Rikosratkaisu! Miten tämä sinun mielestä pitäisi mennä?

  • Viestiketjun aloittaja Nekka
  • Ensimmäinen viesti
Nekka
Koska edelline tarina oli hieman sekava, päätin muokata tarinaa antamalla henkilöille omat nimet.


Tarinan henkilöt;
-Aada (vanhempi sisko)
-Sanni (nuorempi sisko)
-Riikka (Aadan ja Sannin vanhin sisko, skootterin omistaja)

Aada ja Sanni saavat kutsun kaverille kylään hurvittelemaan, kello on jo yli puolen yön ja kotonta pitää siis karata. Matkaa kaverille on muutama kilometri ja pihalla sataa lunta, jota on kertynyt jo muutama senttinen. Kävelymatka kaverille ei siis innosta. Aada ja Sanni miettivät hetken, kunnes keksivät ratkaisun. Aadan ja Sannin vanhimman siskon, Riikan skootteri on kuin onkin vapaana, joten he päättävät lähteä sillä. Aada päättää ajaa skootteria, ja Sanni saa olla kyydissä. Matkaan tuli kuitenkin muutamia ongelmia, olihan keli hyvin kehno, mutta saivat kuin saivatkin skootterin ajettua kaverinsa lähelle olevan kaupan pihaan.
Skootteria ei jostain syystä saatu lukotettua, nämä teinisiskokset eivät siitä hirveästi välittäneet, luottivat onneen ja kipittivät kaverille.
Seuraavana päivänä illalla, Aadan puhelin soi tiuhaan. Sieltä soittaa heidän isä. Isä ihmetteli mihin ihmeeseen siskokset on hävinnyt. Lopulta isä lupasi hakea tyttärensä pois kaverin luota. Skootteri jäi siis kaupan pihaan. Siitä ei kehdannut kumpikaan siskoista kertoa.
Kotona, Aada ja Sanni päättivät kertoa totuuden viimeöisestä. Huutoahan siitä sitten syntyi. Teinisiskosten vanhin sisar, Riikka vaati, että tämä korvataan, ellei vakuutusyhtiö puutu peliin.
Seuraavana päivänä Aada puhui äitin kanssa, että milloin voitaisiin hakea skootteri pois kaupan pihalta. Äiti sanoi että joku päivä. Aada ei tiennyt mitä tehdä.
Muutama päivä kului, ja siskojen vanhemmat nauttivat perjantaijuomistaan. Siskojen äitille soitetaan. Puhelimen toisessa päässä on äitin kaveri, joka teki kohtalokkaan havainnon. Kaupan pihalla on paljon nuoria, skootterin kimpussa. Aada huolestuu ja tuntee huonoa omaatuntoa, ja vaatii päässä hakemaan skootterin vaikka väkisten, koska on varma että nuoret ottavat skootterin käsiinsä. Vanhemmat suivaantuivat eivätkä päästäneet Aadaa lähtemään, oli myöhä. Aada ei välittänyt, marssi hakemaan avaimen ja yritti jatkaa matkaansa pihalle, kunnes vanhemmat ottivat kiinnin ja laittoivat avaimen varmaan piiloon.
-Huomenna se on varmana jo viety! ,huusi Aada vanhemmille.
Toinen sisko, Sanni, katsoi sivusta, toivottomana. Vanhemmat sen sijaan päättivät että skootteri haetaan heti seuraavana päivänä ja piste.
Koitti aamu, ja isä lähti Aadan kanssa noutamaan skootteria. Aadaa ei olisi voinut enempää kuumottaa istua autossa, kun oli varma että skootteri on pöllitty. Ja niin se olikin. Tyhjää ammotti parkkiruutu, viety on.
Riikka sai tietää skootterinsa kohtalosta. Kaikki asiassa meni mäntyihin, vakuutus ei korvannut.
Riikka kuitenkin tiesi, että se joka skootterin on haltuunsa ottanut, tietysti siitä korvaa. Hän päätti, Aada, joka ajoi skootteria, maksaa skootterin rahassa hänelle.
Kun Riikka kertoi tästä Aadalle, hän suivaantui. Minkä takia Sannia ei syytetä? Miksi hän ei joudu maksamaan tästä mitään? Hänhän oli asiassa yhtä paljon mukana.
Aada lupasi, että maksaa skootterista puolet. Hänen mielestään toisen puoliskon pitäisi maksaa Sanni. Sannin mukaan hänen ei tarvitse maksaa, koska;
-Hän ei ajanut skootteria, oli vain kyydissä.
-Hänen mielestä skootterin ottaminen ei muutenkaan ollut hyvä idea.
-Hänellä oli aikomuksena ostaa tämä skootteri myöhemmin Riikalta, mikä selittäisi sen, että ei todellakaan halunnut että se varastetaan.
Mitä mieltä olet asiasta? Pitääkö skootteri maksaa puoliksi, vai pitääkö Aadan maksaa se kokonaan itse? Kommentoi!
 
