpaisiko runot, onnesta, rakkaudesta, intohimosta, kiihkeästä rakkaudentäyteisestä naimisesta auringonlaskussa ja yhteisistä kuutamokävelyistä?

 

[ei]

Ei irtoa, mutta kelpaisiko runot, onnesta, rakkaudesta, intohimosta, kiihkeästä rakkaudentäyteisestä naimisesta auringonlaskussa ja yhteisistä kuutamokävelyistä?

Ei

 

["leena"]

täällä minä istun,yksin yksyyten päin...ei huoli kukaan muu kuin puukko ja kyynel...ole ystävä minulle tuuli vie minut pois täältä missä olen...vie minut pois täältä tyhjyyden yskinäisyydestä...

 

[Vaikkapa]

Hae Edith Sodergranin runoja kirjastosta.

 

["Sininen"]

"Sinua ei lapsena tappanut nälkä,
eikä nuorukaisena lahtarin luoti;
setsemänkymmentäkuusi pitkää vuotta
pieksi sade tupasi harmaata seinää, -
Seitsemänkymmentäkuusi pitkää vuotta
ja yksi onnellinen kevät". (En muista kirjoittajaa)

"On kuollut rakkastettuni, on kuollut koko kaupunki,
on linnut vaienneet/ Ei varjot enää yhteen jää, ei helise
soittimet. Noita katuja rakastin niin ja puita niiden varsilla,
kun kuljin kanssasi, kun kuljin kanssasi...

Tuota miestä rakastin niin, hänen suutaan, hänen käsiään,
hänen silmiään, hänen sydäntään. On suru jäänyt vain.
On suru jäänyt vain.." (en tiedä kenen)

"Kun kuolen, niin älkää peittäkö luitani ja lihaani hautaan,
vaan kootkaa niistä keko ja antakaa niiden kertoa löyhkällään
minkä arvoista oli elämä tässä maailmassa ja minkä
arvoista oli rakkaus lopussa." (Joku vanha intialainen)

"Olin kivi joka murretaan,
olin savu joka hajoaa tuuleen,
mutta kulkija kerran,
vapise tomuni äärellä,
kaiken sen tähden mikä olisin
voinut olla" -Mika Waltari

 

["sone"]

http://sininensointu.blogspot.com/ tos on miun omia mietteitä elämän vuoristoradasta...

 

[jojojojojojojo]

löytyy paljon ihania runoja nimenomaan pyytämistäsi teemoista. Vielä parempi jos voit kirjastosta lainata jonkun hänen kirjoistaan. Mutta löytyy niitä runoja paljon netistäkin.

Surevalle ojennetaan käsi
kukkaset
Sanotaan: otan osaa
Ei kenenkään suruun,
surusta
voi ottaa osaa.
Jokaisen kohdattava
kannettava
oma surunsa
ehjä
kokonainen
Juuri niin painavana
maahanluhistavana
kuin se kunkin kohdalle tulee.

Voin pysähtyä rinnallesi
katsoa kanssasi pimeyttäsi
syvälle silmiin
kokea kivunpoltteen kanssasi
sulkea hetkeksi käteni käteesi,
pienen pelokkaan
palelevan linnun

että jaksaisit taas
surun viiltävässä yössä
kunnes on uusi aamu
yö lopussa
kuivaa kyyneleet
kasteen kukkien terälehdiltä.

 

["Sininen"]

"Olen vieras tässä maassa
joka lepää syvällä painostavan meren alla,
aurinko katsoo alas vipajavin sätein
ja ilma ajelehtii käsieni läpi.
Minulle kerrottiin että olen syntynyt
vankeudessa
Täällä eivät yhdetkään kasvot ole minulle tutut.
Olinko joskus kivi, joka on heitetty tänne pohjalle?
Olinko hedelmä joka oli oksaansa liian raskas?
Täällä minä väijyn humisevan puun juurella,
miten pääsisin nousemaan liukkaita runkoja
Pitkin?
Jossain korkealla kohtaavat huojuvat latvukset,
siellä minä haluaisin istua tähyilemässä
kotimaani liesien savuja..." E.Södergran

"Miten yksinäisyys minusta leviää,
pensaat kuolevat pois,
puut pakenevat ja näädät, ja näädät.
Yön kylmyys siirtyy hitaasti kauemmaksi
kuin jäätikön reuna
ja peittää pienet ruumiit.
Puut ulkopuolella tyhjyyttä kannattavat,
yksinäisyys
niin kuin kivi puulta puulle siirtyy.

Äärettömyyttä

ja lunta" Eeva-Liisa Manner

Seuraava Saila Susiluodon (Huoneiden kirjasta)

1. Askarteluhuone

Nainen sanoi:Hänen hiustensa silkki, hehkuva kulta. Kiedoin ne sormieni
ympäri, hän kietoi minut sormensa ympäri. Ompelin toiset yöt läpeensä,
silkinohutta seittiä. Toisina öinä mies kävi. Hän ei mahtunut taloon, joutui
kumartumaan kattoparrujen alla. Hiuksia takertui hirren halkinaiseen
suuhun, poimin ne, kun hän oli sulkenut oven takanaan. Ovi piti paiskata
voimalla, muutoin se jäi lonksumaan tuuleen, eksymään huoneen ja
taivaan väliä. Elämä piti elää, pitää langat langoista erillään, lapset tehdä,
miehet rakastaa. Sormenpääni kaipasivat häntä, putoilivat mettä. Ompelin
hiuksista ryijyä, siitä tuli valoa. Kun mies lähti, viimeisen kerran, ryijy
pulpahteli verta, toisen naisen mustia hiuksia. Ompelin mustaa ryijyä
sormenpäät verta valuen, ompelin ryijyn loppuun saakka".

