avaliina
Pakko päästä avautumaan tästä johonkin, vaikka tänne.. Olen aivan hukassa. Ja 7vko raskaana, ensi viikoksi varattuna aika raskauden keskeytykseen. Nyt vain on ruvennut tuntumaan, että kyseinen ratkaisu olisi väärä.
Tiedän, että tähän tilanteeseen lapsen saaminen olisi väärin; niin minua, isää kuin lastakin kohtaan. Olen 22 vuotias, ammattiin valmistinut, mutta vakituista työpaikkaa ei ole. Juuri eronnut pitkästä avosuhteesta, ja nyt asun toistaiseksi vanhempieni nurkissa.
Toisen osapuolen, isän, olen tavannut muutama kk sitten. Tapailtu ollaan ahkerasti. Mies otti asian hyvin vastaan kun raskaudesta kerroin. Ajoi välittömästi minua katsomaan töistä ja puhumaan asiasta. Kertoi tukevansa minua päätöksessä kuin päätöksessä, mutta myönsi että isänä oleminen ei häntä houkuta. Minä olin vielä silloin täysin samaa mieltä äitinä olemisesta, tulevaisuuden rakennelmat vielä keskeneräisinä. Niinpä päädyimme yhdessä raskauden keskeytykseen.
Mies tuntuu kunnolliselta. Oma perhe on hänelle tärkeä. Hän ei örvellä viikonloppuja kaljottelemassa, ei juo alkoholia lainkaan. Työ on hänelle tärkeää, ja haaveilee omasta yrityksestä. Hän on hienosti tukenut minua koko ajan, kuunnellut ja kertonut omia ajatuksiaan. Mies ei ole minua painostanut raskauden keskeytykseen, mutta tiedän, että hän ei lasta haluaisi. Mikäli päätän kieltäytyä keskeytyksestä, hän on selkeästi ilmaissut haluavansa olla osana lapsen elämää, vaikka varma ei olekkaan pystyisimmekö yhdessä lasta perheenä kasvattamaan.
En todellakaan tiedä mitä tässä nyt teen. Pelottaa, että kadun päätöstäni keskeytyksestä. Varsinkin kun jo nyt sitä etukäteen kadun. Mutta kuinka pärjäisin lapsen kanssa mahdollisesti yksin? En kuitenkaan tunne miestä vielä kovin hyvin, ja yksin odottaminen pelottaa.
Tiedän, että tähän tilanteeseen lapsen saaminen olisi väärin; niin minua, isää kuin lastakin kohtaan. Olen 22 vuotias, ammattiin valmistinut, mutta vakituista työpaikkaa ei ole. Juuri eronnut pitkästä avosuhteesta, ja nyt asun toistaiseksi vanhempieni nurkissa.
Toisen osapuolen, isän, olen tavannut muutama kk sitten. Tapailtu ollaan ahkerasti. Mies otti asian hyvin vastaan kun raskaudesta kerroin. Ajoi välittömästi minua katsomaan töistä ja puhumaan asiasta. Kertoi tukevansa minua päätöksessä kuin päätöksessä, mutta myönsi että isänä oleminen ei häntä houkuta. Minä olin vielä silloin täysin samaa mieltä äitinä olemisesta, tulevaisuuden rakennelmat vielä keskeneräisinä. Niinpä päädyimme yhdessä raskauden keskeytykseen.
Mies tuntuu kunnolliselta. Oma perhe on hänelle tärkeä. Hän ei örvellä viikonloppuja kaljottelemassa, ei juo alkoholia lainkaan. Työ on hänelle tärkeää, ja haaveilee omasta yrityksestä. Hän on hienosti tukenut minua koko ajan, kuunnellut ja kertonut omia ajatuksiaan. Mies ei ole minua painostanut raskauden keskeytykseen, mutta tiedän, että hän ei lasta haluaisi. Mikäli päätän kieltäytyä keskeytyksestä, hän on selkeästi ilmaissut haluavansa olla osana lapsen elämää, vaikka varma ei olekkaan pystyisimmekö yhdessä lasta perheenä kasvattamaan.
En todellakaan tiedä mitä tässä nyt teen. Pelottaa, että kadun päätöstäni keskeytyksestä. Varsinkin kun jo nyt sitä etukäteen kadun. Mutta kuinka pärjäisin lapsen kanssa mahdollisesti yksin? En kuitenkaan tunne miestä vielä kovin hyvin, ja yksin odottaminen pelottaa.