Raskaus ja uusi työ

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vastavalmistunut rouva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vastavalmistunut rouva

Vieras
Tästä varmaan on tällä palstalla keskusteltu aikaisemminkin, mutta olisi kiva kuulla teidän odottavien mietteitä asiasta. Tilanne itselläni se, että olen ollut opiskelijana viimeiset vuodet, nyt valmistumassa ja sain juuri hetki sitten kuulla että todella kivasta työpaikasta soitettiin jossa kävin parissakin haastattelussa, työ olisi minun. Tilanne myös se, että olen tokaa kuukautta nyt raskaana.. Työ on vakituinen, ja vastaa koulutustani, ja kuten sanoin, työkaverit olisivat tosi mukavia (kyseessä siisti sisätyö, ei valtion virasto huom ;). Nyt sitten mietityttää, eivät kysyneet lapsentekoaikeista haastatteluissa, enkä näe raskauttani näin ennen 3kk edes asiaksi jota haluaisin hirveästi levitellä KENELLEKÄÄN, koskaan kun ei tiedä kuinka raskaus jatkuu. Mutta, missä vaiheessa uudessa työssä kerron raskaudesta? Olen ollut tosi hyvässä kunnossa, eli mitään kremppoja ei ole, laskettu aika kesäkuun puolivälissä. Ehtisin siis puoli vuotta työskennellä, ja sitten äitiyslomalla (jos kaikki menee hyvin).

Mitä mieltä olette, kerronko raskaudesta sopimusta kirjoittaessani, vai myöhemmin, kun 3kk on kasassa ja raskaus edennyt? Onko mielestänne moraalitonta jos kerron myöhemmin, ja että itsellemmekin tuli yllätyksenä (olemme kauan yrittäneet ja perheessä lapsettomuutta ja keskenmenoja). Onpas aikamoinen tilanne. Sehän kuitenkin on varmaa että jos raskautta liputtaisin rekryfirmojen haastatteluissa, ei mulle mitään töitä tarjottaisi.

Niin, vai meneekö valitsemistilanteeksi. Toinenkin työ olisi tiedossa; kolmivuorotyö puhelinpalvelussa puolen vuoden sopparilla. Puuduttavaa hommaa, päivät (tai tunnit) eivät juurikaan vaihtele, ja työtä olisi niin arki- kuin pyhäpäivinäkin, kuin öisinkin.

Hmm hmm hmm, hyvät kanssakulkijat, viisaat neuvot ovat kalliita.
 
Ehdottomasti ota se kiva työ ja kerro raskaudesta vasta kun on pakko. Sen takiahan se laki on tehty, että pitää töissä kertoa vasta 2kk ennen äippälomaa, ettei naisia aina syrjittäisi työhönotossa. Ei kannata alkaa itse itseään syrjimään. Jos työ on vakituinen, ehdit siellä kyllä vielä olemaan ihan tarpeeksi kauan äitiys- ym. vapaitten jälkeenkin, ehkä jopa eläkeikään!
 
Ehdottomasti ota se kiva työ ja kerro raskaudesta vasta kun on pakko. Sen takiahan se laki on tehty, että pitää töissä kertoa vasta 2kk ennen äippälomaa, ettei naisia aina syrjittäisi työhönotossa. Ei kannata alkaa itse itseään syrjimään. Jos työ on vakituinen, ehdit siellä kyllä vielä olemaan ihan tarpeeksi kauan äitiys- ym. vapaitten jälkeenkin, ehkä jopa eläkeikään!
 
Samaa mieltä kuin edellinen. Tottakai otat tuon kivan työn, etkä mitään raskasta ja puuduttavaa puhelintyötä. Raskaana ollessa se olisi varmasti vielä kamalampaa! Ja sinulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa raskaudestasi vielä kenellekään, joten nyt vaan rohkeasti nimeä kirjoittamaan sopimuspaperiin! Tsemppiä! :)
 
Olen samaa mieltä kuin edellisetkin! Ehdottomasti otat sen kivan työn, etkä kerro ennen kuin itse haluat. Jos maha alkaa muutaman kuukauden päästä näkyä, niin sitten vaan rohkeesti kerrot, mutta tässä vaiheessa olisin ihan hiljaa. Äläkä tunne mitään syyllisyyttä siitä ettet kerro, kyllä sitä täytyy ajatella omaa parastaan ja lapsen tulevaisuutta myöskin, sillä siinähän sinulla on kiva työpaikka mihin palata äitiysloman jälkeen :)
 
Ehdottomasti otat sen mukavan vakipaikan vastaan ja pidät suusi supussa raskaudesta. Itsekin olin vähän samanlaisessa tilanteessa alku kesästä. olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin ja olin töissä, en koulutustani vastaavassa. Mulle tarjottiin koulutustani vastaavaa työtä lokakuun loppuun. Otin työn vastaan, enkä kertonut raskaudesta mitään. Kun tämä puoli vuotta alkoi olla täynnä, kysyttiin, haluaisinko jatkaa vielä marraskuun ja niin täällä vielä työskennellään. Eli itse en ainakaan kokenut syrkjintää, päinvastoin, kun pyydettiin vielä jatkamaan. Nyt äitiysloma kolkuttaakin sitten jo ihan oven takana. Toisaalta olen siitä tosi onnellinen, koska alkaa jo vähän puuduttaa tämä tietokoneella istuminen. Ja pahoinvoinnistakin olen kärsinyt koko raskauden ajan...
 
