Rasmuksen pojat karanteeniin!

  • Viestiketjun aloittaja Kele ne tulee tänne tartuttamaan meitit!
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Uusi virussekoitus herättää pelkoa Meksikossa

Julkaistu 24.04.2009 23:35 (päivitetty 02:35)

Sikainfluenssan epäillään tarttuneen noin tuhanteen ihmiseen Meksikossa ja levinneen myös Yhdysvaltoihin. Viranomaisten mukaan tautiin on kuollut ainakin 20 ihmistä Keski-Meksikossa viime viikkoina.

Meksikon hallitus kertoo, että tautia epäillään kaikkiaan yli 60 kuolemantapauksen syyksi. Meksikon terveysviranomaisten mukaan pääosa tautiin kuolleista oli 25 - 45-vuotiaita.

Maan pääkaupungissa Méxicossa on aloitettu jättimäinen rokotuskampanja. Ihmisiä on kehotettu myös välttämään kättelyä ja halaamista sekä pysymään mahdollisuuksien mukaan poissa väkijoukoista ja metrosta. Lisäksi useita pääkaupungin kouluja on suljettu ja suuria yleisötapahtumia peruttu.

Samaa virustyyppiä on tavattu Yhdysvalloista. Taudin tiedetään tarttuneen Kaliforniassa ja Texasissa kahdeksaan ihmiseen. He ovat kaikki toipuneet.

Asiantuntijat arvioivat, että influenssatyyppi on uudenlainen sekoitus sian, siipikarjan ja ihmisen viruksia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Jaahans! Siitä lintuflunssasta meni mediaseksikkyys niin kehitettiinpä uusi tauti! Viehän tämä toisaalta maailman huomion pois talouden konkurssista mutta kuitenkin...Aika naurettavaa!
Rusakkoinfluenssa on ens syksyn hottis tauti. Iskee ensisijaisesti metsästäjiin :p

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Jänisrutto on jokavuotinen tauti. Mutta ehkä tuo flunssa olisikin uusi juttu! No, mie tapan ne kaikki!!! :kieh:
Joku epäkelpo pitkäkorva oli muuten jyrsinyt mun omenapuun :/

[/quote]

Niin meilläkin! Tuota pidän suorastaan vittuiluna kun ajokoira istuu häkissä! :LOL:
 

Yhteistyössä