ROIssa yritetty ajaa lasten päälle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Poikien päälle yritettiin ajaa koulun pihalla
Torstai 19.11.2009 klo 16.33

12-vuotiaat pojat kokivat koulun pihalla kauhunhetkiä, kun henkilöauto yritti ajaa heidän päälleen Rovaniemellä.

Porrasperäinen musta henkilöauto yritti keskiviikkona iltapäivällä ajaa kahden 12-vuotiaan pojan päälle Nivavaaran yläasteen pihalla.

Pojat olivat olleet polkupyörillä koulun pihamaalla, kun vanhahko musta auto oli ajanut pihaan. Autosta oli huudeltu jotain pojille.

Tämän jälkeen auto oli poikien kertoman mukaan ajanut vauhdilla heitä kohti.

Pojat olivat onnistuneet väistämään auton, mutta olivat vaarassa jäädä sen alle.

Poliisi toivoo nyt vihjeitä autolla liikkuvasta henkilöstä ja koko tapahtumasta.
 
luulenpa että tää on samalla lailla kesitty juttu kuin se tyttöjen llukitseminen sinne hallin pukukoppiin.

Kaikella tavalla sitä haluaa lapset huomiota. Kun ei sitä hyvällä saa nin sit kokeillaan tuollaista. JA malli varmaan tulee salkkareista, juuri tämän tkai se ei ole alsten ohjelma.

Epäilen vahvasti että myös se tyttö joka kertoi siitä miehestä joka vei hänet autolla toiselle puolelle kaupunkia on keksitty juttu. Tyttä ei jostain syystä halunnut/ uskaltanut vanhemmilleen kertoa että menee kaverinsa luoa ja yhdessä sopivat tällaisen jutun ja malli on taas otettu-salkkareista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:

Ei kaikki sentään valehtele jos joku niin tekee.

Enpä usko, että kaikkia ikäviä tapahtumia voi sentään salkkarien piikkiin laittaa :xmas:
Tottakai toivon, et olisivat vaikka huijanneet
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
luulenpa että tää on samalla lailla kesitty juttu kuin se tyttöjen llukitseminen sinne hallin pukukoppiin.

Kaikella tavalla sitä haluaa lapset huomiota. Kun ei sitä hyvällä saa nin sit kokeillaan tuollaista. JA malli varmaan tulee salkkareista, juuri tämän tkai se ei ole alsten ohjelma.

Epäilen vahvasti että myös se tyttö joka kertoi siitä miehestä joka vei hänet autolla toiselle puolelle kaupunkia on keksitty juttu. Tyttä ei jostain syystä halunnut/ uskaltanut vanhemmilleen kertoa että menee kaverinsa luoa ja yhdessä sopivat tällaisen jutun ja malli on taas otettu-salkkareista.

metsola taas kertoo totuuden miten homma on mennyt. kyllä varmaan ensin ovat ampuneet ilotulitteita ja kiinni jäämisen pelossa keksineet tarinan mustasta autosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
luulenpa että tää on samalla lailla kesitty juttu kuin se tyttöjen llukitseminen sinne hallin pukukoppiin.

Kaikella tavalla sitä haluaa lapset huomiota. Kun ei sitä hyvällä saa nin sit kokeillaan tuollaista. JA malli varmaan tulee salkkareista, juuri tämän tkai se ei ole alsten ohjelma.

Epäilen vahvasti että myös se tyttö joka kertoi siitä miehestä joka vei hänet autolla toiselle puolelle kaupunkia on keksitty juttu. Tyttä ei jostain syystä halunnut/ uskaltanut vanhemmilleen kertoa että menee kaverinsa luoa ja yhdessä sopivat tällaisen jutun ja malli on taas otettu-salkkareista.

Ei hitto sä oot TÖRKEÄ!!!!!!!
 
eikä sitä tiedetä oliko mallia otettu salkkareista. oli vain rehtorin arvio.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

tästä työn tapauksesta juteltiin m aika paljon siellä missä olen vapaaehtoistyössä ja suurin osa työntekijäistä oli mun kanssa sama mieltä. Nämä "mummot" ovat nähneet niin paljon elämää jaihmiskohtaliota ettei oo heistä mitenkään ihmeellinne asia
ainkin ne tytöt jotka muka oli lukittu pukuhuoneeseen myönsivät ottaneensa mallin salkkareista
 
Sama tuli mieleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja bbs:

tytöt sanoivat ikyllä sen ihan itse.

no ei sanonut juuri 5 min sitten luin siitä lehdestä ja siinä rehtori sanoin että salkkareissakin oli ollut samanlainen juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
luulenpa että tää on samalla lailla kesitty juttu kuin se tyttöjen llukitseminen sinne hallin pukukoppiin.

Kaikella tavalla sitä haluaa lapset huomiota. Kun ei sitä hyvällä saa nin sit kokeillaan tuollaista. JA malli varmaan tulee salkkareista, juuri tämän tkai se ei ole alsten ohjelma.

Epäilen vahvasti että myös se tyttö joka kertoi siitä miehestä joka vei hänet autolla toiselle puolelle kaupunkia on keksitty juttu. Tyttä ei jostain syystä halunnut/ uskaltanut vanhemmilleen kertoa että menee kaverinsa luoa ja yhdessä sopivat tällaisen jutun ja malli on taas otettu-salkkareista.

Ei kaikki sentään valehtele jos joku niin tekee.

tästä työn tapauksesta juteltiin m aika paljon siellä missä olen vapaaehtoistyössä ja suurin osa työntekijäistä oli mun kanssa sama mieltä. Nämä "mummot" ovat nähneet niin paljon elämää jaihmiskohtaliota ettei oo heistä mitenkään ihmeellinne asia
ainkin ne tytöt jotka muka oli lukittu pukuhuoneeseen myönsivät ottaneensa mallin salkkareista

Nyt tiedetään mistä saat nämä jutut päähäsi. joltain mummoilta joilla ei ole muuta tekemistä kuin jauhaa tollasista ja sä uskot kaiken
 
Alkuperäinen kirjoittaja dd:

tää on oli mun mielipide heti kun luin asiasta. Luulisi nyt jonkun kuitenkin nähneen kun ei se paikka missän korvessa ole
 
voi mummo parat kun uskottelet niille kaikkea potaskaa
 
Mikset sä ole kouluttautunut poliisiksi, jos tiedät aina kaiken parhaiten? sustahan ois siellä suuri hyöty
 
Similar threads

Yhteistyössä