Rauha pihaan vihjeitä apuja kiitos

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja moona81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

moona81

Aktiivinen jäsen
19.01.2010
5 822
1
36
Kuopio
Kesä taas tulossa. Ja lapset viihtyisi pihalla. Mutta, miten tälläiseen asiaan pitäisi puuttua, että saataisiin rauha pihaan.

Lapsia on useampi. Omani mukaan lukien. Muutama näistä on sitten erittäin kovapäisiä. Oma poikani mukaan lukien.

Joten se johtaa yleensä aina siihen, että hetken leikkien jälkeen on jonkin moinen sota menossa pihassa.

Omalle pojalle tietenkin pidän kuria. Puhutaan kun pihassa on tapahtunut jotain. Rangaistus tulee sen mukaan mitä on tehty tai oman pojan kohdalla lähinnä tullut päästettyä suustaan. Ja vihdoin viime kesään verrattuna, on poika hieman rauhoittunutkin. Tulee yleensä sisälle kun tunnelma kuumenee pihassa. Ja en todellakaan väitä ettei poikani olisi tässä hommassa mukana. Tiedän hänenkin olevan osallinen.

Nyt vaan sama meno on alkanut taas. Käsiksikin jopa käydään. Mikä onkin ainoa hyvä puoli, ettei poikani sentään ole kenenkään käsiksi käynyt.

Mutta löydään, tönitään, uhitellaan viskotaan kivillä. Yksi päivä pojalla oli ikävä hankautuma kaulassa, kun toinen oli hyppynarulla saanut poltettua kaulan ihoa. Avaimmilla on löyty, tukistettu jne.

Yhden lapsen äidin kanssa olen yrittänyt puhua. Mutta hänellä on se kanta asiaan, ettei heidän lapsi tee mitään pahaa kenellekkään. Vaikka olen itsekkin nähnyt ja kuullut kuinka hän soittaa suutaan ja uhkailee. Tämä kyseinen äiti on sitten muutamaan otteeseen ilmaantunut oveni taakse huutamaan ja haukkumaan. Silloin jos poikani on ollut osallisena. Olen asiallisesti hoitanut anteeksi pyynnöt pojan kanssa jne. Puhettakaan siitä että heidän tyttö olisi pyytänyt myös anteeksi. Saati sitten tehnyt mitään.

Tämä samainen äiti myös haukkuu minua huonoksi vanhemmaksi ja vaikka miksi. Syyttää lapsiani milloin mistäkin. Asioista joita lapsillani ei ole edes ollut mahdollisuutta tehdä. Näitä syytöksiä ja haukkumista harrastaa sitten selän takana yhdelle asukkaalle. Joka on sitten silloin tällöin minullekkin asiasta maininnut.

Joten tämän äidin kanssa tuntuu mahdottomalta puhua. Saati sitten saada rauhaa aikaiseksi.

Toinen kenen kanssa tuntuu toivottomalta hoitaa tätä on ulkomaalainen perhe. Heillä poika joka tulistuu todella helposti. Toisinaan jahtaa muita paksulla kepillä huitoen. Avaimilla huitoen ja kiviä heitellen. Eskari on samalla käytävällä kun tämän pojan luokka. Eikä meno taida olla yhtään sen rauhallisempaa koulussakaan. Koska poika tuodaan lähes päivittäin kun olemme keskimäistä eskarista hakemassa, ulos luokasta selvittelemään ja pyytämään anteeksi toisilta lapsilta joita on joko lyönyt tai muuta vastaavaa. Joten tämäkään käytös ei ole pelkästään ja ainoastaan pihan lapsista kiinni.

Tämän pojan isä esim ei puhu suomea ollenkaan. Toinen äiti yritti kerran puhua tämän pojan isoveljen kanssa ja sai osakseen huutoa ja haukkumista.

Ahdistaa vaan tämä tilanne. Millä saisi rauhan. Omiani olen ohjeistanut tulemaan sisään jos leikit eivät suju. Mutta eihän muksutkaan voi koko kesää sisällä olla. Ja kyllä siellä pihalla tapellaan vaikka omat lapseni olisivatkin sisällä.

Onkos kellään kokemuksia tai vihjeitä millä saisi näinkin tulehtuneessa tilanteessa asiaa yhtään parempaan suuntaan.
 
Miten olisi taloyhtiön vanhempien kokous ja yhteisten sääntöjen luominen?
Tosin järjestyssäännöissä yleensä lukee että pihalla pitäisi asiallisesti käyttäytyä.
Vanempien kanssa voisi sopia kellonajoista esim aamu 10 :ltä vasta voi pimpotella ovikelloja...tai 10:ltä illalla rauhotetaan piha.
Kaikille voisi jakaa ne järjestysäännöt.
Isännöitsiltä voisi kysyä neuvoa jos homma ei lähde toimimaan. Hallitus tai isännöitsijä voi antaa varoituksia jos ei osata käyttäytyä siellä pihalla....
 
Itseasiassa meillä näyttäisi olevan ns lasten taloyhtiön kokous. Mietin nyt pitäisikö lähteä siihen mukaan. Tietenkään mitään tekemättä asiat ei muutu. Itse olen valmis tekemään asian eteen. Mutta tuntien esim tuon yhden äidin, peloittaa vaan että asiat tulehtuu vielä pahemmin. huoh...
 

Yhteistyössä