Riisuttu ihminen = parempi ihminen?

Mulla kun on ollut tätä aikaa pohtia elämää, ja toisaalta kokemusta tärkeiden asioiden (väliaikaisesta) menettämisestä, niin olen tullut seuraavaan johtopäätökseen: Kun ihmiseltä viedään tarve tai mahdollisuus päteä ja olla tehokas, sitä voi riisua kaikki roolinsa rauhassa ja olla vain oma itsensä. Olla kaikesta turhasta riisuttu ihminen.

Mä taidan olla nyt sellainen, riisuttu ihminen. En jaksa välittää turhanpäiväisistä asioista, vielä vähemmän ihmisistä. En jaksa välittää mitä muut ajattelevat minusta. Teen vain sitä minkä koen itselleni tärkeäksi, enkä enää häpeä niin kovasti heikkouksiani.

Toivon pysyväni tällaisena, vaikka elämäntilanne kohdallani muuttuisikin ja pääsisin kiinni ns. normaaliin elämään.

Tällaisia elämänviisauksia tänään :snotty: Mitä mieltä sinä olet tai millaisena itsesi koet ja miksi?

 

Rohkeutta on rakastaa itseään huolimatta siitä mitä muut sanovat. Todella hyväksyä itsensä "vikoineen päivineen". Näinhän se menee.

 

No mä vein homman sille tasolle että vietin 2 viikkoa naturistisessa lomakohteessa konkreettisesti ilman rihman kiertämää, ihan omana epätäydellisenä itsenäni. Voisin kyllä suositella kenelle vaan. Tosin Suomessa tämä asia vaikuttaa sisältävän jos jonkinlaista lieveilmiötä, mikä on vähän sääli...

 

Kuulostaa hienolta, jos saavuttaa jonkinlaisen puhtaan oman itsensä. Sen sijaan jos et jaksa välittää ihmisistä, niin voisi huolestua... Mutta ehkä luin väärin.

 

Kuulostaa hienolta, jos saavuttaa jonkinlaisen puhtaan oman itsensä. Sen sijaan jos et jaksa välittää ihmisistä, niin voisi huolestua... Mutta ehkä luin väärin.

Minä ajattelisin sen niin, että piutpaut välittää siitä, mitä mieltä toiset ovat.

 

Se voi olla noin. Sun pitää ottaa toi lahjana. Tollaisen kokemuksen jälkeen on vahvempi ja ymmärtää paremmin, mistä tässä kaikessa on kyse.
Mä olen ollut ehkä aina tollainen riisuttu, tai ehkä sitten syntymästänikin asti "alaston" ihminen. En ole ikinä halunnutkaan muuta, kuin elää hetkessä. Niin olen tehnytkin.

 

Kuulostaa hienolta, jos saavuttaa jonkinlaisen puhtaan oman itsensä. Sen sijaan jos et jaksa välittää ihmisistä, niin voisi huolestua... Mutta ehkä luin väärin.

Ajatuskatkoa jommalla kummalla Eli en jaksa turhanpäiväisiä ihmisiä. Perhe ja ystävät ovat asia erikseen. Heistä en suostu suin surminkaan luopumaan :heart:

 

Ja hyvä ettet häpeä heikkouksiasi. Kaikilla kun kuitenkin on heikkoutensa.

 

[QUOTE="vieras";25009003]Se voi olla noin. Sun pitää ottaa toi lahjana. Tollaisen kokemuksen jälkeen on vahvempi ja ymmärtää paremmin, mistä tässä kaikessa on kyse.
Mä olen ollut ehkä aina tollainen riisuttu, tai ehkä sitten syntymästänikin asti "alaston" ihminen. En ole ikinä halunnutkaan muuta, kuin elää hetkessä. Niin olen tehnytkin.[/QUOTE]

Sinulla on hieno taito. Mulle tämän oppiminen on ollut katkeraa kalkkia, vaikken minään pinnallisena ihmisenä ole ikinä itseäni pitänyt.

 

Mä en koe olevani mitenkään "riisuttu" ja ei mua silti "kiinnosta" eli hetkauta ihmisten mielipiteet minusta.

 

Ajatuskatkoa jommalla kummalla Eli en jaksa turhanpäiväisiä ihmisiä. Perhe ja ystävät ovat asia erikseen. Heistä en suostu suin surminkaan luopumaan :heart:

Tätä minäkin tarkoitin, en vai osannut. :/

 

Sinulla on hieno taito. Mulle tämän oppiminen on ollut katkeraa kalkkia, vaikken minään pinnallisena ihmisenä ole ikinä itseäni pitänyt.