vieraskin.
Alaikäisistä kyse niin katson, että vanhemmillakin joku vastuu hakea skootteri ajoissa pois. Tietty skootterin viejälläkin oma vastuunsa. Nämä on vähän tällaisia asioita, että toisen mielestä aina joku muu on syyllinen. Typerää kaikilta kuitenkin ja etenkin vanhemmilta.
 
tasapaino
Kolme syyllistä, kolme maksajaa. Vanhempien olisi pitänyt kantaa oma vastuunsa ja auttaa skootteri kaupan pihasta takaisin, kun sen ottamisesta jo huudettiin siskoksille, ja vielä varoitettiin skootterin ympärillä pörrääjistäkin muiden taholta.
 
säpäle harmaana
Jos rikoksesta puhutaan, niin pöllijä tietysti. Mutta jos puhutaan perheen välisistä ristiriidoista, niin vanhemmat pääsääntöisesti, mutta lapsetkin joutuvat tietysti asiasta osuutensa saamaan. Paitsi Riikka. Tietysti vanhempien olisi pitänyt hakea skootteri heti, kun saavat asiasta tietää. Ja toisaalta he ovat myös vastuussa lapsien törttöilyistä.
 
Mulle kyllä herää kysymys, että mikä tämä perhe on..? Miksi ihmeessä se skootteri seisoi siellä kaupan pihassa monta päivää ilman että kukaan kävi hakemassa sitä pois? Tytötö kyllä pystyivät varastamaan siskonsa skootterin, mutta eivät palauttamaan? Vanhempia ei vähempää kiinnostanut, että kallis (?) kulkuväline seisoo lukitsemattomana kaupanpihassa? Ja entä skootterin omistaja? Miksi hän ei hakenut omaansa takaisin?? Vai oliko niin ettei tiennyt vielä siskojensa touhuista(?)

Ja toi vanhempien perjantaijuominen... jotenkin jäi mieleen, että onko toi kuinka yleistä tässä perheessä... (tarinan perusteella) lapset karkailee ikkunasta, vanhemmat tissuttelevat / juovat alkoholia... siskokset varastavat toisiltaan... Oliskohan tässä nyt perhepalaverin paikka? Tai tarvittaisiinko jo ammattiapua?
 
000
Aada ja Sanni ottivat yhdessä skootterin, ja saavat sen myös yhdessä siskolleen korvata. Sanni voi joo ulista ihan rauhassa siitä, miten ei ollut skootterin ottamisen kannalla, mutta se ei muuta totuutta. Yhdessä se skootteri kuitenkin on otettu, Aada tuskin on Sannia aseella uhaten pakottanut kyytiin.

Ja miksi ihmeessä skootteri seisoi päiväkaupalla kaupan pihassa? Miksei sitä voinut hakea pois? Miksei Riikka hakenut itse, yli 15-vuotiaan luulisi pääsevän esim. kaverin kyydissä tai julkisilla skootterinsa luokse hakemaan sen kotiin.
 
"..."
[QUOTE="...";30769564]Vanhemmilla vastuu.[/QUOTE]

"Seuraavana päivänä Aada puhui äitin kanssa, että milloin voitaisiin hakea skootteri pois kaupan pihalta. Äiti sanoi että joku päivä. Aada ei tiennyt mitä tehdä. "

Tarkemmin äidin vastuulla tuon jälkeen.
 
"kitsu"
[QUOTE="...";30769568]"Seuraavana päivänä Aada puhui äitin kanssa, että milloin voitaisiin hakea skootteri pois kaupan pihalta. Äiti sanoi että joku päivä. Aada ei tiennyt mitä tehdä. "

Tarkemmin äidin vastuulla tuon jälkeen.[/QUOTE]

Näin.

