rikottu ihminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiti"

Vieras
Heippa, olen rikottu ihminen. Miten jaksaisin tästä eteenpäin?

Mieheni masentui, vakavasti ja veti mutkin mukanaan. On menty useampi vuosi vauhtisokeudessa ja vedetty omat jaksamiset äärimmilleen. Masennuksen seurauksena mies on "retostellut" pettäneensä mua vuosia sitten, siis nyt vasta kertonut ja jatkanut saman tapahtuman puimista jo muutaman kuukausen ajan. Kun ei muista mitä tarkalleen tapahtui mutta hän "haluaa saada asian päätökseen" ottamatta huomioon että menen uudelleen ja uudelleen pienemmiksi palasiksi kun hän lisää pettämiseensä viikko toisensa jälkeen jotain uutta.

Mulla ei ole ollut luotettavia vanhempia saati muita tärkeitä ystäviä koska olen lapsuutenikin joutunut elämään kahdessa eri kaupungissa. Siis arjen eri paikassa kuin viikonloput joten ystävyyssuhteet on jääneet vajavaisiksi. Olen puolisooni luottanut enemmän kuin itseeni ja nyt sekin on viety. Tuntuu, ettei mikään lääkemäärä tai satunnaiset terapiat riitä että pääsisin tästä kasaan. MItä ihmettä voisin tehdä?

Jos tästä selviän, osa musta on silti kuollut. Ehkä jään katkeraksi, vaikka en sitä haluaisi.
 
Voi kun osaisin jotain sanoa. Ihmisiin ei voi luottaa, mutta silti ei kannata katkeroitua.. Tarvitset nyt aikaa, omaa tilaa, uutta suuntaa, hyviä ajatuksia.. Ota vähän ainakin itsenäisyyttä ja uskalla miettiä että mitä jos jatkaisit itse, sinä ja lapset. Etsi hyvää oloa! Maailma kaataa joskus kylmää niskaan. Mutta älä jää tuleen makaamaan! Etsi jotain hyvää, ole aito itsellesi!
 
Tuota paras vaihtoehto taitaisi olla että unohtaisit miehen ja jatkaisit elämääsi,löytäisit paremman puolison. Mutta käytännössähän asiat eivät ole niin helppoja jos olisi ei olisi kuvaamiasi ongelmia.

Mitä itse haluat? Tottakai haluaisit että kaikki ois toisin,mutta ilmeisesti se ei ole mahdollista,millainen elämä olisi siedettävää? Mun ex petti minua ja lopulta jätti, sen jälkeen olin tein 3vuotta surutyötä, mutta nykyään olen onnellinen että hän jätti,itse en varmasti olisi sitä tehnyt ja olisin saanut kärsiä, nykyään minulla on ihana puoliso :)

Mitä mies sano okun kerrot hänelle tunteistasi? Onko hänelle kokeiltu useampaa eri masennuslääkettä? entä sähköhoito? auttaa yleensä jos lääkkeet ei auta ja hoitotulos saadaan aika nopeasti hyväksi
 
Oon sitä mieltä, että kannattais harkita eroa miehestä. Kuulostaa vähän siltä, että käyttää henkistä väkivaltaa. Mistä toi kaikki oikein on saanu alkunsa? Onko miehes pettäny useemmin kuin kerran? Onko muuten kunnollinen mies?
 
Niin, helpommin sanottu kuin tehty. Meillä on yhteinen yritys, koti, lapsia + olen menossa ensi viikolla leikkaukseen. Sen jälkeen tarvitsen runsaasti apua lastenhoitoon yms seuraavan kk ajan. Ei mulle pitänyt käydä enää näin, mulle olis kuulunut vihdoin onni ja ilo, kurjan lapsuuden jälkeen.
 
Henkinen ja fyysinen väkivalta on mulle jo lapsuudesta tuttua, siks ehkä tämä oli viimeinen niitti mun taakkaani. Vanhan jutun takia en haluaisi kaikkia näitä vuosia heittä roskiin ja perhettä rikkoa.
 