Koko elämähän on oppimista, se viisaus lähtee nimenomaan siitä että osaat ottaa opit vastaan ja osaat olla myös nöyrä. Kun myöntää omat virheensä, ei niitä tarvitse sen enempää katua. Se riittää, että ottaa opikseen.
Maailmankaikkeus ei vaadi muuta.

 

Joo ja ei.

Tietyt muuri lähtee, jotkut toiset voi tulla tilalle. Sitä voi tulla avoimemmaksi, tai liian avoimeksi. Voi tulla itsekseen tai sitten kadottaa hetkeksi itsensä kokonaan.

Mutta parhaassa tapauksessa käy juuri niin, että löytää itsensä.

 

Joo ja ei.

Tietyt muuri lähtee, jotkut toiset voi tulla tilalle. Sitä voi tulla avoimemmaksi, tai liian avoimeksi. Voi tulla itsekseen tai sitten kadottaa hetkeksi itsensä kokonaan.

Mutta parhaassa tapauksessa käy juuri niin, että löytää itsensä.

Niin, mistä sitä tietää miten vaakakuppi kallistuu taas hetken päästä. Yritän kuitenkin viimeisillä järjenrippeillä kiinnittyä johonkin asiaan, ja tämä riisuttu minä tuntuu nyt hyvältä.

 

Olen samaa mieltä, ap, että onnen ja sisäisen rauhan avain on se, että oppii olemaan välittämättä turhista asioista. Ja löytää juuri sen oman itsensä ja elämän ytimen.

Minulle vain tuntuu vaikealta sen oikean tasapainon löytäminen. Meni niin, että kun lakkasin välittämästä turhista asioista, vähä vähältä lakkasin välittämästä mistään. Masennuin, eksyin, en saanut enää mitään aikaiseksi enkä pystynyt enää mihinkään.

Tuntuu ikävältä, mutta ainakin minun persoonaani tuntuu kuuluvan keskeisenä osana tietyssä määrin suorituskeskeisyys, turhienkin yksityiskohtien pohtiminen ja hektinen innostuminen. Ilman niitä menen täysin eksyksiin enkä pääse enää mistään kiinni.

Mutta miten sen osaisi tehdä juuri sopivasti, tasapainossa... en tiedä. Haluaisin innostua juuri sopivasti, tarpeeksi, en liikaa enkä murehtia mistään turhasta. Mutta miten, miten?

 

[QUOTE="hilirimpsis";25009150]
Minulle vain tuntuu vaikealta sen oikean tasapainon löytäminen. Meni niin, että kun lakkasin välittämästä turhista asioista, vähä vähältä lakkasin välittämästä mistään. Masennuin, eksyin, en saanut enää mitään aikaiseksi enkä pystynyt enää mihinkään.

Tuntuu ikävältä, mutta ainakin minun persoonaani tuntuu kuuluvan keskeisenä osana tietyssä määrin suorituskeskeisyys, turhienkin yksityiskohtien pohtiminen ja hektinen innostuminen. Ilman niitä menen täysin eksyksiin enkä pääse enää mistään kiinni.

Mutta miten sen osaisi tehdä juuri sopivasti, tasapainossa... en tiedä. Haluaisin innostua juuri sopivasti, tarpeeksi, en liikaa enkä murehtia mistään turhasta. Mutta miten, miten?[/QUOTE]

Kuulostat minulta En mäkään tieten tahtoen ole tätä muutosta läpi käymässä. Enkä tiedä mihin tässä vielä päädytään. Metsänpeitto tuossa jo viisaasti varoittikin, että voi joutua ojasta allikkoon.

Siinä mielessä asemani on sinuun nähden parempi, ettei mulla ole vaihtoehtoja. Olen toistaiseksi tuomittu tehottomuuteen. Sairastaminen sitoo hyvin paljon kotiin enkä yksinkertaisesti pysty tekemään paljoakaan. Mielialatkin kulkevat vuoristorataa, hyvät päivät ja huonot päivät seuraavat toisiaan tasaiseen tahtiin. Toivon silti olevani oikealla polulla. Haluan ajatella, että kun oloni tästä kohenee, pystyn nimenomaan keskittymään siihen oleelliseen. Koska entiseen ei ole enää paluuta.