J
järki lähtee
Vieras
Vauvalla 2 kk ruoka-allergiaepäily, itse olen sen vuoksi dieetillä (maidoton, munaton, kalaton). Dieetti ollut päällä vasta viikon. Refluksivaivaa on myös runsaasti. Vauvan kakan koostumus, väri ja lapsen iho ovat viikossa jo rauhoittuneet, mutta pulauttelu on ihan entisellään ellei jopa pahentunut. Hirveää ähräämistä, nieleskelyä, hosumista, itkemistä. Sen oikein kuulee kun puklu nousee suuhun. Neuvolasta ei ole mitään apua. Paino on noussut hyvin, joten viis siitä että vauva itkee lohduttomasti
Mainittakoon, että allergia-asiakin on ihan omaa arvelua, jälkitarkastuksessa lääkäri vahvisti tämän epäilyn. Pulauttelusta ei silloin ollut puhetta.
Ei tuota itkua jaksa kun näkee että on paha olla. Ja kun ei ole mitenkään päin lapsella hyvä (sylissä, sitterissä, autossa, pystyssä, makuulla... )Kantoliinaan ja autoon saattaa nukahtaa, mutta järjettömän huudon kanssa. Kun liike lakkaa, huuto alkaa saman tien. Toki tätä nyt ei ihan 24/7 ole, mutta päivittäin kuitenkin useamman tunnin ajan. Yöunille on tosi vaikea nukahtaa, mutta kun unen päästä saa kiinni nukkuu kyllä hyvin n. 8h. Päivässä ei ole mitään rytmiä, huuto voi alkaa yhtä hyvin aamusta kuin päivästäkin ja sitä myöten päiväunet ovat tietenkin mennyttä.
Olen kokeillut samasta rinnasta syöttämistä useamman kerran peräkkäin, pitänyt lasta pystyasennossa niin paljon kuin mahdollista, yrittänyt röyhtäyttää kesken syöttöä, pidentää syöttöväliä. Vertaistukea, viisaita sanoja, lääkärisuosituksia, jotain nyt pian!!