[QUOTE="äiti";25442023]Niin, helpommin sanottu kuin tehty. Meillä on yhteinen yritys, koti, lapsia + olen menossa ensi viikolla leikkaukseen. Sen jälkeen tarvitsen runsaasti apua lastenhoitoon yms seuraavan kk ajan. Ei mulle pitänyt käydä enää näin, mulle olis kuulunut vihdoin onni ja ilo, kurjan lapsuuden jälkeen.[/QUOTE]

Halutessasi voit tietenkin jäädä lopun elämääsi murehtimaan kurjaa lapsuuttasi, mutta ei sen märehtiminen ja syyttäminen sinua kanna elämässä mihinkään parempaan.
 
Kiva kun vastasit...

Kurjat lähtökohdat olen moneen kertaan jo mielessäni käsitellyt mutta näköjään ne nousee uudelleen ja uudelleen kun jotain tarpeeksi ikävää ilmenee. Ja tietenkin siksi, että sairas äitini jatkaa tätä henkistä syyllistämistä yhä, onneksi on ollut puoliso jonka kanssa on pidetty yhtä.
 
Ap. Onko sinulla kuitenkin joku terapia tms. kontakti? Ymmärrän hyvin, että et haluaisi rikkoa perhettä vanhan jutun takia. Ja se on ihan viisauttakin, joka tulee varmaan osin myös rikkinäisestä lapsuudestasi. Tajuat jo elämänkokemuksesi perusteella, ettei rikkomalla saada useinkaan aikaan mitään hyvää!Tilanteessasi voisi nähdä sellaisen positiivisen puolen, että mies kuitenkin ( vaikkakin rujosti) on alkanut käsittelemään asioita ja haluaa olla ilmeisesti myös rehellinen.Solmujen availu perheessänne on alkanut. Nyt teidän pitäisi yhdessä päästä perheterapiaan, jossa voisitte määritellä rajoja, myös sille kuinka paljon toisen harteille voi omaa kökköä työntää. Tulevaisuus voi hyvinkin olla valoisampi koko perheelle.
 
hei ap, ensiksikkin miehesi toimii nyt siinä mielessä väärin, että ei hänen kuulu sinulle tilittää pettämisasioitaan ja niitä fiiliksiä. Toki rehellinen pitää olla ja sulla on oikeus tietää että hän on pettänyt, mutta sun ei tartte eikä kannata tässä asiassa ryhtyä hänen kuuntelijakseen /terapeutikseen. Hänen täytyy itse kantaa vastuu omista valinnoistaan ja omasta tervehtymisestään.

ei sun tartte jäädä katkeraksi, mutta sun todellakin täytyy löytää rajasi eli laittaa stoppi sille, että miehesi saa tuolla puhumisellaan sinut entistä surullisemmaksi. Siis sanot suoraan, että minulle et puhu tuollaisia, että menet terapeutille puimaan tätä asiaa.

Mun ex oli siinä mielessä samanlainen kun sinun miehesi. Hän ajatteli, että minulle voi sanoa ihan mitä vaan, että kyllähän se kestää kaiken sen. Kertoili miten kiihottavaa oli vieraan naisen kanssa ym typerää ja mä en osannut siinä vaiheessa pistää stoppia sille. Onneksi se itse lopulta lähti silloisen hoitonsa matkaan ja mun toipuminen alkoi. Eron jälkeen mä tajusin, että mies oli oikeasti siinä mielessä oman itsensä vanki, ettei hän kyennyt oikeasti rakastamaan toista (toiset oli vaan hänen tarpeitaan varten), huono lapsuus oli antanut hänelle huonot eväät tunnepuolelle. Itse asiassa mä suorastaan säälin häntä kun tajusin, että miten epätasapainoinen ja onneton ihminen hän on.

ihmiseen ei koskaan voi täysin luottaa ja jokainen ihminen jonka lähellemme päästämme satuttaa meitä tahtoen tai tahtomattaan. Se on elämän fakta. Mua eteenpäin auttoi myös se, että mä tiedän että on olemassa yksi johon voi aina luottaa, Jumala., joka kaikenlisäksi tuntee mut paremmin kuin itse edes tunnen itseni.
 
