Ristiäisiin lahjaa mummoille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apujaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apujaa

Vieras
Heii!

Ollaan menossa ristiäisiin toukokuun puolessa välissä ja ajattelin kysellä jo näin hyvissä ajoin onko tapana ollut viedä ristiäisiin lahjaa esimerkiksi mummoille? Ollaan ystäväpariskunnan lapsen kummeiksi saatu kutsu eikä siis entuudestaan heidän sukuaan tunneta ja ristiäiset pidetään äidin mummolassa. Mietin olisiko ainakin fiksua viedä lahja äidin mummolle jonka kotona ristiäiset vietetään?
 
Me pidettiin myös ristiäiset minun vanhempien luona,kukaan ei tuonut äidilleni mitään! vastaavissakaan juhlissa en ole törmännyt lahjoihin,vaikka ne olisi mummolassa ollut!en ole ikinä kuullut että mummojakin pitäisi muistaa :O
 
Me tehtiin joskus muistolahjat kummeille ja isovanhemmille.
Joskus myös jaettu pöytäkoristekukat eteenpäin heille.
Ei mikään pakko - mielestäni.

enku2.jpg
 
Ei tarvi mummoille mitään viedä. Jos nyt tuliaisiksi haluaa kukkia viedä niin se on ihan ok. Mut ei nyt mitään lahjaa. Mun isä tosin on lastenlastensa ristiäisissä antanut ruusut mummuille ja isomummulle, nättiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
toi ristiäisiin tullessaan lahjat molemmille mummoille, siis minun sekä mieheni äideille. Molemmat saivat "isovanhemman kirjan". Siis samanlainen kuin vauvakirjat,mutta ideana, että isovanhemmat sitä täyttävät. Mielestäni oli tosi kiva. ystäväni ei tuntenut ketään muita ristiäisistä, kuin minut ja mieheni.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
en oo ikinä kuullukkaan että mummoille täytyisi lahja viiä, olen sentään aika monissa kymmenissä ristiäisissä ollut eikä koskaan ole tullut moista vastaan
minkä takia mummolle pitää lahja viiä juhlakalullehan sitä lahja viiään
 
[QUOTE="mie";26094296]toi ristiäisiin tullessaan lahjat molemmille mummoille, siis minun sekä mieheni äideille. Molemmat saivat "isovanhemman kirjan". Siis samanlainen kuin vauvakirjat,mutta ideana, että isovanhemmat sitä täyttävät. Mielestäni oli tosi kiva. ystäväni ei tuntenut ketään muita ristiäisistä, kuin minut ja mieheni.[/QUOTE]

Oi vitsit olisipa todella kiva lahjaidea :) Mietin juuri meidän kohdallakin, kun ei olla tekemisissä muuten suvun kanssa niin olisiko fiksua jotenkin heitä muistaa, kun ensimmäisen kerran tavataan.
 
En ole moisesta kuullut.

Tietysti jos haluaa viedä kukkia, mikäs siinä.

Toisaalta, tuohan olis loputon kierre. Sittenhän pitäisi viedä lasten synttäreillä vanhemmille lahja kans (kun kerran ei tunneta ja lapsi tulee juhliin), ylioppilasjuhlissa ja rippijuhlissa vanhemmillekin lahja, häissä pitäis muistaa myös hääparin vanhempia lahjalla (ovat varmaan osallistuneet kustannuksiin) jne.....

Mihin sitten vetäisi sen rajan?
 

Yhteistyössä