*TÄH!!!!?????Alkuperäinen kirjoittaja 16.02.2006 klo 18:28 LilliMenninkäinen kirjoitti:Minä ainakin keitän aina kotona isomman satsin puuroa mukaan ja lämmitän sitten paikan päällä. Keitetty puuro säilyy tuoreena pari päivää,kolmannelle päivälle varmaan kantsii miettiä jotain muuta. Näin meillä ainakin homma toimi kylpyläreissulla. Kylpylän aamupalalla olikin sitten onneksi veteen keitettyä kaurapuuroa =) Niin ja eikös laivaltakin luulisi löytyvän jostain mikro missä voi lämmittää!
Kokeilkaa tuo Nutrician maidoton ja gluteeniton pikariisi.Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 10:12 Alkuperäinen kirjoitti:Unohdin siis sanoa ettei meillä vielä syödä kun riisipuuroa ja vasta harjoitellaan kauraa. Mietin sitten vaan, että uskaltaako noita edes kokeilla. Täytyy varmaan sitten kokeilla jo ennen reissua.
Kiitos vastanneille! Meillä tosiaan vahvistettiin maitoallergia, itse epäilen kuitenkin muitakin allergioita (ei vielä olla lääkärissä käyty, maitokin todettiin toissapäivänä). Kauraa ollaan maisteltu, mutta nyt jätin senkin pois. Syödään perunaa, maissia, ruusunmarjaa, sianlihaa ja riisipuuroa. Meillä ei oireina ole muu, kuin kärttyisyys ja väsymys, maidosta oli kakan koostumus vielä. Aina tuntuu että pojalla vatsa kipeä, siksi vähän huonosti uskallan mitään kokeilla. Kävin kyllä nuo muksu-tuotteet katsomassa, mutta kaikissa on jotain viljaa mitä ei olla vielä kokeiltu. Mutta eiköhän me selvitä ilman puurojakin. :flower:Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 12:04 Piaroosa kirjoitti:Saarnaampa täällä vielä. Jos allergisia reaktioita on niin kokeillaan yksi ruoka-aine kerrallaan ja seurataan vähintään viikon verran aiheuttaako oireita.
Lisäksi kannattaa tosi tarkkaan tarkistaa itse nuo "tuttelitetrat" että onko ne todellakin maidottomia, jotta ei ole vain tehty johonkin hyla maitojauheeseen tms.
Jos niitä siis jossain vaiheessa pääsee kokeilemaan (lapsi siis sietää jo kaikki niissä olevat aineet).
Lueppa ketju aikajärjestyksessä! Kun useimmat vastasivat AP:lle, niin ei tiedossa ollut vielä muita allergoita kuin maito. Äläpä viisastele niin innokkaasti, hengitä välillä.Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 11:58 Piaroosa kirjoitti:Vielä ihmettelen sitä että noilla joillakin vastaajilla tässäkin ketjussa ei taida olla mitään tietoa allergioista kun suosittelevat noin rajuja aloituspuuroja allergiselle.
Tai sitten he eivät ole lukeneet tätäkään ketjua tai eivät vain tajua että joku voi olla allerginen. Ainakin minä ymmärsin niin että on kyse olisi lapsesta jolla allergia on todellinen.
Viisastelen vielä sen verran sinulle Nina, että yleensä pienillä on monia allergioita jos on maitoallergia. Joten on helpompaa olettaa että niitä on, ennen kuin varmistuu siitä että ei ole tai on. Eipähän ainakaan tarjoile sellaista mitä tosiaan ei voi syödä.Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 08:25 Nina kirjoitti:\Lueppa ketju aikajärjestyksessä! Kun useimmat vastasivat AP:lle, niin ei tiedossa ollut vielä muita allergoita kuin maito. Äläpä viisastele niin innokkaasti, hengitä välillä.Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 11:58 Piaroosa kirjoitti:Vielä ihmettelen sitä että noilla joillakin vastaajilla tässäkin ketjussa ei taida olla mitään tietoa allergioista kun suosittelevat noin rajuja aloituspuuroja allergiselle.
Tai sitten he eivät ole lukeneet tätäkään ketjua tai eivät vain tajua että joku voi olla allerginen. Ainakin minä ymmärsin niin että on kyse olisi lapsesta jolla allergia on todellinen.
No kuule tällanen käytäntö on meillä AINA ollut myös ihan kotioloissa eikä lapsi ole kuollut siihen,että saa lämmitettyä puuroa! Ennemmin mä lämmitän sen edellisen satsin kuin keittelen puuroa 2 kertaa päivässä! Ja mun poju jo 2 vuotias miehenalku jolle lämmitetty puuro kelpaa vallan mainiosti. Eikä mun tarvi pohdiskella mitä annan reissussa aamu- ja iltapalaksi. Tällainen käytäntö myös mun ystäväpiirissä... B)Alkuperäinen kirjoittaja 16.02.2006 klo 22:12 Piaroosa kirjoitti:\*TÄH!!!!?????Alkuperäinen kirjoittaja 16.02.2006 klo 18:28 LilliMenninkäinen kirjoitti:Minä ainakin keitän aina kotona isomman satsin puuroa mukaan ja lämmitän sitten paikan päällä. Keitetty puuro säilyy tuoreena pari päivää,kolmannelle päivälle varmaan kantsii miettiä jotain muuta. Näin meillä ainakin homma toimi kylpyläreissulla. Kylpylän aamupalalla olikin sitten onneksi veteen keitettyä kaurapuuroa =) Niin ja eikös laivaltakin luulisi löytyvän jostain mikro missä voi lämmittää!
Meille on kyllä neuvottu että puuron pitää olla tuoretta,myös veteen keitetyn. Vanhaa ei saa antaa vauvalle.
Keitän aamulla ja jos ei heti maistu niin korkeintaan tunnin sisään tarjoan samaa. Jos ei syö heitän pois.
Meillä on matkojavarten Nutrician lempeä ensiriisipuuro jonka voi valmistaa kuumaan veteen. Hirssiä löytyy myös mutta eri valmistajalta.
Samoin syödään näitä pikapuuroja välipalaksi kun en kolmea kertaa päivässä viitsi puuroa/velliä keittää.
Pakko munkin "viisastella", vaikka en sitä yleensä tee.Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 19:35 Piaroosa kirjoitti:\Viisastelen vielä sen verran sinulle Nina, että yleensä pienillä on monia allergioita jos on maitoallergia. Joten on helpompaa olettaa että niitä on, ennen kuin varmistuu siitä että ei ole tai on. Eipähän ainakaan tarjoile sellaista mitä tosiaan ei voi syödä.Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 08:25 Nina kirjoitti:\Lueppa ketju aikajärjestyksessä! Kun useimmat vastasivat AP:lle, niin ei tiedossa ollut vielä muita allergoita kuin maito. Äläpä viisastele niin innokkaasti, hengitä välillä.Alkuperäinen kirjoittaja 17.02.2006 klo 11:58 Piaroosa kirjoitti:Vielä ihmettelen sitä että noilla joillakin vastaajilla tässäkin ketjussa ei taida olla mitään tietoa allergioista kun suosittelevat noin rajuja aloituspuuroja allergiselle.
Tai sitten he eivät ole lukeneet tätäkään ketjua tai eivät vain tajua että joku voi olla allerginen. Ainakin minä ymmärsin niin että on kyse olisi lapsesta jolla allergia on todellinen.