1. Millä rv:llä lapsesi syntyi? Montako lasta sinulla on? 1 lapsi. En ollu koskaan raskaana kovinkaan hyvä muistinen noissa viikoissa. vauva syntyi 2pv lasketusta ajasta, oiskohan sillon vk 40+2.
2. Käynnistettiinkö synnytys? Kuinka kauan synnytys kesti? Joitain mietoja käynnistyspillereitä söin aina puolikkaan 3 kertaa päivässä. Ensin olin käynnistettävänä 3 päivää, viikonlopuksi kotiin ja maanantaina taas uusi yritys. Vedet meni maanantaita seuraavana yönä puolen yön jälkeen, sen jälkeen alkoi supistukset. Synnytys kesti kaikenkaikkiaan n. 6,5 tuntia.
3. Kuka oli mukana synnytyksessä? Mieheni eli lapsen isä
4. Mitä kivunlievitystä käytit? Naisten osastolla antoivat jotain särkylääkettä buranaa tms, en tiedä tarkemmin. Olin kuumassa suihkussa ja kiikkutuolissa. Kun pääsin synnärille sain ilokaasua kipuihin (kerkesin olla synnärillä tunnin).
5. Sairaala, jossa synnytit? KOKS
6. Millaisia tuntemuksia synnytys jätti? Synnytys oli todella raju vauhdikkuuden takia. Normaalisti synnytys kestää useamman tunnin kauemmin, varsinkin ensisynnyttäjillä. Itse koin avautumisvaiheen tuplasti nopeammin kuin "noraalinopeatsynnyttäjät", mikä tarkoitti myös uskoakseni voimaakkaampia tuntemuksia. KOen kuitenkin että nopea synnytys oli helpompi kuin oikein pitkä, kivut oli ehkä hetkellisesti kovempia, mutta synnytys oli helpompi kestää, koska kroppa ei kerennyt väsyä ja täten jaksoi tyskennellä paremmin. Ponnistusvaihe oli 20 min. Mikä taitaa olla suht normaali. Sen verran vauhdilla kuitenkin vauva oli tulossa, että kätilö päätti tehdä väliliha leikkausen ja sen lisäksi tuli muutama repeämäkin. Itse koin avautumisen rankkana, ponnistaminen taas ei tuntunut enää niin pahalta, johtuiko tämä sitten ilokaasupöllystä vai siitä että keskittyi siihen vauvan ulossaamiseen, en osaa sanoa.
Yksi itseni yllättänyt asia oli ponnistamisen tarve. Olen joskus kuullut sanottavat että ponnistamisen tunne vastaa vessahätää. Minusta taas tuntui että kehoni joka ikinen lihas alkoi yhtäkkiä työntää vauvaa ulos, vaikka teitoisesti en tehnyt mitään. Synnytyksessä ei ollut mielestäni pelottavaa ettei itse pysty vaikuttamaan, vaan koi helpottavaksi että kroppani tiesi mitä tehdä, itse sitten kuuntelin tuntemuksia ja keskityin kestämään kipua. Oli vapauttavaa kun tajusi ettei tarvitse stressata osaanko synnyttää vaan voi vaan anataa oman kehonsa hoitaa homman.
Ei jäänyt mitään pelkoa/kammoa, vaikka synnytys olikin todella raju. Ainoastaan synnytyksen vauhdikkuus jäi mietityttämään. Edes henkilökunta osastolla ja synnärillä ei tajunnut miten nopeasti synnystys eteni. Jos olisin synnyttänyt kotona yhtä vauhdilla, en olisi varmaan tajunnut lähteä ajoissa sairaalaan, kun olin varautunut synnyttämään lähemmäs vuorokauden, kuten ensisynnyttäjiä neulossa erukäteen varoitellaan. Meille ainakin synnytysvalmennuksessa sanottiin, että normaalisti synnytys voi kestää mitä vaan seitsemän tunnin ja vuorokauden välillä, mutta ensisynnyttäjät on yleensä hitaampia. Itse olin jopa tuota seitsemää tuntia nopeampi, tämän takia olisin en olisi ehkä tajunnut lähteä ajoissa sairaalaan. Itse kerkesin olla synnärillä tunnin, tuolloin en pystynyt enää kivulta kävelemään, eli en olis tuossa vaiheessa enää yksinkertaisesti pystynyt selviytymään sairaalaan, vaikka asutaankin vain vartin ajomatkan päässä. Ainoana mietyttävänä asianan seuraavaan synnytykseen jääkin siis pieni pelko, että onko seuraava synnytys yhtä nopea ja kerkeänkö sairaalaan asti. Olen neuvolasta yrittänyt selvittää, että onko käynnistyslääkkeet syynä nopeaan synnytkseen. Vastauksena olen saanut ympäripyöreää, ei voi teitää arvailua. On sanottu että todennäköisesti on taipumusta nopeisiin synnytyksiin, mutta todennäköisesti myös lääkkeillä osuutta. Varmuutta en siis asiaan voi saada ennenkuin sen käytännössä pääsen kokemaan. Toivoisin hieman rauhallisempaa synnytystä, mutta kun asiaan ei voi vaikutaa, otetaan vastaan mitä annetaan.
