Razmyar paljastaa ongelman ytimen politiikassa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AivanSama
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

AivanSama

Tunnettu jäsen
06.11.2013
23 418
6 579
113
Razmyar sanoo näin iltasanomien haastattelussa:

– Opposition tehtävä ei ole nyt luetella, että miten me tämä just nyt hoidetaan, vaan tehtävä on haastaa hallitusta ennen kaikkea. Kyllähän meidän kaikki energia pitää käyttää siihen oppositiossa, että hallituksen rivit rakoilisivat ja hallitus peruisi omia esityksiään, Razmyar näki.

Eli käytännössä Razmyar myöntää, ettei heidän tarkoituksensa ole esittää mainostamiaan "reilumpia tapoja toimia", vaan ainoastaan horjuuttaa hallitusta, jotta heillä on paremmat todennäköisyydet päästä valtaan seuraavissa vaaleissa. Perimmäinen halu olla politiikassa ei siis liity mitenkään tavoitteeseen yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja tarpeesta vaikuttaa sen rakentamisessa.
Uskon nimittäin vakaasti, että jos SDP tekisi oikeasti hyviä ehdotuksia hallitukselle siitä, miten he voisivat toimia toisin, ehdotukset otettaisiin vastaan.

Juuri tämä on politiikassa vialla. Kaikkien eduskunnassa olevien puolueiden pitäisi lähtökohtaisesti ja ensisijaisesti ajaa suomalaisten etua ja pyrkiä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti suomalaisten olojen parantamiseen. Ei keskittyä nokittelemaan toisiaan joka käänteessä.

Sinällään raikas tuulahdus, että SDP poliitikko Razmyar puhuu totta, mutta lienee kuitenkin ollut vahinko.

Koko aikuiskoulutustuki ja suojaosan palautus on järkyttävää sumutusta. Suomessa uudelleenkoulutetaan aikuisia ihmisiä sairastumisen tai työttömyyden sattuessa. En oikeasti pysty käsittämään miksi yhteiskunnan tulisi maksaa terveen ja työpaikan omaavan aikuisen ihmisen uudelleenkoulutus? Mikäli taas koulutus liittyy työtehtäviin tai omassa yrityksessä etenemiseen, tulisi sen ensisijaisesti olla työnantajan tehtävä kustantaa koulutus.

Suojaosasta jauhaminen on taas aivan älytöntä hölmöjen sumuttamista. En ymmärrä ylipäätään, että mikä etuoikeus kenelläkään pitäisi olla elää tukien varassa (eli muiden työntekijöiden kustannuksella) ja samaan aikaan voida tehdä töitä ilman, että se vaikuttaa lainkaan siihen, mitä muilta viedään? Työnteon pitää aina olla kannattavaa ja sitä pitäisi helpottaa byrokratiaviidakossa, mutta ajatus siitä, että minulla on oikeus elellä sinun rahoillasi, alkaa nyppiä.

Sinällään sääli, että liian monet ei näe tämän teatterin läpi. SDP muiden oppositiopuolueiden mukana ei tule muuttamaan tämän hallituksen päätöksiä, vaan ottaa ilon irti siitä, että muut on tehneet paskahommat heidän puolestaan.
 
"– Opposition tehtävä ei ole nyt luetella, että miten me tämä just nyt hoidetaan."

Tuo paljastaa sen että demareilta ei ole sen parempaa politiikkaa tiedossa kahden vuoden kuluttua kuin OrpoPurralta nyt.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
OrpoPurran eka kaksi vuotta maksoi 10 miljardia.

Jos ne ei enää tee loppukaudesta mitään, niin niiden aiemmat päätökset maksaa toiset 10 miljardia seuraavan kahden vuoden aikana.

Jos ne tekee seuraavat kaksi vuotta yhtä paskaa politiikkaa, niin se on toiset 10 miljardia.

Onko suomella varaa odottaa?
 
Suomella ei ole varaa odottaa sitä et sä löytäisit töitä itsellesi.
 
Razmyar sanoo näin iltasanomien haastattelussa:

– Opposition tehtävä ei ole nyt luetella, että miten me tämä just nyt hoidetaan, vaan tehtävä on haastaa hallitusta ennen kaikkea. Kyllähän meidän kaikki energia pitää käyttää siihen oppositiossa, että hallituksen rivit rakoilisivat ja hallitus peruisi omia esityksiään, Razmyar näki.

