Meillä koettiin kauhunhetkiä keskiviikkona, joten pakko kertoa sitä...tavallaan siihen ratsastuskin liittyy.
Olin ilmoittautunut jo keväällä kesän estekurssille, kun sain tietää olevani raskaana. Keskustelin opettajan kanssa ja sovitiin, että osallistun kurssille siitä huolimatta. Tietysti siinä on riskinsä, mutta otettiin se huomioon hevosvalinnassa ja estekorkeudessa. Kurssi meni todella hyvin.
Päätin lopettaa ratsastelun siihen, ehtiihän sitä sitten taas. Tallilla käyn edelleen, mutta selkään ei pitänyt enää nousta....kunnes sitten oltiin juhannuksena mökillä ja kaverini oli menossa ratsastamaan minullekin tuttuun paikkaan. Hän pyysi mukaan katsomaan, mutta enhän mä malttanut maassa pysyä. Ajattelin, että kyllä mä nyt siinä kentällä voin rauhallisesti mennä, kun eivät edes maastoon lähteneet. Sehän on täysin selvä, että juuri sillä kerralla hevonen pelästyy ja pukittaa selästä. Vuosiin en ole tippunut... Tipuin osittain pyrstölleni onneksi pehmeälle hiekalle. Satutin kankkuni, mutta muuten mitään oireita ei tullut ja ajattelin selvinneeni säikähdyksellä.
Olin ennen juhannusta ekassa ultrassa ja siellä oli kaikki hyvin. Keskiviikkona koettiin siiten kauhunhetkiä, kun neuvolassa ei kuulunutkaan sydänääniä. Lääkäri ja neuvolan täti niitä yritti kuunnella, mutta kovin oli hiljaista. Pistivät heti lähetteen Jorviin päivystykseen raskauden varmistukseen. Poruhan siinä pääsi. Ajattelin tietysti heti, että nyt mä olen tappanut meidän lapsen. =(
Jorvissa pääsin onneksi heti ultraan ja siellähän se pötkylä hyöri mahassa ja sydänkin löi iloisesti. Jostain syystä äänet ei vaan kuuluneet. Säikähdyksellä selvittiin, mutta hevosen selkään en kyllä enää nouse, ennen kuin mukula on pihalla!!!
terv. Viki77 14+2