Raskaana viikolla 35 ja ero tulossa...voi h**vetin h*lvetti!

[pah.]

Niin kaksistaan siis ollaan asioita yritetty selvittää. On jotenkin mennyt siihen pisteeseen asiat, ettei tunnu mielekkäältä lähteä niitä kenenkään ulkopuolisen kanssa setvimään, kun ei ne siitä muuksi muutu. Kaikki asiat ei vaan ole selvitettävissä, vaikka kuinka haluaisi.

Mulla on ihan samanlainen tunne, suhde on jo niin loppu ettei ulkopuolinen näkemys tuo siihen mitään uutta.

Tunnen myös että olen jo luopunut niin paljosta, etten ole valmis antamaan enää mitään itsestäni tämän loppuun hiipuneen suhteen eteen. Itsekästä, mutta tiedän että voimavarani loppuisivat jos yrittäisin liikaa. Olen yrittänyt jo vuosia ja väsynyt tunkemaan itseäni ja lastani toisen elämään, jos hän ei niitä siihen halua.

 

[Hilpuri Tilli]

Anna lapset miehelle, niin selviät helpolla=)

Peesi tälle. Miksi sinun pitäisi hoitaa ainakaan molemmat lapset.

 

[ahma]

Valtaosa suhteita on jotenkin huonoja jossain vaiheessa. On ihmisistä kiinni, paljonko niitä jaksetaan parantaa. Kovin monelle käy niin, että menee yksiin ihanan ihmisen kanssa, joka mystisesti katoaa ja tilalle ilmestyy möllien kuningas. Sitten menee hermo ja yrittäminen loppuu, ja mennään yksiin seuraavan ihanan ihmisen kanssa - kunnes mölli taas paljastaa todellisen karvansa. Korjausyritykset taas ovat aivan liian usein vain yrityksiä pakottaa toinen muuttumaan, mikä aiheuttaa taatusti keskinäisen pettymystilan lukkiutumisen. Kaksistaan suhdetta on silloin hyvin vaikea parantaa.

Kyllä juttu kumminkin on niin, että tarkoitus olisi oppia niissä suhteissakin asioita omista ja toisen tarpeista ja menetelmien toimivuudesta, eikä vain jatkaa seuraavaan kunnes katkeruus voittaa sielläkin.

Olen ansainnut parempaa -ajattelu ei tässä kohtaa oikein toimi, se estää katsomasta peiliin ja alleviivaa vain omaa pettymystä. Tätä harrastavat ne, joiden suhde oikeasti ei ole maailman huonoin. Ne taas, jotka oikeasti elävät ihmishirviön jalan alla, eivät enää usko ansaitsevansa yhtään mitään.

 

[Ap]

Mut jätettiin esikon aikaan rv 39. Ja se tuli puskan takaa. Sen jälkeen ei tarvinnnu miettiä miks en enää kelvannut. Oli löytänyt nuoremman, joka ei ollut raskaana. Noh, sitä kesti pari iltaa, mutta perhe elämä ei maistunut, riitelyä yms. Asuttiin eriosotteissa, mutta.. lapsillemme tuli 1v 5kk ikäeroa. Hyvin pärjäsin, kun tein exälle selväksi pelin säännöt. Joko säännöllinen perhe elämä tai sovitut tapaamiset. Jälkimmäisillä mentiin.

Jos tuntuu, ettet jaksa ota yhteyttä kriisikeskukseen. Siellä mekin kävimme ja yritin saada apua ongelmaani. (Mutta kuten todettu, Kuopiossa ei oteta ihmistä tosissaan jos itse hakee apua ongelmiinsa.) Silloin sinulla on mahdollisuus saada ympärillesi verkosto johon ottaa yhteyttä huonona aikana tai hetkenä ja jaksaa eteen päin. :hug:
Voi kun voisin auttaa muuten!

Voi kamalaa, mikä tilanne sulla on ollut! Onko siitä jo kauan, oletko päässyt yli asiasta?
Tääkin tuntuu jo kauhealta, vaikka ei ole kyseessä mikään pettäminen tms.

