V
vieras
Vieras
Olin tänään "vanhempien vartissa" päiväkodissa. Päiväkodintäti antoi kovasti kiitosta mulle ja miehelleni, ja siitä jos mistä tuli kiva mieli
Poikani ryhmään tuli syksyllä eräs "yleisesti hyljeksittyyn vähemmistöön" kuuluva poika. Jopa nämä pienet päiväkotilaiset hyljeksivät tätä mielestäni aivan ihanaa poikaa
Omakin poikani käytti hänestä rasistisia sanoja, joita todellakaan ei kotona ole oppinut
Yritimme kotona puhua pojalle järkeä, ja otin päiväkodissakin puheeksi nämä poikani jutut. Pyysin, että päiväkodissa järjestettäisiin niin, että poikani joutuisi vähän kuin "väkisin" tutustumaan tähän poikaan. Niinpä poikani siis nakitettiin usein tämän pojan pariksi. Ajan myötä pojat sitten tutustuivatkin toisiinsa, ja pitkään poikani on nimennyt tämän pojan parhaaksi kaverikseen
Tänään päiväkodintäti sitten kiitteli meitä siitä, että teimme sinnikkäästi töitä saadaksemme poikamme tutustumaan tähän toiseen poikaan. Kun meidän poikamme oli hyväksynyt tämän "erilaisen" pojan, muutkin kuulemma alkoivat pikkuhiljaa hyväksyä pojan. Päiväkodintäti oli sitä mieltä, että meidän ja poikamme ansiosta tämä "erilainen" poika on saanut viettää alkukangertelun jälkeen mukavan päiväkotivuoden ja koko ryhmällä on ollut mukava olla.
Tiedän, että kaikki kunnia asiasta ei todellakaan kuulu meille, mutta silti on niin hurjan ihana olo
Oli niin kamalaa syksyllä katsella, kuinka yhtä hyljeksittiin. Muutamaan kertaan jopa itkeä pillautin silloin syksyllä, kun mietin, kuinka pahalta siitä pojasta täytyy tuntua.
Tiedän, että kaikki kunnia asiasta ei todellakaan kuulu meille, mutta silti on niin hurjan ihana olo