[QUOTE="lisko";25442331]Ap. Onko sinulla kuitenkin joku terapia tms. kontakti? Ymmärrän hyvin, että et haluaisi rikkoa perhettä vanhan jutun takia. Ja se on ihan viisauttakin, joka tulee varmaan osin myös rikkinäisestä lapsuudestasi. Tajuat jo elämänkokemuksesi perusteella, ettei rikkomalla saada useinkaan aikaan mitään hyvää!Tilanteessasi voisi nähdä sellaisen positiivisen puolen, että mies kuitenkin ( vaikkakin rujosti) on alkanut käsittelemään asioita ja haluaa olla ilmeisesti myös rehellinen.Solmujen availu perheessänne on alkanut. Nyt teidän pitäisi yhdessä päästä perheterapiaan, jossa voisitte määritellä rajoja, myös sille kuinka paljon toisen harteille voi omaa kökköä työntää. Tulevaisuus voi hyvinkin olla valoisampi koko perheelle.[/QUOTE]


Vai haluaako tuo mies päästä omista tunnon tuskista, kun on kertonut jo useampaan otteeseen vuosien takaisesta pettämisestä? Aivan sama vaikka vaimolle tulisi murheita asiasta? Onko se välttämättä positiivista? Eikö miehen olisi kannattanut olla aiemmin rehellisempi?
 
Mutta, ootko ajatellu kuinka toi teijän suhde vaikuttaa lapsiin? Yritä saada mieheski hakemaan apua, siis ellei jo ole hakenu. Sun kannattaa vaan jatkaa terapiassa käyntejä. Tarviit myös omaa aikaa, aikaa itselles ja omille ajatuksille. Sun täytyy antaa itelles mahdollisuus jatkaa eteenpäin ja yrittää karistaa lapsuutes harteiltas. Sä ite ja myös terapia auttaa, mutta siihen voi mennä myös aikaa. Älä kato menneisyyteen, vaan eteenpäin. Se mitä on tapahtunu, niin se on tapahtunu ja sille sä et voi mitään enää. Tulevaisuuteen voit vaikuttaa sinä ite ja myös lastes tulevaisuuteen. Leikkauksen jälkeen voit pyytää apua, kunta pystyy varmasti tarjoomaan lasten- ja kodinhoito apua. Älä tee noista luetelluista asioista itelles ongelmaa, asiat järjestyy jos ne laittaa järjestymään. Ei kenekään ole pakko jäädä kituuttamaan suhteeseen mikä ei toimi, siinä kärsitte sinä, miehes ja ennen kaikkea teidän lapset. Mun mielestä lapsille on enempi haitallista katsoa sivusta kahta onnetonta vanhempaa, jotka väkipakolla kituuttaa yhessä ja repii toisensa kappaleiks ennen pitkää.
 
Kiitos lisko. Saamme olla kiitollisia siitä, että meidät on otettu terapiaan yksin (olen käynyt kerran mutta sekin tyhjää parempi) ja yhdessäkin, pelkän reseptin lisäksi. Mutta pitkien käyntivälien aikana ehtii mieli ja asiat muuttua jo moneen kertaan. Tunti siellä täällä ei tunnu riittävän, esim. ed. perheterapiasta on 3vk tauko ja mun tulevan leikkauksen vuoksi seuraava kerta luultavasti siirtyy vielä.
Kaiken kukkuraksi, vaikka mies masentui, lääkäri kokee mun tarvitsevan psykoterapiaa koska kiikun kaakun jaksan taakkani alla. Ajatuskin tuntuu raskaalta, mutta ehkä tarpeelliselta.