 

[J]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

 

[maximillianna]

Oon päässy, tavallaan. Esikon syntymästä on jo 6v. Se pettäminen oli vaan piste iin päälle. Tilanne oli niin hyvä mun kannalta, että ostin miehelleni vaatteita yms päivärahastani, kun itselläni ei ollut edes ehjiä vaatteita/äitiysvaatteita vaikka olin viimeisilläni. Mieheni kävi silloin pimeissä töissä työmarkkinatuen lisäksi.
Nykyään tullaan hyvin juttuun, ex käy kerran kuussa viikonlopun meillä lasten luona. Toisinaan olen katkera, mutta puhuminen on auttanut, niin exän kuin nyxän kanssa.

 

[maximillianna]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Ex on mun ikäinen vm´84. Nykyisin olen onnellisesti naimisissa 4 lapsen äiti, mieheni on vm´82.

Muoks. Olin 18v, kun jäin yksin.

 

[vieras]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Miksei muka saa jättää raskaana olevaa naista? Huonossa suhteessa ei kannata roikkua:attn:

 

[Ap]

Valtaosa suhteita on jotenkin huonoja jossain vaiheessa. On ihmisistä kiinni, paljonko niitä jaksetaan parantaa. Kovin monelle käy niin, että menee yksiin ihanan ihmisen kanssa, joka mystisesti katoaa ja tilalle ilmestyy möllien kuningas. Sitten menee hermo ja yrittäminen loppuu, ja mennään yksiin seuraavan ihanan ihmisen kanssa - kunnes mölli taas paljastaa todellisen karvansa. Korjausyritykset taas ovat aivan liian usein vain yrityksiä pakottaa toinen muuttumaan, mikä aiheuttaa taatusti keskinäisen pettymystilan lukkiutumisen. Kaksistaan suhdetta on silloin hyvin vaikea parantaa.

Kyllä juttu kumminkin on niin, että tarkoitus olisi oppia niissä suhteissakin asioita omista ja toisen tarpeista ja menetelmien toimivuudesta, eikä vain jatkaa seuraavaan kunnes katkeruus voittaa sielläkin.

Olen ansainnut parempaa -ajattelu ei tässä kohtaa oikein toimi, se estää katsomasta peiliin ja alleviivaa vain omaa pettymystä. Tätä harrastavat ne, joiden suhde oikeasti ei ole maailman huonoin. Ne taas, jotka oikeasti elävät ihmishirviön jalan alla, eivät enää usko ansaitsevansa yhtään mitään.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen joskus elänyt ihmishirviön kanssa suhteessa, ja olinkin sen jälkeen vuosia yksin, kun en ollut valmis mihinkään suhteeseen kenenkään kanssa. Opin kyllä arvostamaan itseäni noiden vuosien aikana, terveellä tavalla.
En tällä hetkellä ajattele, että ansaitsen parempaa, vaan että emme sovi toisillemme ja teemme toisemme onnettomiksi.

Ja joskus voi käydä niin, että toinen ei oikeasti ole sitä mitä on antanut ymmärtää olevansa.

 

[vieras]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Ex on mun ikäinen vm´84. Nykyisin olen onnellisesti naimisissa 4 lapsen äiti, mieheni on vm´82.

Onpas ollut tiivis tahti lasten teossa. Montaks meinaat vielä pullauttaa?

 

[maximillianna]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Miksei muka saa jättää raskaana olevaa naista? Huonossa suhteessa ei kannata roikkua:attn:

Toki saa, mutta moista tilaa ja tilannetta en toivoisi edes ihmisille joista en pidä.

 

[Ap]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Olen yli 3-kymppinen, mies muutaman vuoden nuorempi. Meillä ei ole kyse siitä, että mies on jättämässä mua, vaan melkeinpä toisin päin...

 

[pah.]

Mä en tiedä pitäiskö mun loukkaantua ahman kirjoituksesta?! Oliko tuo minulle, tarkoititko että luovutan liian helposti, enkä osaa arvostaa tai näe sitä mitä minulla on? Otan omat tarpeeni asiaankuulumattomasti esille?

