Rukalla aktiviteettejä?

Laskettelemaan emme ennätä, koska lähden yksin lasten kanssa, eivätkä oo koskaan lasketelleet. Käymme ainakin Angry birds landiassa, mutta mitäs ulkojuttuja? Olemme hiihtolomaviikolla muutaman päivän mökkeilemässä siellä.
 
"ruka"

juuri rukalta kotiuduttu. Ellette halua lasketella, rukan kylässä lapsille pulkkamäki, luistelurata ja touhumaa joka tehty lumesta.
Sisätiloista löytyy miniversio hoplopista sekä mahdollisuus keilata.
Toi Angr birds maa löytyy kuusamosta, jonne matkaa hiukan yli 20km, siellä emme käyneet.
Minkä ikäisiä sun muksut ovat? Muksuilla mahdollisuus osallistua Werneri-laskettelukouluun, meidän lapset ovat olleet siinä viime vuonna ja myös tänä vuonna "jatkokurssilla". Hiihtokoulun opettajat aivan ihania:)
Hauskaa lomaa, ruka on aivan ihana paikka.
Niin ja myös shoppailumahdollisuuksia löytyy, mutta tuotteet kaikki merkkikamaa ja aikamoisen hintavia. Ovat kuitenkin nyt hiihtolomien aikaan perustaneet pienen outlet myymälän, jossa myynnissä merkkikamaa lapsille ja aikuisille puoleen hintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lilianna26
[QUOTE="ruka";28110296]juuri rukalta kotiuduttu. Ellette halua lasketella, rukan kylässä lapsille pulkkamäki, luistelurata ja touhumaa joka tehty lumesta.
Sisätiloista löytyy miniversio hoplopista sekä mahdollisuus keilata.
Toi Angr birds maa löytyy kuusamosta, jonne matkaa hiukan yli 20km, siellä emme käyneet.
Minkä ikäisiä sun muksut ovat? Muksuilla mahdollisuus osallistua Werneri-laskettelukouluun, meidän lapset ovat olleet siinä viime vuonna ja myös tänä vuonna "jatkokurssilla". Hiihtokoulun opettajat aivan ihania:)
Hauskaa lomaa, ruka on aivan ihana paikka.
Niin ja myös shoppailumahdollisuuksia löytyy, mutta tuotteet kaikki merkkikamaa ja aikamoisen hintavia. Ovat kuitenkin nyt hiihtolomien aikaan perustaneet pienen outlet myymälän, jossa myynnissä merkkikamaa lapsille ja aikuisille puoleen hintaan.[/QUOTE]

Se werneri hiihtokoulu oli vaan aika tyyris, lapset 3,5v, 7 ja 8v.
kun pitäs vuokrata sit välineet ja ostaa se hissilippukin?
 
"ruka"
hiihtokoulu tulee kyllä aika arvokkaaksi. Meillä pienempi 6v oli ryhmäopetuksessa
joka maksoi 107E kahdelta päivältä. Opetusta oli 2xpvässä 1t40min jaksoissa.
Vanhempi oli yksityisopettajan opissa 1t40min ja sille tuli hintaa 97E.
Hissiliput kuuluu tohon opetuksen hintaan, mutta jos suksia ei ole niin ne tietenkin vuokrattava.
 
  • Tykkää
Reactions: Lilianna26

Yhteistyössä