 

[turpaan]

vituttaa ja ahdistaa, hajoaa pää kituvan alla paineen ulkopuolisen, ulkopuolinen hänkin, aina itsensä ulko..puolella.

 

[marttaaw91]

ahdistus ja tuska
mieli pikimusta
mieli tekee oksentaa
kun peilikuvaa katsahtaa
käteen puukko ja ranteeseen viilto
silmissä kyynelten suruinen kiilto
jänne poikki
valtimo katki
veri ruiskuu kattoon asti

tää on mun elämä,
eikä sillä väliä
et kuolenko nyt vai huomenna
sillä huominen ei ole enää kaukana

 

["Johanna"]

Sä haukuit mua suoraan, mikä suhun meni? Et tullu yks ilta, mut vaan petit. Pitäiskö unohtaa ja jatkaa elämää, musta vaan tuntuu et ilmans ua en mitään nää. Ikävä kasvaa ei meinaakaan haihtua, toivottavasti tajuat kuinka paljon se mua satuttaa. En milloinkaan inohtaa vois sua rakas, mut voitko sä antaa sen mun sydämen ees takas...

 

[meess]

shoot

 

[Mie vuan]

Aloimme suunnittelemaan tulevaisuutta,
tämä onni oli minulle jotain aivan uutta.
En koskaan arvannut niin tuntevani,
olisi pitänyt tietää ettei se tunne kauaa ole luonani.
Juuri kun aloin uskoa onneen, rakkauteen, tulevaan,
pudotettiin minut kipeästi pinnalle maan.
Menetin kaiken mihin olin uskonut,
maailman pahuuden olin jo unohtanut.
Miten voisin enää elämää jatkaa,
kun tää on pelkkää rankkaa matkaa.

Saanko teidät rakkaat "hyvästellä" jos pystyn lupaamaan,
että olen menossa paikkaan parempaan.
Voisin jättää huolet, surut ja kivut taakseni,
tulisittehan te vielä joskus luokseni.
Ei ne siis olisi hyvästit kuitenkaan,
kun joskus vielä kohtaisimme,
ja yhteiseloa toisaalla jatkaisimme.
Unohtakaa siis suru ja iloitkaa,
on mulla muualla parempi kuin täällä päällä maan.

 

[Mie vuan]

Kun en taas yöllä nukkunut silmällistäkään,
oli liikaa aikaa miettiä elämää.
Omat ajatukset ahdistaa,
kun kaikki on niin mustaa.
Miks sen pitää olla niin?
Miks ei mikään pääty onnenkyyneliin?
Tää paikka on täynnä pahaa,
kaikki unelmatkin turhaa.

Sydämen särkymiseen menee vaan hetki,
mut sen korjaaminen onkin sitten ikuisuusprojekti.
Menneisyyttäkään ei pääse pakoon,
vaikka sitä piiloutuis maanrakoon.
Täällä siis ei selviä helpolla,
tuntuu et kuolema voittaa elämän sata-nolla.
Oon jo kyllästynyt itkemään,
onko se muka elämää.

Mä haluisin vaan nukkua,
ettei tarviis omiin ajatuksiin hukkua.
Oon niin väsynyt tähän kaikkeen,
etten tiedä mitä oikein teen.
Okei, voin tän jauhamisen ainakin lopettaa,
selväähän se on et mua masentaa!

 

["jokuvaa"]

Minusta paljon pahaa on puhuttu. Koitan kestääsen.
Minua syrjitty on kouluaikaan, mutta koitan jaksaa sen.
Minua haukuttu, mutta yritän olla hiljaa.
Minua lyöty, mutta vajoan.
Minä en jaksa elää enää yhtään enempää, mutta jos sinä olisit täällä kaikki olisi toisin.
Tulejo takaisin? Sinun syliisi tahdon. Sinun silmiäsi palvon.
Mutta olet poissa. Kurkit pilvenpäältä ja annan minulle voimaa.
Kumpa joku päivä pääsisin sinne maulman parhainpaan paikkaan.

 

["joku vaa"]

oisko mitää itkettävää runoa??

 

[Surutyttö]

"Sua pyydettiin olemaan vahva kerrankin,
Mut onhan kaikki täällä saatanan sekaisin"
-En muista kuka.

 

[Masentunutkakara]

Puukko, masennus, kyynel ja minä ollaan parhaita kavereita, kunnes kyynel silmästä vuotaa ja puukko rintaan syöksyy. Taivas itkee kyyneliä niinkuin kaikki muut. Kirkon kellot soi ja nyyhkytystä kuuluu. Viesti kirkon lattialla "anteeksi. En halunnut mitään pahaa mutta nyt oli aika minun mennä. Hyvästit tähän rustasin. "