Eli käytännössä Razmyar myöntää, ettei heidän tarkoituksensa ole esittää mainostamiaan "reilumpia tapoja toimia", vaan ainoastaan horjuuttaa hallitusta, jotta heillä on paremmat todennäköisyydet päästä valtaan seuraavissa vaaleissa. Perimmäinen halu olla politiikassa ei siis liity mitenkään tavoitteeseen yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja tarpeesta vaikuttaa sen rakentamisessa.
Uskon nimittäin vakaasti, että jos SDP tekisi oikeasti hyviä ehdotuksia hallitukselle siitä, miten he voisivat toimia toisin, ehdotukset otettaisiin vastaan.

Juuri tämä on politiikassa vialla. Kaikkien eduskunnassa olevien puolueiden pitäisi lähtökohtaisesti ja ensisijaisesti ajaa suomalaisten etua ja pyrkiä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti suomalaisten olojen parantamiseen. Ei keskittyä nokittelemaan toisiaan joka käänteessä.

Sinällään raikas tuulahdus, että SDP poliitikko Razmyar puhuu totta, mutta lienee kuitenkin ollut vahinko.

Koko aikuiskoulutustuki ja suojaosan palautus on järkyttävää sumutusta. Suomessa uudelleenkoulutetaan aikuisia ihmisiä sairastumisen tai työttömyyden sattuessa. En oikeasti pysty käsittämään miksi yhteiskunnan tulisi maksaa terveen ja työpaikan omaavan aikuisen ihmisen uudelleenkoulutus? Mikäli taas koulutus liittyy työtehtäviin tai omassa yrityksessä etenemiseen, tulisi sen ensisijaisesti olla työnantajan tehtävä kustantaa koulutus.

Suojaosasta jauhaminen on taas aivan älytöntä hölmöjen sumuttamista. En ymmärrä ylipäätään, että mikä etuoikeus kenelläkään pitäisi olla elää tukien varassa (eli muiden työntekijöiden kustannuksella) ja samaan aikaan voida tehdä töitä ilman, että se vaikuttaa lainkaan siihen, mitä muilta viedään? Työnteon pitää aina olla kannattavaa ja sitä pitäisi helpottaa byrokratiaviidakossa, mutta ajatus siitä, että minulla on oikeus elellä sinun rahoillasi, alkaa nyppiä.

Sinällään sääli, että liian monet ei näe tämän teatterin läpi. SDP muiden oppositiopuolueiden mukana ei tule muuttamaan tämän hallituksen päätöksiä, vaan ottaa ilon irti siitä, että muut on tehneet paskahommat heidän puolestaan.
Sdp haluaa poistaa maataloustuet, eli autioittaa maaseudun ja tuhota Suomen huoltovarmuuden. Eipä yllätä...
 
Kiinnitin huomiota samaan.
Mielenkiiintoista, että SDP haluaa myös lisätä maahanmuuttoa ja kehitysapua.
Jotenkin jännä, että rahaa on jakaa kaikille muille paitsi oman maan tuottajille ja niille, jotka takaavat huoltovarmuuden.
 
Suomalainen pienviljelijä on kuin persu, joka puolustaa eliitin oikeuksia. Suomalainen pienviljelijä tekee kaikkensa, että esim. Nalle saa pitää miljoonatukensa
 
Razmyar sanoo näin iltasanomien haastattelussa:

– Opposition tehtävä ei ole nyt luetella, että miten me tämä just nyt hoidetaan, vaan tehtävä on haastaa hallitusta ennen kaikkea. Kyllähän meidän kaikki energia pitää käyttää siihen oppositiossa, että hallituksen rivit rakoilisivat ja hallitus peruisi omia esityksiään, Razmyar näki.
Niin, ainahan asetelma on tuo ollut. Olen aina ihmetellyt näitä vaihtoehtobudjetteja. Hirveä duuni ja periaatteessa ihan turhaan. Ei hallitus oppositiolta ota neuvoja/ ehdotuksia vastaan. Oli mikä tahansa puolue kummalla puolella tahansa
 
OrpoPurran eka kaksi vuotta maksoi 10 miljardia.

Jos ne ei enää tee loppukaudesta mitään, niin niiden aiemmat päätökset maksaa toiset 10 miljardia seuraavan kahden vuoden aikana.

Jos ne tekee seuraavat kaksi vuotta yhtä paskaa politiikkaa, niin se on toiset 10 miljardia.

Onko suomella varaa odottaa?

Lainojen korot (lainat, joita Marinin hallitus otti varsin höllällä kädellä, koska se on ilmaista) ovat 3,3 miljardia, joka on siis 3,3 miljardia enemmän kuin ennen 2022 alkua.
Hienosti ja väkisin ajetun Soten (Marinin hallitus) kulut on nousseet pari miljardia.