Se, ettei ole tyytyväinen suhteeseensa, ei ole niin yksiselitteistä mitä annat ymmärtää. Ei ole sellaisia mustavalkoisia suhteita, misää prinssi Hurmaava on jumittunut kalsarit jalassa sohvalle ja piereskelee siellä huolehtimataa perheestään. Ja elämäänsä kyllästynyt huomion kipeä rouva alkaa kapinoida.. Ei, näin ei ole ainakaan meidän suhteessa ja tuskin kovin monen muunkaan.
Lisättäköön vielä että meillä ei makaa siellä sohvalla kukaan, kun harvoin täällä ketään onkaan minun ja lapseni lisäksi

Voin kertoa sinulle ahma, ettei kaikki suhteet todellakaan ole pelastettavissa vaikka haluat haavekuvissasi kait vielä kovasti näin ajatellakin. Voi kun asiat olisivatkin niin yksinkertaisia kuin kirjoitat.
Voin kertoa, että vaikka olisi miten päin vain; tekisi tai olisi tekemättä, huomioisi toista tai olisi huomioimatta ei tilanne muutu. Minun mieheni on kyltymätön, antamatta mitään itsestä takaisin päin. Vuosia olen yrittänyt, eikä kädessä ole mitään. Mikä on se piste milloin ihminen saa ajatella itseään, vai eikö ahma sinun mielestäsi saa?
Oletko itse elänyt tilanteessa jossa olet toistuvasti huonojen hetkien jälkeen ajatellut; "ehkä teenkin sen väärin, kokeilin toisin" tai "ehkäpä hän on oikeassa voisin muuttua". Sitten kun yrität parhaasi, huomaat että se ei riitä vaan olla vailla lisää. Ymmärrätkö mihin pyrin? Mikään panos ei ainakaan tässä suhteessa ole riittävä, kun toinen osapuoli imee minut kuiviin.

 

[maximillianna]

Ap ja Maximillianna: Minkä ikäisiä olette? Ja minkä ikäisiä teidän miehet on?
Minä en voi ymmärtää, että raskaana oleva nainen jätetään.

Ex on mun ikäinen vm´84. Nykyisin olen onnellisesti naimisissa 4 lapsen äiti, mieheni on vm´82.

Onpas ollut tiivis tahti lasten teossa. Montaks meinaat vielä pullauttaa?

Mies puhui tänään kymmenestä ja hetki sitten neljästä. Mutta uskon lääkärien olevan vain yhden kannalla enää ja siihen lienee tyytyminen. (Kaikki 3 raskautta ovat päätyneet sectioon) . Kunhan kaksoset vähän kasvavat toivon saavani nyytin kotiin..

 

[Tyhymä]

Mutta auttakaa mua ymmärtämään mikä saa ihmiset eroomaan (ilman että hetken huumassa kolmannen osapuolen takia) noinkin kriittisinä aikoina? Siis miksei voi odottaa sitä muutamaa viikkoa ja jatkaa katselemista jos kerran eroa on mietitty pidemmän aikaa jo... Ehkä mäki oon vaan sinisilmäinen enkä tiedä parisuhteiden ongelmista mitään kun toi ei vaan mee mun jakeluun miksi pitää miettiä eroa pitkään, sitten hankkiutua joka tapauksessa raskaaksi että voi erota jo ennen vauvan syntymää...

 

[ahma]

Valtaosa suhteita on jotenkin huonoja jossain vaiheessa. On ihmisistä kiinni, paljonko niitä jaksetaan parantaa. Kovin monelle käy niin, että menee yksiin ihanan ihmisen kanssa, joka mystisesti katoaa ja tilalle ilmestyy möllien kuningas. Sitten menee hermo ja yrittäminen loppuu, ja mennään yksiin seuraavan ihanan ihmisen kanssa - kunnes mölli taas paljastaa todellisen karvansa. Korjausyritykset taas ovat aivan liian usein vain yrityksiä pakottaa toinen muuttumaan, mikä aiheuttaa taatusti keskinäisen pettymystilan lukkiutumisen. Kaksistaan suhdetta on silloin hyvin vaikea parantaa.

Kyllä juttu kumminkin on niin, että tarkoitus olisi oppia niissä suhteissakin asioita omista ja toisen tarpeista ja menetelmien toimivuudesta, eikä vain jatkaa seuraavaan kunnes katkeruus voittaa sielläkin.

