Raskauden ajan ilot ja surut

Aina sitä niin puhutaan että raskaana olevat hehkuvat onnea, näyttävät hyviltä ja voivat muutenkin hyvin. Tänne voitaisiin nyt jakaa myös niitä ikäviä asioita, mitä varmasti joka raskauteen liittyy. Odotusajan pitäisi kai olla sitä ihanaa aikaa, henkisesti sekä fyysisesti. Henkiseen puoleen, keskenmenon kokeneena sitä ei voi olla ajattelematta että kaikki menee hyvin, pelästyy pienemmistäkin kivuista ja pelko menetyksestä on suuri vaikka kuinka yrittäisi olla ajattelematta että "kyllä kaikki menee nyt hyvin"

Itse odotan esikoistani raskausviikolla 21 ja tuntuu että vaivaa on jos jonkin näköistä. Selkäsärky, jotain ihan kamalaa. Eilen alkoi särky ikäänkuin vasemmassa munasarjassa, liekö normaalia? Rinnat ovat arat ja kipeät jatkuvasti, kasvava maha vaatii jo veroaan ja vähän väliä jonkin näköistä särkyä jossain päin

Kertokaa teidän raskausajan hyviä ja huonoja puolia, vai olenko ainoa joka edes jaksaa välittää näistä ikävistä jutuista. Tottakai sitä on onnellinen ja odotan sitä laskettua aikaa kun kuuta nousevaa! :heart:

 

Se on todellista propagandaa, että nainen hehkuu raskaana ollessa. Ehkä jotkut - ei tiodellakaan kaikki.
Mulle oli paskaa aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ainoa plussa oli, että jaksoin olla itseäni kohtaan armollisempi. Toinen tarina onkin sitten pikkuvauva-aika...

 

Repäisykivut alkuraskaudessa, liitoskivut loppuraskaudessa, herkkä mieli ja ajoittaiset selkäsäryt tulevat nyt ensinnä mieleen Kolme lasta on

 

Onhan noita vaivoja ajoittain, mitä normaalistikin raskauteen kuuluu, mutta aika vähän niitä on nyt verraten aiempiin raskauksiin. Joten en jaksa voivotella, vaan iloitsen tästä raskaudesta tällaisenaan.

 

Molemmissa raskauksissa oli raju pahoinvointi; jatkuvaa oksentelua vuorokauden ympäri, etenkin öisin, jolloin pystyi nukkumaan vain pieniä pätkiä yhtämittaisen yökkäilyn lomassa. Tokassa raskaudessa huono vointi kesti n. puoli vuotta, ja olo kävi niin heikoksi että alkoi oikeasti mietityttää selviänkö fyysisesti koko raskaudesta. Raskaudet eivät siis todellakaan olleet hehkua vaan selviämiskamppailua. Mutta silti olin niiiiin onnellinen, takana kun oli lapsettomuutta. Tuntui uskomattoman onnekkaalta, että ylipäänsä tulin raskaaksi ja sain mun tytöt Se "hyvä" puoli noissa raskaissa raskauksissa oli, että tyttöjen vauva-ajat tuntui ihanilta ja helpoilta kun ei ollut enää sitä kammottavaa oloa ja pystyi nukkumaankin öisin jonkin verran

 

Tähän asti olen itse päässyt todella helpolla. Mitä nyt alkuraskaudessa pieni etova olo ympäri vuorokauden mutta ei muuta.. Ehkä pahinta ollut huoli, että jotain ikävää käy kun kaikki on mennyt liiankin hyvin..

 

Paha olo, joka jatkui yli puolen välin, jatkuva närästys joka alkoi noin viikolla 6 ja 12. viikolla alkanut ummetus, joka jatkui koko raskauden. Tuli kokeiltua lääkkeet ja kaikki, mutta vatsa toimi miten toimi. Viikon olin paskomatta välillä, ei ollu kivaa. Raskausdiabetes, jota en osannut edes pelätä, koska olin normaalipainoinen.

Mahan kanssa oli lopussa tietenkin hankala olla, jatkuva pissahätä ja peräpukamat sattuivat. Voin myös henkisesti huonosti ja söin loppuraskaudessa mielialalääkettä. Nukuin 12h vuorokaudessa ja olin kuoleman väsynyt koko ajan.

Jos hankin joskus toisen lapsen, pyydän että minut pidetään koomassa sen 9kk. Sitten synnytykseen herätetään, että nyt se tulee, nouse ylös

 

Olen pääasiassa nauttinut olostani, varsinkin kun tätä on odotettu useampi vuosi ja olin jo ihan varma, että koskaan en tule raskaaksi. Olen nyt rv. 28+2. Mutta ei tämä minusta kuitenkaan aina ole yhtä juhlaa. Heinäkuussa alkoi liitoskivut, jotka tekevät kävelystä välillä vaikeaa. Vatsaa nipistää joskus kävellessä ikävästi, onneksi ei sentään kivuliaasti. Tämän viikon alussa narahdin sokerirasituskokeesta ja olen ollut aika maassa asiasta. Nyt vain odotan aikaa diabetes-hoitajalle ja hirvittää jo valmiiksi se itsensä pistäminen monta kertaa päivässä, vaikkakin vain sormeen. Olin raskauden alussa normaalipainonen ja tähän mennessä kiloja on tullut reilu 9. Olen kyllä syönyt herkkujakin ennen viime neuvolaa, mutta nyt en enää uskalla syödä edes vähiä määriä niitä, koska tunnen heti huonoa omaatuntoa. Tällä hetkellä lasken hiilareiden määriä ja punnitsen melkein kaikki ruuat mitä syön ja juon. Tällä hetkellä odotan vain, että lapsi syntyy, eikä tarvitse enää kytätä mitä syö.

 

Kiva (tai siis ei kiva) kuulla että on muitakin jotka näistä ikävistä oireista kärsii. On se raskaus ihanaa aikaa kaikkine vaivoineen :heart: =)

Voimia kaikille teille raskaana oleville, kärsikäämme yhdessä