On äärimmäisen huvittavaa, että sama jengi joka valittaa velkaantumisesta, valittaa myös jokaisesta tehdystä leikkauksesta.
Minusta on vähintäänkin oikein, että työntekijöiden verotusta lasketaan ja etuuksia leikataan. Ei voi mennä siten, että työtä tekevät ovat entistä tiukemmilla ja heidän tahkomansa verovarat siirretään suoraan etuuksia saaville.

Minusta olisi harvinaisen järkevää tarkastella miten puolueet oikeasti haluisivat rahat käyttää. Jännä, että tässä kohtaa SDP nostaa kannatustaan, kun se haluaa verottaa suomalaisia enemmän ja siirtää rahat kehitysmaihin, sekä tuoda kehitysmaista lisää ihmisiä suomeen muiden elätettäväksi. Eihän tuossa ajatusmallissa ole mitään järkeä.
 
Niin, ainahan asetelma on tuo ollut. Olen aina ihmetellyt näitä vaihtoehtobudjetteja. Hirveä duuni ja periaatteessa ihan turhaan. Ei hallitus oppositiolta ota neuvoja/ ehdotuksia vastaan. Oli mikä tahansa puolue kummalla puolella tahansa

Olen eri mieltä. Tuskin kukaan torppaa hyviä ideoita ja ehdotuksia siksi, että ne tulevat väärältä puolueelta.

Lisäksi sanoisin, että kyllä minä ainakin haluan tietää mihin äänestämäni puolue haluaa verovaroja käyttää.
 
Jännä, että tässä kohtaa SDP nostaa kannatustaan, kun se haluaa verottaa suomalaisia enemmän ja siirtää rahat kehitysmaihin, sekä tuoda kehitysmaista lisää ihmisiä suomeen muiden elätettäväksi. Eihän tuossa ajatusmallissa ole mitään järkeä.
Tuo on ajanut Suomen suohon.

Ei voi olla hyvinvointivaltiota ja liki vapaata muuttoa kehitysmaista Suomeen. Jompi kumpi joudutaan valitsemaan, koska molempia ei voi saada, ja tällä hetkellä näyttää siltä että hyvinvointivaltio ajetaan alas.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Lainojen korot (lainat, joita Marinin hallitus otti varsin höllällä kädellä, koska se on ilmaista) ovat 3,3 miljardia, joka on siis 3,3 miljardia enemmän kuin ennen 2022 alkua.
Hienosti ja väkisin ajetun Soten (Marinin hallitus) kulut on nousseet pari miljardia.

On äärimmäisen huvittavaa, että sama jengi joka valittaa velkaantumisesta, valittaa myös jokaisesta tehdystä leikkauksesta.
Minusta on vähintäänkin oikein, että työntekijöiden verotusta lasketaan ja etuuksia leikataan. Ei voi mennä siten, että työtä tekevät ovat entistä tiukemmilla ja heidän tahkomansa verovarat siirretään suoraan etuuksia saaville.

Minusta olisi harvinaisen järkevää tarkastella miten puolueet oikeasti haluisivat rahat käyttää. Jännä, että tässä kohtaa SDP nostaa kannatustaan, kun se haluaa verottaa suomalaisia enemmän ja siirtää rahat kehitysmaihin, sekä tuoda kehitysmaista lisää ihmisiä suomeen muiden elätettäväksi. Eihän tuossa ajatusmallissa ole mitään järkeä.
"On äärimmäisen huvittavaa, että sama jengi joka valittaa velkaantumisesta, valittaa myös jokaisesta tehdystä leikkauksesta.
Minusta on vähintäänkin oikein, että työntekijöiden verotusta lasketaan ja etuuksia leikataan. Ei voi mennä siten, että työtä tekevät ovat entistä tiukemmilla ja heidän tahkomansa verovarat siirretään suoraan etuuksia saaville."

Niinpä.
 
Eihän hallitus voi tehdä muuta kuin leikata, kun ne siirsi rahat ulkomaille ja aiheutti laman ja suurtyöttömyyden.

Työttömäksi kun jäädään, niin kulut ovat suuret. Se kaveri on aiemmin tuottanut yhteiskuntaan paljon tuloja ja nyt tulee menoja. Se palkka on aika pieni tekijä tässä yhtälössä ja kokonaisuudessaan 10 000 uutta työtöntä näkyy yhteiskunnassa yhden miljardin kuluna.

Jos katsotaan, että yhden yksilön elämänmuutos maksaa 100 000 euroa, niin leikkaamalla 100 euroa sen hemkilökohtaisesta avustuksesta ei ole oikea ratkaisu. Se on vain hallituksen tekemää näpertelyä, jossa yksilö voidaan syyllistää
 
Oikea ratkaisu on se et sä vaan yrität löytää itsellesi töitä.
 
Yhteistyössä