Rotukissa vai maatiaiskissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kissaa etsimässä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Rotukissat käyttäytyvät yleensä siksi hyvin, että niitä on kohdeltu hyvin pentuaikana, ja niitten emojakin on hoidettu ja kohdeltu hyvin. Ne on madotettu monesti, ruokittukin kunnolla.

Maatiaiskissoissa näkee sitten vaikka minkälaisia, mutta sehän ei ole kissojen syy.
Kun narttukissojen annetaan juoksennella ulkona ihan miten vaan, edes omistaja ei tiedä tiiineytymisaikaa. Maatiaiskissoille ei anneta matokuureja, eikä niitä ruokita kunnolla. Säännölliset madotukset olisivat varsinkin tosi tärkeitä, kun kissa odottaa pentuja. Pennutkin pitäisi madottaa, ainakin kahdesti ennen luovutusta.
Kuinkahan moni maatiaiskissapentueen "kasvattaja" vaivautuu madottamaan edes sitä emoa, edes kerran kahdessa vuodessa.
Eipä sitten ihme, jos maatiaislissanpennut eivät ole ihan samalla tasolla kuin rotukissan pennut.

Tosin, kun mä otin 7 v sitten mun maatiaiskissani, niin madotin sen koko pentueen 6 viikkoisena ja niitten emon. Mulle tarjottiin kissaani sen ikäisenä,huhhuh. Ja sanoin ettei tule kuuloonkaan, että sieltä lähtee yhtään pentua niin nuorena.
Lähtivät vasta 12- viikkoisina, mutta vein ne kaikki kerralla, eläinsuojeluyhdistykseen. Se emokin leikattiin.
Muttei noi ihmiset olleet pahoja, ne oli vaan tietämättömiä vanhoja ihmisiä.
 
Meillä on kolme kisua, kaksi maatiaista ja yksi norski (tai 3/4 norski 1/4 maine coon). Otettiin rotukisu koska tykätään pitkäkarvaisista ja nuo kaksi muuta on lyhytkarvaisia. Enpä niissä ole muuta eroa huomannut kuin hinnan (norski makso 200e, muut oli ilmaisia). Ihan yhtä rakkaita on kaikki :)

Joten suosittelen että otat kissan josta tykkäät. Okei tämä oli aika turha vastaus, tajusin just :D
 
[QUOTE="vieras";27588123]No enpä ole joutunut käyttämään kertaakaan rotukissaani silmätulehduksen tai loisten takia. Vuosittaisten rokotusten takia kylläkin ja pari kertaa antibiootit pitäny käydä hakee, kun tuli haaveri. :)[/QUOTE]

Mä olen käyttänyt tuota maatiaista eikä se ihan ilmaista kuitenkaan ole kun sen suhteuttaa hintaan joka siitä alunperin maksettiin. Mun pointti on siis se että vaikka kissan ottaisi ilmaiseksi niin sitä se ei ole jos ja kun se pitää hoitaa kuntoon. Lemmikkitason rotukissasta voi joutua maksamaan sen muutaman satasen, mutta loppupeleissä maatiaiset sen halvemmiksi tule vaikka hinta olisi 0 €.
 
Coffee Break: No ei se nyt ihan niinkään ole, että kaikki maatiaiset olisivat täynnä matoja ja tauteja, edes ne ilmaiset. Monet ihan hyväntahtoiset ja kissojaan muutoin hyvin hoitavat ihmiset ei vaan vieläkään näe kissan leikkauttamisen tarpeellisuutta, tai heistä on kivaa kun tulee söpöjä pentuja, tai haluavat omalta kissalta pennun ja loput myyvät pois jne.jne. Itsellänikin on kaksi ilmaiseksi saatua maatiaista, joilla ei mitään ongelmia ollut. Mutta siinä olet toki oikeassa, että kissan pitäminen maksaa. Ilmainenkin pentu pitää käyttää ainakin rokotuksilla ja tietysti ruuat, kissanhiekat ja muut tarvikkeet maksaa.
 
Coffee Break: No ei se nyt ihan niinkään ole, että kaikki maatiaiset olisivat täynnä matoja ja tauteja, edes ne ilmaiset. Monet ihan hyväntahtoiset ja kissojaan muutoin hyvin hoitavat ihmiset ei vaan vieläkään näe kissan leikkauttamisen tarpeellisuutta, tai heistä on kivaa kun tulee söpöjä pentuja, tai haluavat omalta kissalta pennun ja loput myyvät pois jne.jne. Itsellänikin on kaksi ilmaiseksi saatua maatiaista, joilla ei mitään ongelmia ollut. Mutta siinä olet toki oikeassa, että kissan pitäminen maksaa. Ilmainenkin pentu pitää käyttää ainakin rokotuksilla ja tietysti ruuat, kissanhiekat ja muut tarvikkeet maksaa.

Ei tietystikään ole, mutta eläinlääkärillä ne silti pitää käyttää. Rotukissoilla eläinlääkärikäynnit kuuluu lopulliseen hintaan, maatiaisella hyvin harvoin joten tuo käynti/käynnit jää tulevan kodin kustannukseksi. Mitä tuohon maatiaisten leikkauksiin tulee niin se on jo toinen tarina.
 
Meillä on maine coon ja maatiaskissa. Otin coonin siksi, että sitä kovasti kehuttiin ihanaksi, ja tietty myös ulkonäön vuoksi. Kävi kuitenkin niin, että kaduttaa koko kissan osto, maksoi paaaljon ja on tosi rasittava yksilö.
Tiputtelee tavaroita pöydiltä, syö ihmisten ja toisen kissan ruoat, maukuu älyttömän kovalla äänellä, ei anna harjata, ei anna käsitellä, ei tietenkään tule syliin:)
Maatiaiskissalla ei ole mitään ylläolevia piirteitä.
 

Yhteistyössä