A
"Aapee"
Vieras
Nyt ärsyttää ihan tosissaan. Meillä riidellään usein rahasta, koska mies tienaa puolet enemmän. Itse teen osa-aikatyltä ja jään ensi viikolla äitiyslomalle.
Lähtötilanne siis tämä, että mies osti meille uuden pöytätietokoneen, ~1400e. Myi vanhan kotiteatterikaiutinsarjan pois, joista sai 700 ja säästi ne konetta varten. Pyysi äidiltään rahaa koneeseen (!!!) ja saikin jonkin verran, en tiedä paljonko, mutta veikkaisin n.200. Lisäksi miehen isovanhemmat antoivat meille etukäteen YHTEISEKSI joululahjarahaa 200. Mies päätti ilman suostumustani käyttää tuon 200 tietokoneeseen, josta suutuin. Nyt on sitten riita päällä, koska minulla ei miehen mielestä ole oikeutta suuttua tästä, sillä saan joskus omalta äidiltäni avustusta laskuihin ja muihin pakollisiin menoihin. Nämä rahat pitäisi miehen mielestä jakaa. Hän itse ei jaa rahoja, jotka hänen äitinsä antaa yhteiseksi esim 100 leffailtaan, josta jää lippujen ja herkkujen jälkeen vielä 60-70 ylimääräistä. En siis saa puoli loppurahoista ilman isoa riitaa.
Suurin syy, miksi tämä kiukuttaa, on se, että meillä on kaksi autoa (toinen miehen, toinen yhteinen, joka minun käytössäni ja maksan sen kulut). Nyt tähän toiseen autoon pitäisi ostaa uudet talvirenkaat ja olisin kipeästi tarvinnut sen 100, koska renkaat jäävät minun maksettavaksi.
Ylireagoinko nyt hormonihuuruissani, kun olen miehelle vihainen tästä? Hänen mielestään minulla ei ole oikeutta, koska hän osaa hoitaa raha-asiansa paremmin (mm. isot säästöt) kuin minä. Ja hänen mielestään emme ole parisuhteessa tasa-arvoisia niin kauan kuin tienaan vähemmän (ei siis arvosta työtäni).