Ota se työ. Tosiaan, työnantajalle ei tarvitse kertoa kuin 2kk ennen äippälomaa. Minut juuri vakinaistetiin ja menossa on rv 24 enkä asiasta hiiskunut. :D Ei montaa pv, kun tulee tuo 2kk äippälomaan vastaan ja joudun raskaudesta kertoa! Tsemppiä! :)
 
Ihan samaa mieltä edellisten kanssa! Ilman muuta otat työn vastaan etkä puhu raskaudesta vielä mitään. Jotkuthan eivät edes tiedä tuossa vaiheessa raskaudestaan joten sulla ei tarvi olla mitään omantunnon tuskia vaikket mitään sanokaan:)

Itsellä oli aikoinaan tilanne jossa olin juuri saanut uuden työpaikan kun plussasin. Mua ahisti että oli 4kk koeaika ja pelkäsin että saan kenkää jos saavat raskaudestani tietää ennenkuin tuo koeaika on loppunut. Kävi niin onnellisesti että maha pysyi piilossa just sen aikaa, ja sitten oli jo lain mukaankin pakko kertoa töissä kun koeaika oli loppunut. Hyvin he sen ottivat, varsinkin kun kerroin että on ollut vaikeuksia yleensäki tulla raskaaksi, että en todellakaan ollut sitä ihan niin suunnitellut. Samassa työpaikassa olen vieläkin ja jäämässä kohta taas äitiyslomalle, tästäkin olivat hyvin ymmärtäväisiä, jopa odottivat jo aikaa sitten vauvauutisia:D

Tsemppiä, kyllä sinä olet hyvän työpaikan ansainnut!
 
Itse olin 1,5 vuotta sitten samassa tilanteessa. Viiden vuoden pätkätöiden jälkeen toimi tarjolla. Haastattelussa en tiennyt raskaudesta, jota oli yritetty jo yli vuosi. Sopimusta allekirjoittaessa oli iloinen uutinen valjennut minulle (viikkoja siis vasta n. 6).

Itse ajattelin pitää asian salassa kunnes 4kk koeaika on täynnä. Vauvamasun puolesta se olisi onnistunutkin, se kun ei pullahtanut kovin aikaisin näkyviin. Pakko oli kuitenkin kertoa vähän aiemmin, kun ruvettiin syksyn töistä puhumaan siihen malliin, että vaihtoehdot oli joko valehdella rankasti tai kertoa. Siispä kerroin töissä viikolla 17 ja vastaanotto oli ihan positiivinen (= Siskoni osuvasti tuumasi, että eipä tarvi olla meedio ennustaessaan äitiyslomaa, jos palkkaa parisuhteessa elävän lapsettoman kolmekymppisen töihin...

Jälkeenpäin minulle sanottiin (ei tosin työpaikalta), että olisin itse asiassa ollut "paremmassa suojassa", jos olisin kertonut odotuksesta aiemminkin uudessa työpaikassa. Koeajallahan saa irtisanoa aika olemattomin perustein eli jos olisivat aavistelleet raskautta, olisivat aika helposti voineet irtisanoa, kun en ollut virallisesti asiasta kertonut. Jos taas olisin kertonut ja olisin saanut potkut, niin olisi ollut vaikea osoittaa, ettei raskaus ollut syy (ja sehän ei saa olla...)

Itse ajattelin kuitenkin niin, että teen itseni ensin tutuksi uudessa paikassa ennen kuin kerron uutiset. Ei välttämättä luo hyvää ensivaikutelmaa, jos täräyttää ensimmäiseksi "hei kaikille, hauska tutustua, olen raskaana" (;

Onnea sinulle työpaikasta ja huoletonta odotusta
 
Isoilla yrityksillä on tuohon varaa ja niillä on resursseja palkata sijaisia eri tavalla ja uusien ihmisten kouluttamiseen on myös resursseja aivan eri tavalla. Eli ehdottomasti ota uusi ja "kiva" työ, raskaus ja äitiysloma-asiat ja työssä kertominen vasta kun se ajankohtaista. Kaikki aikanaan, aina voi suunnitelmat ja asiat muuttua.
 
Luin nyt vasta tarkemmin tuon loppuviestisi.

"Niin, vai meneekö valitsemistilanteeksi. Toinenkin työ olisi tiedossa; kolmivuorotyö puhelinpalvelussa puolen vuoden sopparilla.""

ET TIETENKÄÄN ota mitään ½ vuoden kökkö vuorotyöpaikkaa!!!! Kun kerran sinulla on mahdollisuus kunnolliseen, koulutustasi vastaan työhön!

Tässä on ristiriitaa, jos miehet olisivat raskaana, kukaan mies ei edes harkitsisi talläisiä. Tasan varmasti miehet ottaisivat heille mieluisimman ja parhaiten palkatun työn, miettimättä hetkeäkään mitään raskauksista kertomisia. Tai saatikka että miettisivät raskauden takia ottavansa jotain määräaikaista kökkötyötä.
 
Kolmivuorotyö ei ole hyväksi vauvalle, joten ajattele itseäsi ja vauvaa ja valitse koulutustasi vastaava työ. Onnea odotukseen ja onnittelut uudesta työpaikasta!
 

Yhteistyössä