Ristiäisiin ruokaehdotuksia

Meillä tulossa loppukesästä/syyskuussa ristiäiset. Kaipailen ehdotuksia ruokapuoleen noin 20 henkilölle. Jotain joka olisi helppo tarjota/syodä (rajoitutesti ruokailupaikkoja pöydän ääressä) ja voisi ehkä tehdä etukäteenkin. Meillä suurinosa vieraista tulee ptkänmatkan päästä, niin olisi kiva tarjota ruokaakin eikä pelkää kahvitarjoilua.
 
Tuohon aikaan kannustaisin kovasti tekemään jonkinlaisen kasvissose- tai sienikeiton, johon halutessaan voi lisätä erilliseltä lautaselta pieniä pippurisia lihapullia tai jotain voimakkaan makuista, pannulla freesattua makkaraa. Myös perinteinen aina ihana bortsh tuoreista punajuurista smetanan kanssa on juhlava ja hieno tarjottava.

Keiton voit tehdä etukäteen ja se paranee lämmittäessä. Sen lisäksi rapeaa tuoretta leipää tai sämpylöitä ja joku levite. Juomaksi kivennäisvesi, maitoa ja kotikaljaa.

Lisäksi joku mukava täytekakku, yhtä tai kahta sorttia pikkuleipää ja kahvit.
 
Meillä ristiäiset tulossa ihan ensiviikolla. Vieraita tulee 25 ja pitkämatkalaisia on suurin osa. Lämmintä ruokaa on siis pakko tarjota. Tarjoulu on seuraava:

Karjalan paisti voi laittaa muhimaan uuniin jo edellisenä päivänä edullinen liharuoka.
Lihapullat sopii myös lapsille ja voi syodä myös kylmänä. Itse käytän reseptiä joka löytyy Knorr pussista ja valmistan ne aina uunissa niin ei tule käryä keittiöön. Voi myös valmstaa edellisenä päivää. Uudet perunat ja 2 salaattia. Perinteinen kesäsalaatti ja vaikka pasta kinkkusalaatti. Yksi vaihtoehto on myös paistaa kalkkunarulla jonka voi paistaa myös edellisenä päivänä ja sitä voi syödä myös kylmänä.

Kahvipöytään tilasin vadelma täytekakun, pienet karjalan piirakat + munavoi, taatelikakkua ja kullaa/korvapuusteja. Toivottavasti tästä sait edes jotain vinkkiä.

Keitto on tietenkin edullinen ja hyvä vaihtoehto meillä on porukassa isoja miehiä, jotka ei tule keitosta kylläiseksi ja kun ottaa huomioon, että matka on pitkä 4-6 tuntia automatka niin nälkä viereille ei saa jäädä.

Onneksi minun ei tarvi tehdä kaikki ruoka itse vaan apua on tulossa, muuten tulisi stressi kun vauvan hoito ja imetys vie oman ajan.

Muista tehdä ostoslista ja tarvikelista etukäteen niin helpottaa.
 

Yhteistyössä