Osui silmään tämä ketju, joten kerrompa meidän tarinan. Olen kahden ihanan pikkukeskostytön äiti.
Esikko on syntynyt rv 32+0, 1380g/42cm. Hänet leikattiin suunnitellusti sektiolla. Kasvu alkoi hidastua radikaalisti ja istukan toiminnassa todettiin ongelmia. Minulla alkoi myös verenpaineet nousta, vaikka varsinaisesti raskausmyrkytys ei ehtinytkään iskeä (oli mahdollisesti alkamassa). Viikon verran makasin sairaalassa ennen tuota suunniteltua sektiota ja saimme käydä tutustumassa mm. vastasyntyneiden teho-osastoon. Se helpotti aika paljon, kun näki etukäteen hieman mitä tuleman pitää. Ei sitten säikähtänyt laitteiden ja piuhojen määrää kun eka kerran lapsen näki keskoskaapissa. Tyttö syntyi ja kiljui heti niin maar kovaa että ei epäilystäkään keuhkojen kehityksestä ollut. Apgar-pisteet olivat 8/8, mikä on jo tosi hyvä keskoselle.
Kuopuksemme sen sijaan syntyi rv 29+2, 1360g/39cm. Ja se oli täysin "tyylipuhtaan" raskausmyrkytyksen syytä. Veranpaine alko kohota hyvin nopeasti rv28 tienoilla ja kun synnytysvastaanottoon meni paineet oli jo 210/125, proteiinit kahdella plussalla. Päätä särki ihan järjettömästi ja mikään ei pysynyt sisällä. Menin osastolle sisään torstaina, perjantaina olin jo turvonnut kuin pallokala. Sain heti kortisonipiikit ja lastenlääkärit "pyysivät" muutamaa päivää ennen sektiota jos mun tila vaan sen kestää. Sain paljon erillaisia verenpainetta alentavia lääkkeitä, suoraan suoneen. Sunnuntaina sitten alkoi tapahtua, lapsivedet meni ja istukka alkoi irota. Jouduin kiireelliseen sektioon (puudutuksessa). Neiti syntyi maailmaan apgar pisteillä 6/8, eli hengitti jo siinä vaiheessa itse. Varmuuden vuoksi lastenteholla oli kuitenkin päivän nasaalissa.
Meillä on ollut kamalasti onnea matkassa molemmilla lapsilla. Kumpikin hengittänyt heti itse ja oikeastaan vaan kasvaneet keskolassa, muita ongelmia ei ollut. Sinulla on jo hyvät viikot kuitenkin menossa. Esikoisen aikaan kun sektiota suunniteltiin, lastenlääkäri totesi minulle että rv 32 katsotaan jo turvalliseksi. Lapsen menehtyminen "pienuuteen" on jo äärimmäisen epätodennäköistä, jos lapsi on vaan perusterve. Esikko vietti sairaalassa 4 viikkoa, kuopus 5 viikkoa (saimme hänet aikaisemmin kotiin koska meillä oli ns. kokemusta keskosvauvan hoidosta).
Luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu nyt siellä sairaalassa. Kaikki on tullut niin salakavalasti eteen. Itse koitin vältää liian tiedon ahmimista, koska minua se ahdisti...Mutta siinä mielessä kaikki on tietenkin yksilöitä. Ajattelin että otan selvää sitten jos on tarves. Keskola-aika on raskas, imetys ei onnistunut minulta kummallakaan lapsella. Esikolle tein kaikkeni, pumppasin yötä päivää mutta maito ei vaan koskaan noussut kunnolla, ei edes herutuslääkkeillä (matkapahoinvointi lääke jonka sivuvaikutus on maidon heruminen, keskolan lääkäri määräs sitä mulle). Olisi tarvinnut oikeaa stimulaatiota vauvalta, mutta oli liian heiveröinen imemään. Kuopukselle en voinnut edes yrittää pumpata maitoa, koska sain niin vahvan lääkityksen verenpaineeseen (joka oli korkealla vielä pitkään synnytyksen jälkeen). Lääkärit näin suosittelivat, koska äidin terveys kuitenkin menee imetyksen ohi, korkea verenpaine voi tappaa hoitamattomana. Kummatkin tytöt ovatkin juonneet erityisesti pienille keskosille tarkoitettua korviketta (apteekista).
Tekstiä tulis vaikka kuinka paljon. Koita jaksaa mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja itselle armollisesti. Muista levätä sektion jälkeen, vaikka vauvan luokse hinku onkin kova. Kuten sanoin, se sairaalassa oloaika vie veronsa, ja jos sinulla on jo muita lapsia on se vielä enemmän sellaista taiteilua kodin ja sairaalan välillä. Älä vaadi itseltä liikaa, jos joskus et jaksa lasta mennä katsomaan niin sitten ei. Mut kerran hoitaja kirjaimellisesti ajoi pois osastolta, koska meinasin nukahtaa pystyy siihen keskoskaapin ääreen. Koin kovaa painetta siitä että lapsen luona on oltava mahdollisimman paljon, ja unohdin oman vointini kokonaan. Leikkaus on kuitenkin rankka koko kropalle, sillekin on suotava lepoa.
Tässä romaani...