Voisitko ketjun aloittaja kertoa omaa mielipidettäsi asioista? Tai vastata siihen, miksei kukaan hakenut skootteria aiemmin (esim. Riikka)?
 
vierass
Ja miksi ihmeessä skootteri seisoi päiväkaupalla kaupan pihassa? Miksei sitä voinut hakea pois? Miksei Riikka hakenut itse, yli 15-vuotiaan luulisi pääsevän esim. kaverin kyydissä tai julkisilla skootterinsa luokse hakemaan sen kotiin.
Ja miksi se alunperin piti sinne kaupan pihaan jättää, eikä viedä sinne ystävän pihalle? Samaten miksi eivät pyytäneet sitä ystävän vanhempaa siirtämään sitä pihaansa talteen, kun ei se kerta lukossakaan ollut eli sen olisi voinut tehdä. Minäkin ihmettelen miksei Riikka käynyt sitä itse hakemassa takaisin. Toinen toistaan tyhmempiä koko perhe.
 
shsig
Tytöt ovat syyllistyneet ainakin varkauteen, kenties toinen myös alaikäisenä ja ajokortitta ajoon, lisäksi jättäneet toisen kulkuneuvon lukitsematta kuin kunnon varkaat konsanaan. Toinen, kyydissä ollut tyttö ei vastuusta pääse sillä ettei ollut hyvä idea hänen mielestään, jos hän olisi ilmoittanut varkaudesta heti eteenpäin (vanhemmat, poliisi, skootterin omistaja) niin silloin hän ei olisi vastuussa siitä mitä myöhemmin kävi.
On siis erittäin aiheellista että kummallekin tulee kunnon seuraamukset RIKOKSISTAAN.
 
0 0
Aika kinkkinen tilanne, koska lapset ovat skootteria vielä yrittäneet pelastaa. Mikseivät isosisko tai vanhemmat hakeneet skootteria ennen kuin se varastettiin, ja miksi se ylipäänsä jätettiin julkiselle paikalle?

Jos tilanne olisi omalla kohdalla sanoisin, että lapset saavat tuntuvan rangaistuksen varkaudesta ja karkaamisesta, jonka lisäksi joutuvat korvaamaan ainakin puolet skootterin ostohinnasta siskolleen. Vaikea sanoa tarkemmin, kun et ole kertonut, miksi sisko ei itse hakenut skootteria.
 
"Sirkkeli"
Aada ja Sanni ovat YHDESSÄ varastaneet skootterin. Aina kahdesta toisen täytyy olla kuski, ja toisen kyytiläinen.Eli se ei ole syy jättää maksamatta, että on istunut kyydissä.
Stanan tyhmät ja välinpitämättömät vanhemmat vielä koko sotkun päälle. Ilmeisesti sen verran varakkaita, ettei yksi skootteri paina lompakossa, joten voivat ostaa skootterin heti, ettei Riikan tarvitse olla hetkeäkään ilman. Ja varastelevat siskokset sitten maksavat skoban vanhemmilleen.
 
"maija"
Kuulostaa kyllä aika ongelmaperheeltä, olisikohan syytä hankkia ammattiapua? Vanhempien perjantaipullo nyt ei sinänsä haittaa mitään, mutta mikäli alkoholinkäyttöön liittyy välinpitämätön asenne lapsia kohtaan, on se mielestäni erittäin hälyttävää. Tuo lapsien karkaaminen ja varastaminenkin lienee jotain oireilua.
 
kaikkikaikki
No siis skootterin ottaneet tytöt yhdessä lähinnä.. Kun olisivat vaikka heti silloin isän heitä pois hakiessa vaan saaneet suunsa auki ja sanoneet että skootteri jäi tuonne niin ehkäpä se olisi heti haettu pois? Mutta kyllä vanhemmilla myös oma vastuunsa kun eivät sitten saaneet aikaiseksi hakea skootteria pois kun kuulivat sen sinne jääneen. Ainoa joka ei ole vastuussa on skootterin omistaja mutta hänkin saa osin itseään syyttää kun ei lähtenyt omaansa hakemaan pois vaan odotteli saamattomien perheenjäsenten toimivan.

En tiedä kuka noista hahmoista ap on mutta oletan että hänen syytään tämä ei ainakaan hänen mielestään ole :D Sanoisin kuitenkin että Aada, Sanni ja vanhemmat voisivat kukin maksaa kolmanneksen Riikalle ja jos sopuun ei päästä niin Riikka ilmoittaa poliisille että siskot varasti skootterin ja jättivät sen heitteille jolloin se varastettiin uudelleen, eiköhän oikeus keksi jonkun joka korvaa.
 

Yhteistyössä