Tähän olen keränyt netistä kaikenlaisia enkelirunoja, joita laitoin enkeliprinsessamme, (kuoli rv 38+) hautajaisalbumiin kuvien alle.
"Oi, enkelit mulle kertokaa, miks' lastain en pitää saa.
Hän liian täydellinkö olla vois, kun Taivaan Isä jo kutsui pois."
Sydämesi enkelten kulkua tahdittaa.
Sielusi hymyilevä taivaankannella kuiskii sydämeeni sanoja rakkaudesta.
Liian hauras, elämän lanka pienen ihmisen.
Äiti rakastaa, kuiskaan tuuleen, kohdataan kun sen aika on.
Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti.
Rakas lapsi pienoinen, nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkelit uneen tuudittaa, enkelit teitäkin lohduttaa.
Tiedän, että sinäkin halusit olla osa meitä.
Olla rakastettu, pieni ja avuton.
Minäkin halusin sinua rakastaa, pitää pientä.
Ikuisesti, rakkaudesta tullut ihmisen taimi.
Keneksi olisit kasvanut, keneksi minut muuttanut?
En saanut sinua pitää, en käsissäni.
Mielessäni sinut pidän; siellä sinä elät vieläkin.
Syntymättömälle
Sinä lapseni - vielä syntymätön myös syntymättä jäänet...
Oli tulosi onni arvaamaton - ja nyt huudan ikävääni.
Vain hetkisen olit minun - vain hetken keväisen.
Miksi ikuisuus kutsui Sinut, taimen vasta itäneen?
Sillä eikö itselläni olis lähtöön suurempi syy?
Olen nähnyt liikaa jo varhain ja elämään väsynyt.
Tunsin Sinussa tarkoituksen tunsin Sinussa elämän
siksi esitänkin kysymyksen: onko onnea ensinkään?
Kun taimi sisältäin vietiin, meni samalla uskoni siin.
Ja sairaalan kapeaan petiin minä murruin - ja itkin niin.
Kuulin kerran että niistä, jotka kohtuun kuolevat tulee enkeleitä ja niille siivet kasvavat.
Unten maille matka kulkee,
uni lapsen silmät sulkee,
nuku suojass enkelten,
he suojana on lapsosen.
Niin äkkiä lähdit luotamme pois, on niin kuin unta se vieläkin ois.
Ei läheinen arvaa, ei silmä nää, miten lähellä onkaan määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen, joka hyvästijättö ikuinen.
Rakas lapsemme pienoinen, nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkeli uneen sinut tuudittaa, enkelit meitäkin lohduttaa.
Me tiedämme, et ole siellä yksin. Kuljet sielläkin, kulta, käsityksin.
Lähtösi koskee sydämiin, silmät kostuu kyyneliin.
"Rakas Taivaan Isä. Miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut, kun vain katselen täältä kaukaa
enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti, että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa, ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä, etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita Luojalleen on,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme, löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?"