Olen ansainnut parempaa -ajattelu ei tässä kohtaa oikein toimi, se estää katsomasta peiliin ja alleviivaa vain omaa pettymystä. Tätä harrastavat ne, joiden suhde oikeasti ei ole maailman huonoin. Ne taas, jotka oikeasti elävät ihmishirviön jalan alla, eivät enää usko ansaitsevansa yhtään mitään.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen joskus elänyt ihmishirviön kanssa suhteessa, ja olinkin sen jälkeen vuosia yksin, kun en ollut valmis mihinkään suhteeseen kenenkään kanssa. Opin kyllä arvostamaan itseäni noiden vuosien aikana, terveellä tavalla.
En tällä hetkellä ajattele, että ansaitsen parempaa, vaan että emme sovi toisillemme ja teemme toisemme onnettomiksi.

Ja joskus voi käydä niin, että toinen ei oikeasti ole sitä mitä on antanut ymmärtää olevansa.

Voi että... joo mulle on käynyt niin, että sitä miestä oikeasti ei ole olemassa, joka hän halusi uskoa olevansa. Siitä olis tullut jonkunsortin hirviökin mahdollisesti myöhemmin, joten ymmärrän kyllä.

Tämä nyt oli minun puolelta semmoista yleisteoriaa, en tiennyt miten se sopii sinuun tai ei. Mutta yleisesti olen tosiaan siinä käsityksessä, että säilyttämisen arvoisissakin suhteissa voi olla tuota vaihetta, että kränätään päivittäin eikä ole hellyyttä eikä läheisyyttä. Ja edelleen olen kyllä sitä mieltä, että jos tämä nykyinen miehesi ei ole hirviö, niin se ulkopuolinen selvittelyapu olisi syytä hyödyntää.

 

[maximillianna]

Mutta auttakaa mua ymmärtämään mikä saa ihmiset eroomaan (ilman että hetken huumassa kolmannen osapuolen takia) noinkin kriittisinä aikoina? Siis miksei voi odottaa sitä muutamaa viikkoa ja jatkaa katselemista jos kerran eroa on mietitty pidemmän aikaa jo... Ehkä mäki oon vaan sinisilmäinen enkä tiedä parisuhteiden ongelmista mitään kun toi ei vaan mee mun jakeluun miksi pitää miettiä eroa pitkään, sitten hankkiutua joka tapauksessa raskaaksi että voi erota jo ennen vauvan syntymää...

Tää oli vissiin mulle?
No jos niin haluat tietää, niin mä elin exän kanssa ennen toisen yhteisen lapsen syntymistä vain seksisuhteessa. Ja mä jätin ehkäiyn pois exän tietämättä, ajattelin toisen lapsen korvaavan suhteen. Kolmanneks en olisi ylipäänsä tehnyt lapsia noin nuorena, jos olisin tiennyt että ex jättää (ennen ensimmäistä syntynyttä lasta koimme km:n) .

 

[Ap]

[
Voi että... joo mulle on käynyt niin, että sitä miestä oikeasti ei ole olemassa, joka hän halusi uskoa olevansa. Siitä olis tullut jonkunsortin hirviökin mahdollisesti myöhemmin, joten ymmärrän kyllä.

Tämä nyt oli minun puolelta semmoista yleisteoriaa, en tiennyt miten se sopii sinuun tai ei. Mutta yleisesti olen tosiaan siinä käsityksessä, että säilyttämisen arvoisissakin suhteissa voi olla tuota vaihetta, että kränätään päivittäin eikä ole hellyyttä eikä läheisyyttä. Ja edelleen olen kyllä sitä mieltä, että jos tämä nykyinen miehesi ei ole hirviö, niin se ulkopuolinen selvittelyapu olisi syytä hyödyntää.[/quote]

No ei ole hirviö tämä mies. Tuntuu vaan, että tunteet on niin kuolleet puolin ja toisin, että mulla ei ainakaan itellä oo enää kauheesti mielenkiintoa niitä asioita selvitellä. Mutta tuskin nyt kamojaan on pakkaamassa ainakaan ennen lapsen syntymää, joten onhan se mahdollisuus olemassa, että asiat vielä saadaan selvitettyä. Hyvin pieni mahdollisuus...

 

[ahma]

Mä en tiedä pitäiskö mun loukkaantua ahman kirjoituksesta?! Oliko tuo minulle, tarkoititko että luovutan liian helposti, enkä osaa arvostaa tai näe sitä mitä minulla on? Otan omat tarpeeni asiaankuulumattomasti esille?

