runkkaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kysyjä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Siis mä en oo ikinä ikinä ymmärtäny naisia jotka kieltävät/loukkaantuvat yms miehensä runkkaamisesta.
Itse siis alta kolmekymppinen nainen. Runkkaan itsekkin vaihdellen 1-4krt/vk + seksiä miehen kanssa 1-4krt/vk.
Kyllä meillä keskustellaan melkoisen avoimesti, eikä meillä häpeillä mitään tollaista. Molemmat katsotaan pornoa kun itseksemme touhuamme, välillä yhdessäkin alkulämmittelyksi.
 
Siten, että on olemassa kaikenlaisia kuupoja, jotka haluavat rajoittaa puolisonsa normaalia elämää mitä ihmeellisimmin tavoin. Sitä ei voi yleistää miksikään naisten ominaisuudeksi niinkuin esim. tuota "puoliso ei saa lähteä kavereiden luoksi" ei voi yleistää miesten ominaisuudeksi.

Tuskin tällaisiin rajoituksiin mitään järkeviä syitä on.
 
  • Tykkää
Reactions: Sanna80
Minusta se on ehkä hieman kiusallinen ajatus, että mieheni runkkaa. Vaikka teen sitä itsekin, niin silti tulee mieleen että enkö minä riitä. Onhan se ristiriitaista, tiedän. Se on ok silloin kun olemme eri talouksissa. Mutta jos hän on täällä, pitäisin sitä ehkä vähän loukkaavana jos sattuisin yllättämään.
 
Kun olen mieheni "käytettävissä", toivon ettei tarvetta runkkaamiseen ole. Minä hoitelen tarpeet. Mutta jos ollaan eri osoitteissa, on runkkaaminen ihan ok. Teen minäkin sitä.

Ainakin näin alkuvaiheessa tuntuu siltä. Ehkä joskus vuosien päästä tuumaan että mee sie runkkii mie neulon sukkia. Mutta en mä oikeen usko siihenkään :D
 
Tosiaan tuo fyysinen sijainti merkitsee aika paljon. Jotakuta saattaa kiusata ajatus runkkaavasta miehestä samassa kämpässä, mikä on sinänsä ihan inhimillistä. Aikaa isoa osaa varmasti häiritsee ajatus runkkaavasta miehestä vieressä kun esim. nukut :D. Tai vaikkapa siinä kirkonpenkillä kun istutaan hautajaisissa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Aika harva kuitenkaan on kieltämässä runkkausta kokonaan (niinkuin sitä voisikaan tehdä).
 
Kun olen mieheni "käytettävissä", toivon ettei tarvetta runkkaamiseen ole. Minä hoitelen tarpeet. Mutta jos ollaan eri osoitteissa, on runkkaaminen ihan ok. Teen minäkin sitä.

Ainakin näin alkuvaiheessa tuntuu siltä. Ehkä joskus vuosien päästä tuumaan että mee sie runkkii mie neulon sukkia. Mutta en mä oikeen usko siihenkään :D
Mutta mun mielestä noi palvelee eri tarkoituksia. Minä joskus masturboin vaikka voisin saman päivän aikana saada mieheltäkin ja samoin se. Silloin voi keskittyä vaan itteensä ja joskus se on kivempaa.
 
Meillä kyllä keskustellaan avoimesti ja kyllä runkataan vaikka toinen olisi kotonakin. Joskus haluaa vaan "omaa-aikaa", niin mies kuin vaimokin :D Täysin luonnollista. Yhteistä seksiäkin tietenkin on myös!
 
Minä en ainakaan pahastu.

Ja vaikka mieheni katsoisi pornoa samalla kun tätä tekee, niin mitä sitten? Ei minulla ole niin huono itsetunto että vedän herneet nenään jostain näytellystä aktista. Ja tottakai jokaisella on oikeus tyydyttää itseään miten tahtoo, tekeehän varmasti aika moni nainenkin sitä vaikkei siitä ehkä ihan niin "avoimesti" puhuisikaan.

Tosin ei meilläkään nyt mitään keskusteluja mieheni kanssa ole että milloin teemme mitäkin tälläistä. Se on jokaisen henkilökohtainen asia oli sitten kuinka naimisissa / parisuhteessa tai ei!
 
Haha tää on näitä asioita joita mä en ole koskaan ymmärtänyt! Mitäs sitten mitä mies ajattelee kun runkkaa? En jaksa uskoa että nainen ei ajattelisi ikinä mitään muuta kuin omaa muruaan.. Runkatkoon vaikka joka päivä, kunhan jaksaa minunkin kanssa peuhata!
 

Yhteistyössä