Entä jos mun mies onkin taipuvainen lähtemään mukaan muiden naisten huomionosoituksiin jatkossakin? Eihän sellaista voi enää luvata saati luottaa. Kaiken sen jälkeen, mitä meillä on ollut ja varsinkin mitä nyt on käyty läpi, enää en moista sietäisi.
 
Niin ja kiitos muillekin jotka ehtivät vastata kirjottamiseni aikana. Päiviä on paljon parempia, lapset pidetään keskusteluista erossa mutta toki he joskus vaistoavat surullisuuden. Rakkautta on paljon, luulin asian olevan jo viime vuoden puolella loppuun käsitelty mutta eilen mies taas lisäsi pettämiseensä uutta joka "ehkä" on tapahtunut.

Kunta ei pysty tarjota mitään, muutamaksi päiväksi olen itse palkannut lastenhoitajan. Isovanhempia saadaan myös avuksi silloin tällöin, mies tekee myös lyhyempää päivää mutta toivottavasti toipumisaika ei ole henkisesti näin raskasta hänen seurassaan.
 
Hienoa, että teillä kuitenkin on kontakti hoitotahoon. Ja toivottavasti jossain vaiheessa voisit/te saada tiiviimpää apua. Kerro toiveestasi paritapaamisissa. Psykoterapia sinulle, on hyvä asia. Hyvän terapeutin avulla voisit saada myös keinoja rajata itse miestäsi noissa tilanteissa.
Miehellä tuntuu olevan suorastaan pakko-oireenomainen tarve olla nyt mahdollisimman tarkka ja rehellinen. Olethan sanonut, että tässä kohtaa rajasi on jo ylittynyt.
Luottamuksen rakentaminen on tietysti haastava tehtävä. Mutta luulen, että jos pystyisitte käymään tämän vaiheen rakentavasti läpi, voisit ehkä tulevaisuudessa tietää milloin miehesikin olisi kasvanut ja vahvistunut niin, että syyt jotka silloin ajoivat pettämään, eivät enää heiluta häntä. En olisi ihan niin yksioikoinen kuin joku kirjoittaja aiemin, että miehesi vain keventää omaa taakkaansa kertomalla sinulle. Syyt pettämiseen voivat olla monenlaiset, se on voinut olla jo oirehdintaa masennuksesta. Tai ehkä luottamuksesi pettäminen on ajanut umpikujaan. Myös syyt kertomiseen voivat olla ihan jotain muuta kuin oman taakan keventäminen. Ihmiset ONNEKSI pystyvät myös muuttumaan.

Ole rauhassa ja selvitelkää asioita. Eroamaan ehditte myöhemminkin mikäli se näyttää loppupeleissä kuitenkin oikealta vaihtoehdolta. Suuret asiat vievät usein paljon aikaa, kiirettä ei siis ole. Muista hemmotella myös itseäsi. Nuku hyvin, syö hyvin, hanki mieluisa harrastus. Unohda miehesi ja hänen ongelmansa. Ja mieti niitä silloin kun koet, että sinulla on voimia siihen.
 
Pettämisen aikaisista kirjeistä näkyy en nyt sanoisi masennusta mutta uupumusta sekä piilomustasukkaisuutta mun vanhasta suhteesta. Siis suhteesta paljon ennen meitä. Muuten suhteessa ei kummankaan mukaan silloin mitään vikaa ollut, päin vastoin.
Kriisejä (ei suhteesta johtuvia) ja masennusoireita on ollut vuosien mittaan, usein ns. kaamosaikaan, juuri näihin aikoihin mies on myöhemminkin lievemmin ylittänyt pettämisen rajoja.
Nyt on ollut ihan avoimen mustasukkainen mun entisistä suhteista joka on johtanut avautumiseen omasta mokastaan.

Ehkä terapia auttaa käsittelemään masennusoireita niin, ettei tulevaisuudessa enää lähde hakemaan huomiota ulkopuolelta. Jos näin käy, voin ehkä yrittää luottaa taas.