Se, ettei ole tyytyväinen suhteeseensa, ei ole niin yksiselitteistä mitä annat ymmärtää. Ei ole sellaisia mustavalkoisia suhteita, misää prinssi Hurmaava on jumittunut kalsarit jalassa sohvalle ja piereskelee siellä huolehtimataa perheestään. Ja elämäänsä kyllästynyt huomion kipeä rouva alkaa kapinoida.. Ei, näin ei ole ainakaan meidän suhteessa ja tuskin kovin monen muunkaan.
Lisättäköön vielä että meillä ei makaa siellä sohvalla kukaan, kun harvoin täällä ketään onkaan minun ja lapseni lisäksi

Voin kertoa sinulle ahma, ettei kaikki suhteet todellakaan ole pelastettavissa vaikka haluat haavekuvissasi kait vielä kovasti näin ajatellakin. Voi kun asiat olisivatkin niin yksinkertaisia kuin kirjoitat.
Voin kertoa, että vaikka olisi miten päin vain; tekisi tai olisi tekemättä, huomioisi toista tai olisi huomioimatta ei tilanne muutu. Minun mieheni on kyltymätön, antamatta mitään itsestä takaisin päin. Vuosia olen yrittänyt, eikä kädessä ole mitään. Mikä on se piste milloin ihminen saa ajatella itseään, vai eikö ahma sinun mielestäsi saa?
Oletko itse elänyt tilanteessa jossa olet toistuvasti huonojen hetkien jälkeen ajatellut; "ehkä teenkin sen väärin, kokeilin toisin" tai "ehkäpä hän on oikeassa voisin muuttua". Sitten kun yrität parhaasi, huomaat että se ei riitä vaan olla vailla lisää. Ymmärrätkö mihin pyrin? Mikään panos ei ainakaan tässä suhteessa ole riittävä, kun toinen osapuoli imee minut kuiviin.

Kas, en tätä kirjoitusta huomannutkaan ennen ku nyt. Ei sinun pitäisi loukkaantua. Luet minua kukkahattutätinä vaikka olen kaikkea muuta, ennemminkin telaketjufeministi.

Miksi oletat että kirjoitin sinulle - en kirjoittanu. Enkä tarkoittanu tuollaisia asioita esittää mitä olet kirjoituksestani lukenu. En ollenkaan usko semmoiseen, ettei ihmisen sopisi miettiä omia tarpeitaan ja ilmaista niitä. Päinvastoin, mistään ei tule mitään jos niin ei toimita.

Enkä tarkoittanut, että kaikki suhteet voidaan tai pitää pelastaa. Olen pontevasti pariterapian puolella, enkä pelkästään siksi että se pelastaa olemassaolevia suhteita, vaan siksi että siellä ihmiset saavat eväitä voidakseen onnistua seuraavassa, jos edellinen osoittautuu korjauskelvottomaksi.

Eli minua risoo ihmisten usko siihen, että on ihan ok luovuttaa ennen kuin apua on yritetty tosissaan hakea. Näin varsinkin silloin kun on lapsia. Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisen pitäisi ajatella itseään, kunhan se ajattelu on oikeasti ajattelua eikä hätäpäissään ryntäilyä. Päin vastoin, minun mielestä moni tällä palstalla tekee nimenomaan sen virheen, että palvelee täydellisyyden jumalaa miettimättä koko ajan tarkkaan omia tarpeitaan. Jos niistä ei pidä kiinni, ei ole mahdollista miehenkään niitä käsittää.

Sinun suhteestasi en tiedä höykäsen pölähtävää, mutta juu rimpuilin ite liki viistoista vuotta miettimässä mitä tekisin toisin, mutta minut imi kuiviin toisen passiivisuus, ei ahneus. Nykyisin menee paremmin, ja toinen on päässyt pitkälti passiivisuudestaan, mutta minun urheat yritykseni eivät sitä saaneet aikaan. Tämä tapahtui vasta kun olin rakastunut toiseen mieheen ja jo jättämässä kaiken.

En siis suosittele epätoivoista vuosikymmenten nuhjaamista. Mutta silti olen sitäkin mieltä, että oma pitkä suhteeni taitaa olla kuitenkin parhaita asioita mitä minulle on koskaan tapahtunut. Täysin tyytyväinen en ole nytkään, mutta ei tarvitse ollakaan - jos olisin täysin tyytyväinen, en viitsisi tehdä älykön töitä.

