Raskaana vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kitty"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kitty"

Vieras
Menkkojen olisi pitänyt alkaa suunnilleen tässä viikko sitten (epäsäännöllinen kierto..). Hedelmöittymisen ajankohta olisi ollut 6.9. Pari viikkoa sitten tuli parin päivän aikana hiukan verta (13.9-15.9), ensin ajattelin että kuukautiset alkoivat etuajassa mutta nämä tosiaan olivat tosi niukat normaaleihin kuukautisiin verrattuna, kestivät vain tuon muutaman päivän (alkoivat perjantaina päivällä ja sunnuntaina tuli viimeisen kerran verta) kun normaalisti kestävät 4-6 päivää. Lisäksi minulla on yleensä tosi kivuliaat menkkakivut, nyt ei mitään.

Tänään kuitenkin testi näytti negatiivista. Tein sen ihan päivällä ja olin juonut vettä aika paljon ennen sitä että en tiedä vaikuttaako se? Vai pitääkö vain uskoa että en kertakaikkiaan vaan ole raskaana..

Kuitenkin kun tässä illan olen lukenut noita raskauden ensioireita niin ainakin väsymys, lisääntynyt virtsaamisen tarve ja mielen herkkyydet sopivat. Tänään on myös alamahassa tuntunut pientä "painetta"/kipua. Lisäksi tänään oli alilämpöä 34,5.. Tosin minulla on myös yskä ja flunssa että tuo alilämpö varmaan liittyi niihin..

Mulla ei oikein ole ketään jolle kertoa tästä asiasta niin ajattelin että voisin kirjoittaa tänne ja ehkä saada vaikka jotain kokemuksia muiden alkuraskauden oireista tms.. Pitäisikö tehdä uusi testi aamulla ensimmäisestä virtsasta vai vaan uskoa että nuo parin päivän verenvuodot olivat ne tämän kuun menkat ja en ole raskaana..?
 
Sun on helpompi olla, jos teet aamuvirtsasta uuden testin. Eipä jää mietityttämään vaan saat jatkaa eteenpäin jos on nega (tai riemuita jos on pos). Pidän peukkuja :)
 

Yhteistyössä