Yritän nukkua ja lääkekin siihen nyt on, mutta uni riittää tähän aamukolmeen. Liikuntaa olen harrastanut mutta sekin jää nyt taolle leikkauksen takia. Tiedän, että tulee olemaan lapsille vaikeaa ymmärtää miksi äiti ei yhtäkkiä kanna ja makaa paljon mutta päällä ei saakkaan hyppiä. Kaiken tämän vuoksi tunnenkin olevani umpikujassa nyt mutta hyviä vastauksia olen täältä saanut.
 
älä nyt vaan anna sen miehes pukata sulle omaa raskasta taakkaansa ja anna sen syyllistää sua mistään mitä et ole tehnyt vaan hän on! itsekäs äijä kyllä! sun kanttis järjästää itelles leikkauksen jälkeen omaa aikaa kun siihen pystyt ja hemmottelua! vaikka kampaamossa/hierojalla/kosmetologilla tai jossain vastaavassa höpönlöpölaitoksessa, olet sen kyllä ansainnut ja saattais piristää pikkuisen :)
 
lisko kirjoittelee fiksuja. Itse ajattelin kommentoida tuota aloitusviestiäsi. Kun kerrot siinä, miten mies on ollut se itseäkin luotettavampi kallio, ja että osa sinusta on nyt kuollut.

Ymmärrän jotain siitä, mitä tuo tuntuu. Mutta jos jäisitte lopuksi ikäänne suhteeseen jossa toinen on kallio, niin eihän sekään hyvä olisi. Jossain vaiheessa olisi tullut kuitenkin aiheelliseksi ymmärtää ja hyväksyä, että toinenkin on vain ihminen.

Eli välttämättä se osa sinua joka nyt on romuna, ei ollut sellainen osa jota tarvitset loppuelämääsi. Asian saattaisi ehkä nähdä niinkin, että noustaksesi olet tarvinnut elämänvaiheen, jossa saat käyttää toista kalliona hänen todellisen minuutensa sivuuttaen, ja silloin olet saanut ravita lapsuudessa nälkiintyneitä puoliasi. Mutta nyt alkaa olla aika hyväksyä, että vastaisuudessa täytyy oppia uimaan itsekin. Toivottavasti ja vallan mahdollisesti olet jo sen verran saanut nauttia kallion lämpöä, että alat pärjätä vähitellen myös oman lämpösi varassa.

Jonain päivänä ehkä pääsette niin onnelliseen tilaan, että kykenette tietoisesti antamaan toisillenne turvakokemuksia ilman, että kumpikaan ripustautuu. Nyt taitaa olla se hetki, että miehellä on kova tarve ripustautua vuorostaan sinuun, ja siksi kuvittelee voivansa uskoutua kuin rippituolissa.

Viime kädessä luottamus taitaa olla parempi asia kuin sokea luottamus. Tekee vain pirun kipeää menettää se jälkimmäinen, ja tuntuu uhanalaiselta. Loukattu lapsi kun olin minäkin. Miehelläni on myös vaikeuksia jaksaa olla kalliona, mutta huomaan että vähitellen en enää tarvitsekaan sitä turvaa, vaan jo alan kaivata hänen todellista minäänsä.

Siinä onkin sitten esiin kaivaminen, koska minun pelastamiseni on tainnut olla jollain tapaa turhan sopiva hanke. Omat tarpeet on painettu piiloon. Tässä asiassa tietysti olen sinua onnellisemmassa asemassa, koska miehestä tuskin pettämishistoriaa löytäisi arkeologikaan. Mutta ei sekään kivaa ole, että mies ei tunne itseään eikä tiedä mitä haluaa tai tarvitsee, tai että miten siitä voisi minullekin puhua. Jään siis arvailemaan. Mutta olenpahan aika pitkälle löytänyt edes itseni.
 

Yhteistyössä