En jotenkin usko siihen, että useimmista ihmisistä kasvaa ihan aikuista ilman riittävän ankaria vastoinkäymisiä.

 

[hyh kaikkea sitä..]

Mutta auttakaa mua ymmärtämään mikä saa ihmiset eroomaan (ilman että hetken huumassa kolmannen osapuolen takia) noinkin kriittisinä aikoina? Siis miksei voi odottaa sitä muutamaa viikkoa ja jatkaa katselemista jos kerran eroa on mietitty pidemmän aikaa jo... Ehkä mäki oon vaan sinisilmäinen enkä tiedä parisuhteiden ongelmista mitään kun toi ei vaan mee mun jakeluun miksi pitää miettiä eroa pitkään, sitten hankkiutua joka tapauksessa raskaaksi että voi erota jo ennen vauvan syntymää...

Tää oli vissiin mulle?
No jos niin haluat tietää, niin mä elin exän kanssa ennen toisen yhteisen lapsen syntymistä vain seksisuhteessa. Ja mä jätin ehkäiyn pois exän tietämättä, ajattelin toisen lapsen korvaavan suhteen. Kolmanneks en olisi ylipäänsä tehnyt lapsia noin nuorena, jos olisin tiennyt että ex jättää (ennen ensimmäistä syntynyttä lasta koimme km:n) .

no et kyllä ole ollut kovin fiksu!! toivottavasti tästä olet oppinut.. väärin miestäkin kohtaan jättää ehkäisy pois tietämättä.. en minäkään miehenä jäisi tälläiseen suhteeseen..

 

[vieras]

No meillä ainakin parisuhde on ollut tiukimmillaan juuri raskausaikoina. Omat hormoonit plus äkkipikainen luonne, ja soppa on valmis. Mutta koska sinnikkyyttäkin piisaa eiukä tahdo luovuttaa, niin edelleen ollaan yhdessä. ONNELLISESTI =)

 

[Rytkäätys]

Valtaosa suhteita on jotenkin huonoja jossain vaiheessa. On ihmisistä kiinni, paljonko niitä jaksetaan parantaa. Kovin monelle käy niin, että menee yksiin ihanan ihmisen kanssa, joka mystisesti katoaa ja tilalle ilmestyy möllien kuningas. Sitten menee hermo ja yrittäminen loppuu, ja mennään yksiin seuraavan ihanan ihmisen kanssa - kunnes mölli taas paljastaa todellisen karvansa. Korjausyritykset taas ovat aivan liian usein vain yrityksiä pakottaa toinen muuttumaan, mikä aiheuttaa taatusti keskinäisen pettymystilan lukkiutumisen. Kaksistaan suhdetta on silloin hyvin vaikea parantaa.

Kyllä juttu kumminkin on niin, että tarkoitus olisi oppia niissä suhteissakin asioita omista ja toisen tarpeista ja menetelmien toimivuudesta, eikä vain jatkaa seuraavaan kunnes katkeruus voittaa sielläkin.

Olen ansainnut parempaa -ajattelu ei tässä kohtaa oikein toimi, se estää katsomasta peiliin ja alleviivaa vain omaa pettymystä. Tätä harrastavat ne, joiden suhde oikeasti ei ole maailman huonoin. Ne taas, jotka oikeasti elävät ihmishirviön jalan alla, eivät enää usko ansaitsevansa yhtään mitään.

Viisaasti kirjoitettu, en voi muuta sanoa. Kaiketi AP:n suhteessakin on paljon sitä hyvää, joka on mahdollista takaisin saada kun mitään dramaattista ei ole ilmeisesti tapahtunut. Tämä veikkaus ihan siitä syystä että toinen lapsi on tilaukseen laitettu kuitenkin, eli ei nyt luulisi aivan paskaan suhteeseen kenenkään järkevän enää lapsia pukkaavan.

 

[Rytkäätys]

Mä en tiedä pitäiskö mun loukkaantua ahman kirjoituksesta?! Oliko tuo minulle, tarkoititko että luovutan liian helposti, enkä osaa arvostaa tai näe sitä mitä minulla on? Otan omat tarpeeni asiaankuulumattomasti esille?

