T
tyttöjen äiti
Vieras
Minä joudun syömään unihäiriöni takia trisyklistä kolmiolääkettä. Me miehen kanssa olimme ilman ehkäisyä viime torstaina eli hedelmöittyminen on mahdollisesti voinut tapahtua perjantaina tai lauantaina. Minulle alkoi tulla mielestäni aika selkeitä raskausoireita jo tällä viikolla. (lapsia on jo kolme ennestään, joten kokemusta on kuitenkin) Lääkitykseni on aloitettu pari viikkoa sitten, enkä ollut tajunnut, että sitä ei saa missään tapauksessa syödä, jos edes suunnittelee raskautta.
Minulta otettiin tämän tapauksen johdosta veriteitse raskaustesti. Ongelma on ettei kukaan omassa terveyskeskuksessa osaa tulkita tulosta. Vastauksessa ei selkeästi sanota olenko vai enkö ole raskaana. Eli kysymyksiä satelee:Kuinka nopeasti veritesti näyttää raskauden. Siis voiko edes mun tapauksessa näyttää, kun olisin ollut raskaana vasta 3-5 vrk? Ja sitten lisäksi, mikä se hormonimäärän tulos pitää olla, jos on raskaana? Mulle sanottiin vaan että tulos on 1,2, mutteivät tiedä mitä se tarkoittaa.