Se, ettei ole tyytyväinen suhteeseensa, ei ole niin yksiselitteistä mitä annat ymmärtää. Ei ole sellaisia mustavalkoisia suhteita, misää prinssi Hurmaava on jumittunut kalsarit jalassa sohvalle ja piereskelee siellä huolehtimataa perheestään. Ja elämäänsä kyllästynyt huomion kipeä rouva alkaa kapinoida.. Ei, näin ei ole ainakaan meidän suhteessa ja tuskin kovin monen muunkaan.
Lisättäköön vielä että meillä ei makaa siellä sohvalla kukaan, kun harvoin täällä ketään onkaan minun ja lapseni lisäksi

Voin kertoa sinulle ahma, ettei kaikki suhteet todellakaan ole pelastettavissa vaikka haluat haavekuvissasi kait vielä kovasti näin ajatellakin. Voi kun asiat olisivatkin niin yksinkertaisia kuin kirjoitat.
Voin kertoa, että vaikka olisi miten päin vain; tekisi tai olisi tekemättä, huomioisi toista tai olisi huomioimatta ei tilanne muutu. Minun mieheni on kyltymätön, antamatta mitään itsestä takaisin päin. Vuosia olen yrittänyt, eikä kädessä ole mitään. Mikä on se piste milloin ihminen saa ajatella itseään, vai eikö ahma sinun mielestäsi saa?
Oletko itse elänyt tilanteessa jossa olet toistuvasti huonojen hetkien jälkeen ajatellut; "ehkä teenkin sen väärin, kokeilin toisin" tai "ehkäpä hän on oikeassa voisin muuttua". Sitten kun yrität parhaasi, huomaat että se ei riitä vaan olla vailla lisää. Ymmärrätkö mihin pyrin? Mikään panos ei ainakaan tässä suhteessa ole riittävä, kun toinen osapuoli imee minut kuiviin.

Sulla on kurja tilanne ja ero on varmasti hyväksi. Mutta miten se mies niin kovin on muuttunut siitä kuin mihin rakastuit?

 

[Rytkäätys]

Mutta auttakaa mua ymmärtämään mikä saa ihmiset eroomaan (ilman että hetken huumassa kolmannen osapuolen takia) noinkin kriittisinä aikoina? Siis miksei voi odottaa sitä muutamaa viikkoa ja jatkaa katselemista jos kerran eroa on mietitty pidemmän aikaa jo... Ehkä mäki oon vaan sinisilmäinen enkä tiedä parisuhteiden ongelmista mitään kun toi ei vaan mee mun jakeluun miksi pitää miettiä eroa pitkään, sitten hankkiutua joka tapauksessa raskaaksi että voi erota jo ennen vauvan syntymää...

Tää oli vissiin mulle?
No jos niin haluat tietää, niin mä elin exän kanssa ennen toisen yhteisen lapsen syntymistä vain seksisuhteessa. Ja mä jätin ehkäiyn pois exän tietämättä, ajattelin toisen lapsen korvaavan suhteen. Kolmanneks en olisi ylipäänsä tehnyt lapsia noin nuorena, jos olisin tiennyt että ex jättää (ennen ensimmäistä syntynyttä lasta koimme km:n) .

 

[vieras]

Mutta auttakaa mua ymmärtämään mikä saa ihmiset eroomaan (ilman että hetken huumassa kolmannen osapuolen takia) noinkin kriittisinä aikoina? Siis miksei voi odottaa sitä muutamaa viikkoa ja jatkaa katselemista jos kerran eroa on mietitty pidemmän aikaa jo... Ehkä mäki oon vaan sinisilmäinen enkä tiedä parisuhteiden ongelmista mitään kun toi ei vaan mee mun jakeluun miksi pitää miettiä eroa pitkään, sitten hankkiutua joka tapauksessa raskaaksi että voi erota jo ennen vauvan syntymää...

Tää oli vissiin mulle?
No jos niin haluat tietää, niin mä elin exän kanssa ennen toisen yhteisen lapsen syntymistä vain seksisuhteessa. Ja mä jätin ehkäiyn pois exän tietämättä, ajattelin toisen lapsen korvaavan suhteen. Kolmanneks en olisi ylipäänsä tehnyt lapsia noin nuorena, jos olisin tiennyt että ex jättää (ennen ensimmäistä syntynyttä lasta koimme km:n) .

Todellakin